Tekstivastine Tiedeklubi-podcastsarjan jaksosta "Totta vai valhetta – rajanvetoa ennen ja nyt" on julkaistu

Uutiset   17.6.2021 8.37

Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) syksyllä 2020 äänittämien Tiedeklubi-podcastjaksojen tekstivastineet on julkaistu. Jaksossa Totta vai valhetta – rajanvetoa ennen ja nyt keskustellaan totuudesta ja valheista sekä niiden roolista politiikassa. Lue jakson tekstivastine alta tai kuuntele jakso Tiederadio-kanavalla SoundCloudissa tai Spotifyssa.

Valo ja varjo kohtaavat toisensa vaaleaa pintaa vasten.

Kuva: Unsplash.

Joulukuun 2020 Tiedeklubi-podcastjaksossa toimittaja Helen Partti haastattelee poliittisen historian tutkija Timo R. Stewartia valheista, emävalheista ja vaihtoehtoisista faktoista sekä niiden roolista politiikassa. Vaihtoehtoisten faktojen äärellä keskustelu kääntyy myös runoilija ja filosofian tohtori Valter Juveliukseen, josta Stewart julkaisi vuonna 2020 palkitun tietokirjan Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys. Miten tosi ja epätosi voidaan määritellä ja mitä väliä on totuudella? Kuka niistä päättää ja miten toden ja epätoden, mahdollisen ja mahdottoman rajoja voidaan vetää?

Tekstivastine: Totta vai valhetta – rajanvetoa ennen ja nyt

Helen Partti: Hyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan Tiedeklubia. Keskustelemme tänään valeista, emävaleista ja vaihtoehtoisista faktoista sekä poliittisen retoriikan muutoksesta. Vieraanani minulla on tänään poliittisen historian tutkija, Timo Stewart. Tervetuloa Timo.

Timo Stewart: Kiitos paljon Helen, tosi kiva olla täällä.

Helen Partti: Kiva, täällä me ollaan koronahengen mukaisesti kaukana toisistamme etäyhteyksien päässä, mutta näin se sujuu myös. Minä olen toimittaja Helen Partti ja tämä tiedeklubi on osa Tieteellisten seurain valtuuskunnan tapahtumakokonaisuutta ja maistiainen tulevista Tieteen päivistä, jotka järjestetään tammikuussa 2021.

Nyt Timo, käydään suoraan asiaan. Kun on näin kiinnostava aihe kuin vale, emävale ja vaihtoehtoinen fakta niin hyvänen aika, kaikki olemme kuulleet näistä asioista viime aikoina valtavasti. Miten ne eroavat toisistaan? Ja kun soppaan lisätään vielä disinformaatio, niin mistä tässä kaikessa on kyse?

Timo Stewart: Tämä Vale, emävale ja vaihtoehtoinen fakta, niin tämä on ehkä vähän raflaava tapa hakea sitä, että kun puhutaan vaihtoehtoisista faktoista, niin se on kaunis tapa sanoa, että kyseessä on vale. Joku asia, joka ei ole totta. Ei sellaista kuin vaihtoehtoinen fakta ole olemassakaan. Tämä surullisen kuuluisa keissi, jossa Yhdysvalloissa Trumpin lehdistösihteeri yritti selittää, että asia, joka sanottiin, eikä pitänyt paikkaansa ja edusti vaihtoehtoista faktaa. Tämä on ollut ajankohtainen trendi viime vuosina. Eli suhde totuuteen ja faktaan on löystymässä tai sitä tarkoiteuksellisesti löysennetään poliittisessa retoriikassa.

Helen Partti: Entäpä sitten tämä disinformaatio, mitä sillä tarkoitetaan tai mitä siitä sinulle tulee mieleen?

