TSV lähettää kerran vuodessa jäsenmaksulaskun, joka perustuu asiakasrekisterissämme olevaan jäsenseuraluetteloon. Muistattehan ilmoittaa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä ajantasalla olevan jäsenmäärän, joka perustuu edellisen tilinpäätöksenne tietoihin. Tiedoksenne, että teillä on mahdollisuus myös maksaa jäsenmaksu verkkolaskuna. Katso lisätietoa asiasta.
Arkisto
Tieteellisten seurain valtuuskunnan hallituksen kokouksessa 10.12.2018 käsiteltiin avustushakemuksia, jotka jätettiin lokakuussa 2018 kansainvälisiä konferensseja ja kansallisia seminaareja sekä liikuntatieteellisiä konferensseja varten.
Vuoden tiedekirja -palkinto myönnetään ansiokkaalle tiedekirjalle. Palkinnolla kannustetaan tutkijoita julkaisemaan korkeatasoisia tiedeteoksia suomeksi tai ruotsiksi.
TSV esittelee verkkosivuillaan jäsenseurojensa toimintaa. Joulukuun jäsenseurana on Suomen Eksegeettinen Seura.
Cecilia af Forselles aloittaa Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajan tehtävässä 7.1.2019.
Tiedekirjan joulumyynti on alkanut myymälässä ja verkkokaupassa. Joulualennukset kestävät aina joulukuun 21. päivään asti. Tervetuloa ostamaan joulun parhaat lahjat!
Tiedekirjan uutuudet 2/2018 on ilmestynyt. Kirjaluettelo sisältää kuluvan vuoden aikana ilmestyneet tieteellisten seurojen julkaisut.
TSV järjestää 120-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi valtakunnallisen valokuvakilpailun. Sen kautta haetaan eri tieteenaloihin liittyviä uusia, ennen julkaisemattomia tiedevalokuvia.
TSV esittelee verkkosivuillaan jäsenseurojensa toimintaa. Marraskuun jäsenseurana on Suomen matemaattinen yhdistys.
Tieteellisten seurain valtuuskunta hakee IT- ja verkkopalvelut-yksikköön vakituiseen työsuhteeseen IT-asiantuntijaa 1.12.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Pages
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- …
- seuraava ›
- viimeinen »