Arkisto

31.1.2020

Kansainvälisten konferenssien ja kansallisten seminaarien järjestämiseen sekä liikunta-alan kansainvälisten konferenssien ja kokousten järjestämiseen tarkoitettujen valtion avustusten haku on auki.

30.1.2020

TSV esittelee verkkosivuillaan jäsenseurojensa toimintaa. Helmikuun 2020 jäsenseurana on Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry (KaVa).

20.1.2020

Helsingin Kruununhaka ja keskusta täyttyivät torstaina 16.1.2020 tiedetapahtumista. Ennätysyleisön kerännyt Tieteiden yö tarjosi illan aikana yli 30 itsenäistä tapahtumaa.

15.1.2020

Vuoden 2019 aikana lehteä luettiin Journal.fi:ssä yhteensä lähes 185 000 kertaa. Luetuin teksti oli Aki Koivulan, Pekka Räsäsen ja Arttu Saarisen katsaus puolueiden kannatuksesta eri väestöryhmissä.

10.1.2020

TSV esittelee verkkosivuillaan jäsenseurojensa toimintaa. Tammikuun 2020 jäsenseurana on Suomen Queer-tutkimuksen seura SQS.

9.1.2020

OKM, Suomen Akatemia ja TSV ovat käynnistäneet Tutkitun tiedon vuosi 2021 -hankkeen tutkitun tiedon näkyvyyden ja hyödynnettävyyden edistämiseksi.

9.1.2020

Tulevana torstaina, 16.1.2020, Helsingin Kruununhaassa ja keskustassa vietetään Tieteiden yötä.

20.12.2019

Tieteellisten seurain valtuuskunnan toimisto hiljentyy joulun viettoon. Katso tarkemmat aukioloajat.

10.12.2019

TSV.n hallitus käsitteli 9.12.2019 osan lokakuussa 2019 jätetyistä avustushakemuksista, joissa haettiin avustusta kansainvälisten konferenssien ja kansallisten seminaarien tai liikuntatieteellisten konferenssien järjestämiseen.

29.11.2019

TSV aloitti keväällä 2019 uuden tiedeklubisarjan. Tunnin mittaiset keskustelut tarjoavat mielenkiintoisia näkökulmia erilaisiin tiedeaiheisiin.

Pages