Timo Stewart: Disinformaatiolla viitataan sitten sellaisiin paikkansapitämättömiin väitteisiin, joita levitetään harhaanjohtavassa tarkoituksessa. Se on perinteinen tapa johtaa harhaan. Eihän valehtelussa ja palturin puhumisessa, propagandassa tai disinformaatiossa ole mitään uuttaa. Ehkä sellainen uusi piirre tässä viimeaikaisessa poliittisessa kulttuurissa on tällainen tarkoituksellinen pyrkimys hämärtää sitä, mikä on toden raja. Jotta voisi valehdella, niin silloin pitää tietää, miten asiat oikeasti ovat ja sitten pitää yrittää sanoa jotain johtaakseen kuulijaa pois siitä, harhaan. Disinformaatiossa on sama juju. Mutta kun puhutaan näistä vaihtoehtoisista faktoista, niin siinä yritetään oikeastaan jotain muuta. Eli siinä pyritään luomaan tila, jossa sillä, miten asiat oikeasti ovat, ei ole väliä tai sitä ei voida tietää, tai siitä ei kannata kiinnostua tai sitä ei voida tarkistaa. Jolloin kaikesta tulee niin sanotusti sellaista samanarvoista näkökulmaa. Ja tässä kuulija yritetään saada tarttumaan siihen näkökulmaan, jota puhuja tarjoaa, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, mitä totena voidaan pitää.

Helen Partti: Noniin, tässä nähdään nyt siis, että valehtelu ja vaihtoehtoiset faktat ovat selvästi taitolaji. Mutta mikä merkitys on sillä, onko jokin asia totta vai ei ja ketä se ylipäätään kiinnostaa?

Timo Stewart: No sen pitäisi kiinnostaa kaikkia, koska sillä on valtava merkitys sen kannalta, että voidaan tehdä vaikkapa hyvää rationaalista politiikkaa. Eli jos politiikan tehtävä on yhteiskunnallisten asioiden järjestäminen, niin on ilmeistä, että meidän on voitava tehdä sitä tavoilla, joiden vaikutuksia voidaan havainnoida. On jokin tietty poliittinen ratkaisu, joka johtaa tiettyihin seurauksiin. Ne voivat välillä olla monimutkaisia ja vaikeita arvioida, mutta emme voi kokonaan poistaa totuutta siitä yhdistelmästä. Demokraattisen järjestelmän mielekkyyden ja yhteiskunnan rationaalisen rakentamisen ja parantamisen tai sellaisen keskustelun, jossa toista voi kuunnella ja voi rakentaa jonkin päälle…Jos poistamme totuuden ajatuksen näistä, niin jäljelle ei oikeastaan jää mitään muuta, kuin mahdollisesti voimapolitiikka tai vastaava.

Helen Partti: Totuuden ajatus on vahvasti läsnä sinun kirjassasi ja nyt otankin sen tässä seuraavaksi esiin. Ei paljasteta heti, miten se nyt liittyy tähän meidän aiheeseen. Olet kirjoittanut kirjan Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys. Tämä ei ole romaani eikä trilleri, vaikka siinä on molempien piirteitä, vaan ihan aito tietokirja. Olit Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaana teoksellasi, onneksi olkoon. Tämä on erittäin hyvää luettavaa ja voin suositella kaikille. Mutta voisitko kerto ihan lyhyesti, ennen kuin mennään tähän totuuden asiaan tässä yhteydessä, että kuka ihme oli Valter Juvelius ja mikä oli tämä kadonnut arkki?

Timo Stewart: Valter Juvelius oli maanmittari ja runoilija sekä runouden kääntäjä. Hän eli vuosina 1865-1922 ja vaikutti viime vuodet Viipurissa Viipurin työväenopiston johtajana ja Viipurin kaupunginkirjaston johtajana. Siitä häntä ei kuitenkaan juuri muisteta, ehkä parhaiten hänet muistetaan näistä runoista. Hän ei ollut oman aikansa suuria tyyliniekkoja, mutta muutama osuma tuli ja yksi niissä oli Jo Karjalankunnailla lehtii puu -runo, joka on ainakin niille, joilla on juuria idässä, muodostunut läheiseksi ja se on ollut vähän niin kuin tällaisen toisen kansallislaulun roolissa karjalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Juvelius teki myös paljon runosuomennoksia, Topeliuksen suomennoksia esimerkiksi voi edelleen lukea Juveliuksen kääntäminä. Niistä hänet tunnettiin silloin, mutta hän myös väitteli filosofian tohtoriksi. Hänellä oli tällaista, niin kuin siihen aikaan sanottiin, akateemista ja muinaistieteellistä kiinnostusta. Näistä hänet tunnettiin vähemmän ja näihin keskityn kirjassani.

