Vielä ehtii äänestää suosikkia tiedevalokuvakilpailussa!

Uutiset   27.8.2019 12.52   Päivitetty 24.6.2020 12.25

Ennen elokuun loppua pääsee vaikuttamaan siihen, millaisia ovat parhaat tiedevalokuvat. TSV:n juhlavuoden kunniaksi järjestetyn kilpailun finalistikuvat ovat esillä TSV:n sivuilla, joista yleisön suosikki palkitaan. Kilpailuraadin valitsemat kolme kuvaa ja yleisön suosikki palkitaan 120-vuotisjuhlassa 23.9.2019. Kuvista yli 20 on esillä myös juhlavuoden näyttelyssä Tieteiden talon yläkerrassa loppuvuoden. Raati oli ilahtunut laajasta kirjosta näkökulmia, joilla tiedettä kuvattiin. Kuvissa lomittuvat tiede ja taide, ja jokainen kuva on itsenäinen kuvallinen kokonaisuus silloinkin, kun ne olivat osa kiinnostavaa sarjaa.

Tieteellisten seurain valtuuskunta julkisti marraskuussa 2018 tiedevalokuvakilpailun uusille, ennen julkaisemattomille tiedevalokuville. Kilpailuun lähetettiin yli 100 kuvaa, jotka edustavat eri tieteenaloja, tieteen ilmiöitä ja aineistoja. Raati, johon kuuluivat dosentti Emilia Palonen (Tieteellisten seurain valtuuskunta), päätoimittaja Juhani Mänttäri (Suomen tiedetoimittajain liitto) ja valokuvataiteilija Raakel Kuukka, valitsivat kuvien joukosta 28 finalistikuvaa. Yleisön suosikkikuvan äänestysaika on 17.6.–31.8.2019. Kuvat ovat nähtävissä kuvagalleriassa, jossa on myös ohjeet äänestykseen. 

Tiedevalokuvakilpailun voittaja julkistetaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan 120-vuotisjuhlassa 23.9.2019. Yleisön suosikki -tiedevalokuvan voittaja palkitaan kunniamaininnalla. Palkitut kuvat ovat nähtävissä Tieteiden talon salissa 504 Tieteiden talon aukioloaikoina. Näyttely on esillä 24.9.2019 alkaen ja päättyy Tieteiden yönä 16.1.2020.

Lisätietoa kilpailusta antaa raadin sihteeri Jari Loisa: jari.loisa(at)tsv.fi.