Tieteessä tapahtuu -lehti 6/2015 on ilmestynyt

Uutiset   19.11.2015 12.32

Pekka Korpinen kirjoittaa, kuinka kaupunkisuunnittelu liikkuu kontrollin ja anarkian välimaastossa. Hän kuvaa myös kokemuksiaan Helsingin apulaiskaupunginjohtajana. Pääkirjoituksessa Keijo Hämäläinen käsittelee kahta tieteellisten artikkelien julkaisutapaa. Artikkelien julkaiseminen on osa kaupallista tuotantokoneistoa ja tutkijan arviointia. Toinen merkittävä kehityssuunta on tieteellisen tiedon avoin jakaminen.

Katsauksessaan Kari Raivio kaipaa tiedeneuvontaan, eli tutkitun tiedon käyttöön päätöksenteossa, lisää dynamiikkaa. Per Mickwitz ja Riitta Maijala kertovat Strategisen tutkimuksen neuvoston toiminnasta. Neuvoston perustamisen tavoitteena on lisätä yhteiskunnallisten päätösten tutkimuspohjaa. Elina Pekkarinen ja Leena Suurpää korostavat keskustelupuheenvuorossaan tieteellisten seurojen yhteiskuntavastuuta. Vaikuttaminen voisi olla aikaisempaa kollektiivisempaa.

Tieteessä tapahtuu -lehti ilmestyy sekä painettuna että verkossa. Lue lehden tuoreet uutiset verkosta.