Helen Partti: Kyllä, minä siis olen tuntenut tällaisen henkilön kuin Valter Juvan, joka on kääntäjä, mutta en tiennyt, että hän oli yksi ja sama henkilö Valter Juveliuksen kanssa. Millä tavalla tämä Valter Juveliuksen…hetkinen, nyt huomaan, että et kertonut vielä siitä, mitä hän lähti tekemään. Kerropas siitä lyhyesti.

Timo Stewart: Hän väitteli aikanaan Raamatun kronologiasta, joka sisälsi paljon Vanhan testamentin tekstien lukemista ja väitös hyväksyttiin. Hän päätyi sitten pitämään väitöksen aikana syntyneet yksityiset pohdinnat jatkossakin yksityisinä, mutta niiden pohjalta syntyi teoria, joka liittyi tähän Liitonarkkiin. Se on Raamatussa kuvailtu kultainen laatikko ja se muodostaa Vanhan testamentin historiakirjoissa muinaisten israelilaisten jumalanpalveluselämän keskipisteen. Raamattu kertoo, että Jerusalemin temppeli rakennettiin sen ympärille. Noh, Juvelius kiinnostui sitten tästä. Hän lähti pohtimaan tätä Liitonarkin, tai arkun, kuten sitä nykykäännöksessä kutsutaan, kohtaloa. Hän ajatteli, että on varsin kummallista, että tämä Liitonarkku katoaa Raamatun kertomuksesta ja hän ajatteli, että saattaisi olla mahdollista, että se on kätketty. Ja jos se on kätketty, niin minne sitten olisi parempi piilottaa ohjeet tästä kätköpaikasta kuin Raamatun tekstiin itseensä. Hän tututusti sitten erilaisiin salakirjoitusmenetelmiin ja juutalaiseen mystiikkaan. --- Hän ajatteli ilmeisesti tällaisen salaisen sanoman, joka on kätketty Raamatun tekstin sisään. Hän päätti olla siitä kertomatta kenellekään, mutta halusi kuitenkin päästä tekemään kaivaukset, joten yhteistyökumppanit piti löytää. Lopulta ne löytyivät Englannista ja Juveliuksen salaisen teorian pohjalta pidettiin vuosina 1909-1911 kaivauksia Jerusalemissa ihan Temppelivuoren kupeessa ja ne olivat mittavat. Lopulta niistä syntyi kansainvälinen kohu, kun ne johtivat mellakkaan. Tämä oli Juveliuksen kansainvälinen seikkailu, joka teki hänestä Suomessakin tosi tunnetun silloin omana aikanaan.

Helen Partti: Meillä on siis tämmöinen jännittävä mahtimies menneisyydessä. Millä tapaa tämä Juveliuksen tutkimusretki koetteli aikanaan mahdollisen ja mahdottoman rajoja tieteessä? Hänhän oli tunnustettu tiedemies Suomessa?

Timo Stewart: Hän oli sillä tavalla tunnustettu, että hän oli väitellyt ja väitelleitä ei ollut valtavia määriä 1900-luvun alkuvuosina. Se oli arvostettu juttu, mutta hän ei ollut töissä tutkijana tai yliopistolla ja oli muutenkin tehnyt sen väitöskirjansa vähän niin kuin yliopiston ulkopuolelta, aika itsenäisesti. Pian väitöksensä jälkeen hän oli keskustellut vastaväittäjänsä kanssa ja esitteli hänelle tämän salaisen teorian, jolle vastaväittäjä ei ollenkaan lämmennyt. Hän ajatteli, että tämä ei voi pitää paikkaansa. Tähän katkesivat kaikki Juveliuksen yritykset tuoda teoria tiedemaailman kautta julki. Kun asia tuli julki kohun myötä myöhemmin, niin kaikki tieteentekijät, jotka tästä kuulivat, tuomitsivat sen mahdottomana ja hölynpölynä, vaarallisena ja vastuuttomana. Mutta ne perusteet, joita tieteentekijät esittivät, eivät olleet valtavan vakuuttavia. Ne eivät vakuuttaneet Juveliusta ja niillä oli vaikeuksia päästä lehdistössä läpi. Nyt ne kuulostavat tutuilta, koska heidän käsityksensä siitä, mitä tapahtui, on lähempänä nykykäsitystä siitä, mitä tapahtui. Nykyään me helposti katsomme tätä Juveliuksen tapausta vähän sellaisena älyttömänä tempauksena, mutta omana aikanaan se ei ollut ihan yhtä älytön. Se nimenomaan koetteli näitä todellisuuden rajoja sellaisilla tavoilla, joihin oli vaikea löytää kunnollisia vastauksia. Se oli kutkuttava silloin ja se on vähän eri tavalla kutkuttava yhä tänäkin päivänä. Nykyisin olisi mahdotonta saada kasaan rahoja Britanniasta ja Ruotsista tai Yhdysvalloista tällaisen episodin tuottamiseen. Paitsi itseasiassa Yhdysvalloista voisi löytyäkin.

