Kuukauden jäsenseurana on Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry

Uutiset   5.9.2019 9.20   Päivitetty 2.11.2021 14.45

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry (Tutuseura) on perustamisestaan asti toiminut tulevaisuudesta ja sen tutkimuksesta kiinnostuneiden yhdistäjänä, tulevaisuuden tutkimuksen edistäjänä ja tulevaisuuskeskustelun ylläpitäjänä. Se tarjoaa jäsenilleen tapahtumia tulevaisuustutkimuksen aihepiirin ympäriltä sekä julkaisee tutkimusta ja muita tieteellisiä tekstejä.

Tapahtumat ovat keskeinen osa seuran toimintaa. Tänä syksynä on tulossa muun muassa keskustelutilaisuus aiheesta Mitä Homo Sapiensin jälkeen? sekä seuran Futura-lehden numeron 2/2019 Psykologia, kognitiotiede ja tulevaisuuksientutkimus -julkistamistilaisuus. Julkistamisen yhteydessä järjestetään aihepiiriin kytkeytyvä keskustelutilaisuus 26.9. klo 15 Tiedekirjan myymälässä Helsingissä. Seuran tapahtumissa hahmotellaan tulevaisuuden näkymiä, syvennytään tulevaisuuden tutkimuksen teoriaan ja metodeihin sekä keskustellaan siitä, millaisen tulevaisuuden uskotaan ja toivotaan olevan.

Elokuun loppupuolella Mikkelin lähellä järjestettiin kaksipäiväinen kesäseminaari yhteistyössä Otavan Opiston kanssa. Seminaarissa luotiin katsaus tulevaisuusajattelun kehitykseen ja tulevaisuusnäkymiin. Seminaarin alustuksiin, keskusteluihin ja tulevaisuusaiheisiin tehtäviin osallistui yli 60 tulevaisuudesta kiinnostunutta henkilöä ympäri Suomea. Seuran toiminta ei keskity vain pääkaupunkiseudulle, vaan seuralla on paikallistoimintaa muun muassa Tampereella ja Turussa, ja tapahtumia tallennetaan myös seuran YouTube-kanavalle. Elokuussa 2019 käynnistettiin myös mentorointiohjelma, jonka tavoitteena on lisätä tulevaisuudesta kiinnostuneiden välistä vuorovaikutusta ja parantaa tiedonsiirtoa. 

Suomen johtava tulevaisuudentutkimuksen tieteellinen lehti

Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää, vertaisarvioitua Futura-lehteä, joka pyrkii olemaan laadukas, tieteellinen lehti sekä jäsenille suunnattu tiedotuskanava. Se on ainoa suomenkielinen alansa lehti. Lisäksi seuralla on kaksi julkaisusarjaa: Acta Futura Fennica, jossa ilmestyy väitöskirjatasoisia monografioita ja toimitettuja teoksia, sekä Tulevaisuussarja, jossa ilmestyy muita tieteellisiä tekstejä. Suosituin seuran julkaisuista on tutkimusmenetelmistä kertova teos Miten tutkimme tulevaisuuksia?, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1993. Sen kolmas painos julkaistiin vuonna 2013. Pari vuotta sitten teos julkaistiin englanniksi käännettynä, jotta suomalaista tulevaisuudentutkimusta saataisiin vielä paremmin jaettua myös maailmalle.

Pöydällä esillä Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen julkaisuja Tulevaisuusmessuilla vuonna 2018.Tutuseuran toiminta ja julkaisut ovat esillä omien tilaisuuksien lisäksi yhteistyökumppaneiden tapahtumissa, kuten tässä Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen Tulevaisuusmessuilla vuonna 2018. Kuva: Hazel Salminen.

Tulevaisuuden juhlaa vuonna 2020

Tulevaisuuden tutkimuksen seura täyttää ensi vuonna 40 vuotta! Juhlavuonna keskitytään erityisesti yhteiseen tulevaisuuteemme ja ihmisiin tulevaisuuden tutkimuksen taustalla. Vuoden käynnistää tulevaisuuden valtaan liittyviä teesejä avaava Top Ten Futures -seminaari 7.2.2020, ja koko juhlavuoden ajan järjestetään jäsenille ja muille tulevaisuudesta kiinnostuneille toimintaa.

Tervetuloa tekemään ja tutkimaan tulevaisuutta!

Seuran jäseneksi kannattaa liittyä, jos tulevaisuus kiinnostaa. Seura tarjoaa aktiivisen, monitieteisen ja -taustaisen yhteisön sekä tukea tulevaisuusajattelun kehittämiseen tapahtumien ja julkaisujen kautta. Kuten eräs seuran jäsen muotoili: “Sellaisissa verkostoissa, jotka tuottavat mielihyvää, kannattaa olla – ja Tulevaisuuden tutkimuksen seura on juuri sellainen verkosto.”


Vuoden 2018 Tulevaisuuspalkinto myönnettiin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle sen edelläkävijyydestä tulevaisuusnäkökulman esille tuomisessa valtiollisessa päätöksenteossa sekä sen pitkäjänteisestä sekä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävästä tulevaisuustyöstä. Palkinnon vastaanotti seuran syyskokouksen yhteydessä tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (kuvassa). Kuva: Hazel Salminen.