Miksi tieteellinen seura? Tieteellisten seurojen tarjoama yhteisö, tapahtumat ja julkaisut olivat TSV:n toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalaiselle tärkeitä kanssakulkijoita väitöskirjatyössä.
Arkisto
Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen peruslähtökohta on tutkittavien henkilöiden luottamus tutkijoihin ja tiedeyhteisöön. Nyt uudistetun ohjeistuksen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettisistä periaatteista on tarkoitus turvata tutkimuksen kohteena olevien ihmisten turvallisuus.
Huhtikuussa 2019 julkaistun Monikielisen tiedeviestinnän Helsinki-aloitteen on allekirjoittanut 64 organisaatiota ja 410 henkilöä yhteensä 60 maasta. Aloitteessa tavoitellaan kansallisten kielten aseman parantamista tieteellisessä viestinnässä, jotta tutkimustieto olisi kansalaisille saavutettavaa ja sitä voitaisiin tehokkaammin hyödyntää esimerkiksi päätöksenteossa.
TSV:n syyskokouksessa 23.9.2019 käsiteltiin sääntömääräiset asiat: hallituksen jäsenten vaali, toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2020 ja tilintarkastajien valinta.
Miksi tieteellinen seura? Terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen on useiden tieteellisten seurojen jäsen. Suomen lääkintäoikeuden ja -etiikan seurassa hänet edelleen pitää mahdollisuus aitoon poikkitieteelliseen ajatustenvaihtoon.
Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Kordelinin tiedepalkinto jaettiin 23.9. TSV:n 120-vuotisjuhlavastaanotolla Tieteiden talolla.
Tiedevalokuvakilpailun voittajat julkistettiin Tieteellisten seurain valtuuskunnan 120-vuotisjuhlavastaanotolla 23.9.2019 Tieteiden talolla.
Tieteellisten seurain valtuuskunta perustettiin senaatin määräyksestä lokakuussa 1899. Sen tehtävänä oli ylläpitää tieteellisille seuroille perustettua Pöllölä-taloa sekä tukea tutkimusta ja tieteellisiä seuroja venäläistämispolitiikan uhan alla.
Miksi tieteellinen seura? Aina ei ole olemassa tieteellistä seuraa, johon liittyä, vaan seura pitää itse perustaa. Tutkija ja tiedeviestinnän asiantuntija Salla-Maaria Laaksonen kertoo, miksi hän päätyi perustamaan Rajapinta ry:n.
120-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Tieteellisten seurain valtuuskunta julkisti marraskuussa 2018 tiedevalokuvakilpailun uusille, ennen julkaisemattomille tiedevalokuville. Yleisö sai äänestää suosikkiaan.