Helen Partti: Oli koivin mielenkiintoista miettiä sitä Juveliuksen suhdetta Raamattuun. Että miten hän piti Raamattua tällaisena luotettavana historiallisena lähteenä. Nyt mietin sitä, että minkälaisia jatkumoita näet nykyisyydessä eli tavallaan se, pystytäänkö sanomaan, onko joku asia täysin totta vai ei. Niin kuin Juveliuksen aikana oli aivan mahdollista, että se Liitonarkku siellä jossakin Jerusalemin kätköissä on ja sitä on moni muukin halunnut etsiä. Olet myös kirjoittanut, että sitä yhä edelleen etsitään, eli aarre on löytämättä. Eli ei tiedetä tarkalleen, pitääkö jokin asia paikkansa, vaikka on paljon näyttöä puolesta ja vastaan. Jos nyt mietitään nykyajan aiheita, joista paljon keskustellaan. Esimerkiksi ilmastokeskustelu, tupakan terveellisyys muutama vuosikymmen sitten…näihin aiheisiin liittyy ehkä myös samanlaisia asioita. Näetkö itse jotain jatkumoa näissä?

Timo Stewart: Tuo on kiinnostava kysymys. Siinä on samaa ja erilaista kuin…tavallaan se on kuin peilikuva, jos katsotaan sitä, että tänä päivänä on toisaalta tiedettä, joka kertoo ja tutkii ilmastonmuutosta ja sitten on ilmastoskeptikkoja, jotka yleensä eivät ole tieteentekijöitä tai ymmärrä kunnolla sitä tieteellistä argumenttia. Samalla tavalla on rokotekriittisyyden kassa, että on lääketiedettä, jossa tehdään rokotteita ja sitten meillä on ihmisiä, jotka eivät suostu hyväksymään tuloksia, jotka on saatu systemaattisesti ja hyvin tehtyjen testien kautta julki. Juveliuksella se oli ehkä toisin päin, eli hän oli se aktiivinen osapuoli tässä. Hän esitti teorian, josta tiedeyhteisö oli sitä mieltä, että tämä ei lähimainkaan vastaa näitä tiedon tai tieteellisen teorian kriteereitä ja siinä on ilmiselviä aukkoja ja muuta. Saman tyyppistä on se, miten ne koskettavat tätä mekaniikka siitä, että miten ihminen voi saada tietoa ja miten sitä voidaan testata ja mikä on mahdollisuuksien rajoissa. Juveliuksella yksi selkeä virhe, minkä hän teki, oli se, että hän ei julkaissut tätä teoriaansa. Tieteeseen kuuluu voimakkaasi se, että se, mitä sanotaan, sanotaan avoimesti ja esitetään perusteet ja johtopäätökset ja sen jälkeen tämä ajatusketju on kenen tahansa seurattavissa ja voi joko vakuuttua tai olla vakuuttumatta. Ja jos ei vakuutu, niin voi esittää vastalauseita ja argumentteja ja ehkä näin voidaan saada jotain korjattua, hylättyä tai parannettua. Juveliuksen kohdalla tätä prosessia ei tehty ollenkaan, koska hän piti teoriansa pimennossa. Hän ikään kuin kehitti tieteellisen prosessin ulkopuolella rokotteen ja toivoi, että se parantaisi taudin, joka viime kädessä jäi parantamatta, eli arkki ei löytynyt.

