TSV esittelee verkkosivuillaan jäsenseurojensa toimintaa. Tammikuun jäsenseurana on Suomen Uskontotieteellinen Seura (SUS).
Arkisto
TSV:n Kordelinin tiedepalkinto 2019 jaetaan syyskokouksen yhteydessä 23.9.2019 – valmistautukaa tekemään ehdotuksia!
Suomen suurin tiedetapahtuma Tieteen päivät järjestetään 9.–13.1.2019 Helsingin yliopiston päärakennuksella. Sisartapahtumat Tiedettä kaupungissa ja Tieteiden yö täydentävät runsasta ohjelmatarjontaa.
Asiantuntijapaneelit kävivät vuoden 2018 aikana lävitse tieteellisten julkaisusarjojen ja kirjakustantajien korkeimmat tasoluokat 2 ja 3. Kaikkiaan päivitysarvioinnissa nostettiin 550 kanavan tasoluokkaa ja 270 kanavan tasoluokkaa laskettiin.
TSV lähettää kerran vuodessa jäsenmaksulaskun, joka perustuu asiakasrekisterissämme olevaan jäsenseuraluetteloon. Muistattehan ilmoittaa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä ajantasalla olevan jäsenmäärän, joka perustuu edellisen tilinpäätöksenne tietoihin. Tiedoksenne, että teillä on mahdollisuus myös maksaa jäsenmaksu verkkolaskuna. Katso lisätietoa asiasta.
Tieteellisten seurain valtuuskunnan hallituksen kokouksessa 10.12.2018 käsiteltiin avustushakemuksia, jotka jätettiin lokakuussa 2018 kansainvälisiä konferensseja ja kansallisia seminaareja sekä liikuntatieteellisiä konferensseja varten.
Vuoden tiedekirja -palkinto myönnetään ansiokkaalle tiedekirjalle. Palkinnolla kannustetaan tutkijoita julkaisemaan korkeatasoisia tiedeteoksia suomeksi tai ruotsiksi.
TSV esittelee verkkosivuillaan jäsenseurojensa toimintaa. Joulukuun jäsenseurana on Suomen Eksegeettinen Seura.
Cecilia af Forselles aloittaa Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajan tehtävässä 7.1.2019.
Tiedekirjan joulumyynti on alkanut myymälässä ja verkkokaupassa. Joulualennukset kestävät aina joulukuun 21. päivään asti. Tervetuloa ostamaan joulun parhaat lahjat!
Pages
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- …
- seuraava ›
- viimeinen »