Helen Partti: Juveliuksella oli omana aikanaan tietysti hyvät syyt pitää pimennossa tämä oma tietonsa, koska hän ei tietenkään halunnut, että kukaan ehtii ennen häntä apajille, hän halusi löytää sen itse.

No mainitsit nuo mahdollisuuksien rajat. Jos mietitään poliittisen retoriikan muutosta ja pakko tässä on ottaa esiin tietenkin Donald Trump. Niin nämä vastakkaiset leirit, jotka syntyvät, me ja he, jotka esimerkiksi Trumpin kohdalla on nähty hyvin vahvasti, mistä sinun mielestäsi tässä on kyse? Koska tässähän on myös kyse siitä, että on faktoja ja faktoja, on faktoja ja vaihtoehtoisia faktoja.

Timo Stewart: Puhe näistä vaihtoehtoisista faktoista on valitettavaa, koska se kertoo pitkälti siitä, että ollaan luovuttu tai ollaan tiellä kohti sitä, että luovutaan jostain yhteisestä keskustelupinnasta. Tämähän ei nyt toisaalta ole loogisesti kovin pitkälle vietyä, että voi olla tietoinen yritys hämmentää poliittista debattia, mutta ne, jotka menevät siihen mukaan, niin voisi hyvin kysyä, että jos nämä molemmat asiat ovat yhtä tosia tai yhtä epätosia ja mahdottomia testata, niin millä se sitten päätetään? Kaiken järkevän politiikan teon ja ihmisten välisen kommunikaation perusta on se, että voimme päästä ainakin joillain perustein lähelle yhteisymmärrystä siitä, miten asiat todennäköisesti ovat olleet. Juveliuksen kohdalla on jännä se…tai että voittiko vaikka Trump vaalit vai ei, niin se kuuluu aika selkeästi sellaisten asioiden piiriin, jotka on mahdollista tietää. Mutta on tiettyjä asioita, joita on vaikea, ellei peräti mahdotonta tietää. Tässä Juveliuksen tapauksessa mennään vähän siihen. Siinä on tietynlainen tarve tietää jostain, jonka totuudesta on vaikea sanoa, koska se kytkeytyy vanhoihin tapahtumiin, joista evidenssiä on vähän. Sen lisäksi halu uskoa niihin, on kytköksissä uskonnolliseen tekstiin ja perintöön, jolloin ei välttämättä ole kyse asiasta, joka on tiedossa siksi, että siihen on muita perusteita, vaan että siihen halutaan uskoa, koska se yhdistyy uskonnolliseen perinteeseen. Ja voi olla, että tässä nykypäivän poliittisessa debatissa on tiettyjä yhteispintoja tähän.

Helen Partti: Joo, ymmärrän tämän oikein hyvin. Tavallaan tämä…Mietin juuri sitä, voiko tällainen vastakkainasettelu olla tullut jäädäkseen. Haluaisin lukea tässä kohtaa Åsa Wikforssin, ruotsalaisen filosofin teosta Vaihtoehtoiset faktat, tämä kirja liittyy juuri tähän aiheeseen. Tässä käsitellään myös faktoja, Trumpia ja vastakkainasettelua, ja tässä kiinnostavasti puhutaan juuri näiden faktojen polarisoitumisesta ja niin sanotuista sinisistä valheista, eli ei välitetä valehtelusta, jos se tehdään oman yhteisön puolesta. Täällä on tällainen pieni pätkä: ”Tutkijoiden mukaan voisi selittää, että miksi Trumpin kannattajat eivät välitä siitä, että hän esittää niin usein vääriä väittämiä. Trump on heidän puolellaan, ei globalisoituneen intellektuellieliitin puolella. Hän valehtelee suosiakseen heidän joukkuettaan.” Sitten tässä annetaan suora sitaatti eräältä Trumpin kannattajalta, joka seuraa tällaista konservatiivista bloggaria, Mike Dixonia. Tämä kannattaja tietää, että Dixon ei ole luotettava, mutta hänestä on hauskaa lukea tämän puheenvuoroja. Ja nyt suora sitaatti kannattajalta: ”Minä vain pidän tyydytyksestä. Se on kuin jääkiekkomatsi, kaikilla on tappelijansa. Heidän tappelijansa tönivät meidän kavereitamme, ja on hienoa nähdä, kun meidän tappelijamme tönivät takaisin.” Eli että tämä olisi mentaliteetti. Mitä ajattelet, onko vastakkainasettelu tullut jäädäkseen?

Timo Stewart: Toivottavasti ei, ainakin minusta olisi hyvä että…Poliittisissa trendeissä on aina se, että yksi asia ei voi niitä ennustaa ja minusta on aina siinä kohtaa hyvä sanoa, että maailma ei ole menossa mihinkään suuntaan, vaan se menee sinne, minne me sitä viemme. Tämän sortin poliittinen toimijuus on vähän niin kuin kansalaisen käsissä. Varmaan kaikki tunnistavat tämän tyyppisen tyydytyksen tunteen, että onhan se hauskaa, kun joku oma frendi tai oman tiimin jäsen pistää jauhot suuhun jollekin, joka öykkäröi. Niin onhan se hauskaa, mutta ehkä se on kuitenkin tällaisia ihmisluonnon alhaisempia hupeja, mitä tulee yhteisten asioiden hoitoon. Se ei suinkaan ole sellainen rakentava asia, vaan pikemminkin murtava. Pienessä mittakaavassahan tämä on ollut kauan läsnä, mutta viime vuosina yksi tärkeä asia, josta meidän pitäisi puhua, on median pirstaloituminen. Nyt on tavallaan mahdollista siiloutua sellaiseen, että…Kun vielä ei niin kovin monta vuotta sitten ihmiset katsoivat huomattavasti enemmän samoja medioita. Itse olen liittynyt Facebookiin vasta vuonna 2007, luulen, että moni on liittynyt samoihin aikoihin. On tullut Twitter ja on tullut mahdolliseksi pirstoa omaa uutisseurantaansa verkon välityksellä hyvinkin pieniin saitteihin, joissa sitten oman joukkueen kuplat on mahdollista pystyttää aika tiiviiksi. Se on antanut poikkeuksellisen alustan tällaisten sinisten valheiden kertomiselle ja oman puolen pönkittämiselle vastustajan kustannuksella. Se on isompi yhteiskunnallinen ongelma, johon pitää löytää jonkin sortin ratkaisu, koska tuohan ei ole kovin ratkaisukeskeistä toimintaa.

Helen Partti: Ei ole. Voidaan ehkä vaikka ajatella näin, että yhtenäiskulttuuri median seurannassa on murentunut. Palataan kohta vielä tuohon median rooliin. Palataan sitä ennen kuitenkin vielä Valter Juveliukseen. Mikä sai sinut alun perin tarttumaan tähän? Tässä on tainnut olla aikamoinen työ ja olet tainnut istua aika monessa arkistossa aika monta tuntia ja lukea aika monta lehteä eri maista, eikö vaan?

Timo Stewart: Kyllä vain, olen yleensä aika perinpohjainen, kun ryhdyn jotain penkomaan. Tässä oli monta juttua, jotka minua jäi kiinnostamaan. Asuin Jerusalemissa, kun törmäsin tähän aiheeseen ensimmäisen kerran. Siellä historia ja historiakuvat sekä uskonnolliset myytit ja niiden pohjalta tehtävä poliittinen agenda on poikkeuksellisen paljon läsnä. Siellä on tällä hetkellä käynnissä kaivauksia samalla alueella, jossa Juvelius kaivoi ja siellä on toimijoita, jotka etsivät samaa kuin Juvelius, eli Liitonarkkua yhä tänäkin päivänä. Huomasin, että tämä Juveliuksen tarina, siinä on yhtymäkohtia todellisuuden määrittelyyn ja Suomeen. Tämä hahmo oli minulle aivan tuntematon ja huomasin, että se on monelle muullekin tuntematon. Ryhdyin sitten kaivelemaan. Ja sitä sai kyllä kaivella, se ei ollut helppo. Ei ole mitään yhtä arkistoa, mihin Juveliuksen paperit olisi koottu.

Helen Partti: Mutta sinähän olet ihan kuin Juvelius, eihän hänkään luovuttanut helpolla. Taitaa tarttua into aiheeseen. Ei voi ainakaan sanoa, että vaikka Liitonarkkua ei löytynyt, että tämä tutkimusretki olisi ollut turha. Minkälaisen perinnön Juvelius sinun mielestäsi jätti: mikä merkitys tällä tutkimusretkellä oli jälkimaailmalle?

Timo Stewart: Sen perintö on tavallaan ollut se, että he tekivät aika paljon hyödyllistä lapiotyötä siinä, että he tyhjensivät siellä kaivauksilla tällaisia muinaisia tunneleita, jotka oli kaivettu pari-kolme tuhatta vuotta aikaisemmin. Toki siinä samalla, kun sitä kaivetaan ja tyhjennetään, niin siinä menetetään arkeologista dataa, mutta sitä eivät silloin aikalaiset osanneet tietää. Mutta tämä oli tärkeä ja sitten se dokumentointi, joka tapahtui ihan asianmukaisesti ja oman aikansa parhaiden standardien mukaan. Heidän mukanaan oli myös esimerkiksi tällainen ranskalainen ammattiarkeologi, joka dokumentoi hyvin laadukkaasti nämä kaivaukset. Jälkimuisto tästä tutkimusretkestä on kuitenkin ollut ehkä enemmän negatiivinen tai paheksuttu, koska ollaan aika pitkälti yhtä mieltä siitä, että he menivät etsimään esinettä, jota ei ehkä olisi kannattanut etsiä, ei ainakaan tällaisin keinoin. Mutta kyllä he tekivät silloin myös aika perinteistä arkeologista työtä. Vaikka myöhemmin paljastui, että he olivat käyttäneet tällaista salakirjoitusteoriaa, joka ei ollut kovin kestävää, mutta eivät he toki olleet ainoat arkeologit, joilla oli tällaisia toiveita ja jotka etsivät aarteita sekä noudattivat menetelmiä, joita nykyään ei katsottaisi hyvällä. Mutta tiede kehittyy myös.

Helen Partti: Onko Liitonarkista sitten löydetty lopullista totuutta vai tuleeko se jäämään ikuiseksi mysteeriksi?

Timo Stewart: Se on monimutkainen kysymys, koska me tunnemme Liitonarkun pelkästään näiden tiettyjen Vanhan testamentin tekstien pohjalta. Siitä herää kysymys, että milloin nämä tekstit on kirjoitettu, miten niitä on muokattu ja mitä perinteitä niiden pohjalla ehkä on. Tämä on sellainen asia, josta yleisymmärrys on aika paljon muuttunut. Edelleenkään mitään jaettua käsitystä siitä, miten Vanhaa testamenttia kuuluisi lukea, ei ole. Mutta Juveliuksen aikana Vanhan testamentin tarinat olivat kauhean tuttuja ja ihmiset ja myös monet tutkijat suhtautuivat niihin, erityisesti Juudaan ja Israelin kuningaskunnan kausiin, luotettavan historiana. Ja tämä on muuttunut paljon. Nyt se ajatus siitä, että näiden tarinoiden pohjalta voisi etsiä Liitonarkkua, niin siinä pitäisi kysyä, että mihin perinteisiin tämä Liitonarkun tarina pohjautuu ja miten niiden pohjalta mahdollisesti voidaan päätellä, että minkälainen esine siellä mahdollisesti on. Juveliuksen aikana tämä oli sellaisessa jännässä välitilassa. Ajateltiin, että Vanha testamentti kuuluu historiallisesti luotettavaan aineistoon, mutta että tällaisen Liitonarkun löytyminen olisi vähän liian suurta tähän maailmaan. Koska sehän olisi ollut esine, jossa Jumala olisi ollut läsnä maanpäällä. Monille 1900-luvun alussa, myös tutkijoille, oli vaikeaa suhtautua siihen luontevasti.

Helen Partti: Aivan varmasti. No jos mietitään vielä vähän tätä totuuden välittämistä ja sitä, kuka sitä luo tai muokkaa. Äsken mainitsit median pirstaloitumisen. Mitkä ovat sinun mielestäsi median ja tutkijoiden roolit tässä totuuden välittämisessä?

Timo Stewart: Mielestäni tutkijat ja toimittajat ovat pitkälti saman tehtävän äärellä: kertomassa maailmasta luotettavia asioita ihmisille, jotka parantavat ihmisten kykyä ymmärtää maailmaa ympärillä. Tutkijoille se on harvemmin käyttötietoa, se on siellä tiedonrajoilla raatamista jollain tietyllä osa-alueella, sen tiedonrajan työntämistä eteenpäin. Toimittajilla se on sitten sellaista, mikä kiinnostaa ihmisiä tässä ja nyt. Ja poliittisen järjestelmän kannalta aivan välttämätöntä, kuten toki myös monen muun yhteiskunnan osa-alueen. Se, että riidoilla ja vääristelyillä ja niihin puuttumisella voi tehdä rahaa, niin se on hankala juttu. Tutkijoilla tässä on helpompi tilanne siinä mielessä, että vaikka tutkijoiden ansaintalogiikka on aika haastava, niin harvempi tutkija joutuu siihen houkutukseen, että valitsee niin raflaavia tutkimusaiheita ja saa sen puolesta rahaa, joku ehkä onnistuu tässäkin, mutta se on hieman hankala. Toimittajilla ja mediayhtiöillä ansaintalogiikka on paljon läheisempi ja iso ongelma se, että miten saada ihmiset lukemaan ja…Mielestä ihan hyvä pitää kiinni tällaisesta vanhanaikaisesta kansanvalistajan roolista myös. Ihmisille pitää kertoa siitä, mikä auttaa heitä tekemään valinnan esimerkiksi vaalipäivänä.

Helen Partti: Entä onko sitten mahdollista, että on tahoja, jotka päättävät, mikä on totta ja mikä ei vai onko tämä enemmän johonkin historialliseen ajanjaksoon liittyvä toimintatapa?

Timo Stewart: No tuota. Jos yleensä ajatellaan, että tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus, niin mitä tulee tutkijoille ja medialle, niin se hyvä perustelu on se keskeinen asia, eli että esitetään evidenssiä. Totuudesta ei voi päättää, se kuulostaa vähän vaaralliselta roolilta. Mutta totuudesta pitää olla kiinnostunut ja pitää uskoa, että on saavutettavissa asioita, jotka ovat lähempänä totuutta kuin toiset ja pitää perustella se, miksi ajattelee sanomansa olevan tosi. Tämä on mielestäni keskeinen asia siinä, miten olemme päättäneet demokraattisen ja julkisen yhteiskuntamme järjestää.

Helen Partti: No sitten voisinkin esittää viimeisen kysymyksen sinulle, eli oletko sinä esittänyt koko totuuden Valter Juveliuksesta?

Timo: Koko totuutta ei varmasti kenestäkään ihmisestä ole mahdollista esittää, siihen ei kirja tai elämä riitä. Olen esittänyt mielestäni tällaisen…Uskon, että kaikki mitä teoksessa sanon, on totta, mutta se, miten olen Juveliuksen henkilönä esittänyt, on myös minun tulkintaani. Mielestäni olen tehnyt parhaan taitoni mukaan perusteltavissa olevan tulkinnan. Historiaan tieteenalana kuuluu myös se, että lähteet ja viitteet sekä arkistot ja kirjat ilmoitetaan, jotta niiden kautta lukija voi löytää näiden samojen lähteiden äärelle ja tarvittaessa tarkistaa, onko samaa mieltä väitteistä vai ei. Olisi liikaa sanottu, että teos on koko totuus Valter Juveliuksen elämästä.

Helen Partti: Lukijana voin kiittää sinua tästä valtavasta työstä, jonka olet tehnyt kaikkien puolesta. Tässä kohtaa voisin mainita vielä tästä paneelista, joka on 14.1.2021 klo 16-17 Tieteen päivillä. Se striimataan suorana Tieteellisten seurain valtuuskunnan omalla YouTube-kanavalla ja sen voi katsoa myöhemmin myös tallenteena. Paneeliin on tulossa kova porukka puhumaan: tutkijatohtori Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta, yliopistotutkija Emilia Palonen Helsingin yliopistosta ja Anu Silfverberg Long Playsta. Timo Stewart, minä kiitän sinua haastattelusta ja toivotan oikein hyvää paneelia tammikuulle.

Timo Stewart: Kiitos paljon.