Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) luotsaamilla Tiedeklubeilla keskustellaan tänä keväänä nuorten vaikutusmahdollisuuksista, klassikkokirjallisuuden lukemisesta ja tutkimisesta sekä hyvinvoinnista ikääntyvässä yhteiskunnassa. Rosebud Sivullisessa kuultavat keskustelut äänitetään myös podcasteiksi. Lue maaliskuun Tiedeklubi-podcastin tekstivastine alta tai kuuntele podcast Tiederadio-kanavalla SoundCloudissa tai Spotifyssa.

Nuorisotutkimuksen vastaava tutkija Tomi Kiilakoski ja nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia keskustelivat maaliskuun Tiedeklubilla 23.3.2022 nuorten ilmasto- ja ympäristövaikuttamisen keinoista ja näihin liittyvistä tunteista. Keskustelu pohjasi 16.3. ilmestyneen Nuorisobarometrin tuloksiin. Vuodesta 1994 lähtien vuosittain toteutetun haastattelututkimuksen kohteena ovat Suomessa asuvat 15–29-vuotiaat.

Tekstivastine: Äänestämistä, kulutusvalintoja vai ilmastolakkoja?

Tomi Kiilakoski: Tervetuloa seuraamaan tänne Rosebudin kirjakauppaan Tiedeklubia. Keskustelun aiheena on Nuorisobarometri, uunituore sellainen, joka ilmestyi viime viikolla Oodin kirjastossa. Tän tapahtuman järjestää Tieteellisten seurain valtuuskunta. Me edustetaan Nuorisotutkimusseuraa ja Tampereen yliopistoa.

Me puhutaan tässä 45 minuuttia ja sen jälkeen otetaan yleisökysymyksiä. Niit yleisökysymyksiä ei nauhoiteta. Eli 45 minuuttia, jota me puhumme, on samalla tää podcastin mitta. Toivotetaan tässä myös tässä yhteydessä podcastin kuuntelijat tervetulleeksi.

Mun nimi on Tomi Kiilakoski. Mä oon aika harvinaisella tittelillä. Mä oon vastaavan tutkijan tittelillä Nuorisotutkimusseurassa. Vastaava tutkija viittaa siihen, et siin on erilaisia vastuita. Taustani vuoksi, kun mä oon alun perin valmistunut filosofiasta, mä ehkä olisin mieluummin kysyvä tutkija. Mutta titteleitähän harvoin pääsee valitsemaan. Vai mitä rouva professori?

Päivi Honkatukia: Kiitos. Hyvää iltapäivää munki puolesta. Oon siis Päivi Honkatukia Tampereen yliopistosta, nuorisotutkimuksen professori. En ole tätä titteliä myöskään itse valinnut, mutta tähän olen hakeutunut kyllä ja tiesin tittelin ennen kuin tätä tehtävää aloin hoitaa. Joo.

Tomi Kiilakoski: Hyvä näin. Me ollaan keskustelemassa Nuorisobarometrista, joka siis käsittelee kestävää kehitystä ja ilmastoa ja ympäristöä. Barometrilla on aina vuotuisesti vaihtuva teema, ja tällä kertaa on tosiaan varsin ajankohtainen ja tärkeä ja puhuttava yhteiskunnallisesti kipakka aihe.

Me voitais ennen ku mennään näihin tuloksiin, jotka tietysti kiinnostaa kaikkia kovasti paljon, niin kuitenkin vähän avata sitä, että minkälainen tiedon instrumentti tää Nuorisobarometri on, koska se on aika omalaatuinen asia. Mä sen verran kerron historiaa, että 94 on tehty ensimmäisen kerran ja edustamani taho Nuorisotutkimusseura on ollut mukana 2004. Suomalaisessa yhteiskunnassa on siis melkein 30 vuotta haluttu, että meillä on vuotuinen nuorten arvoja ja asenteita ja heidän käsityksiään yhteiskunnasta mittaava instrumentti.

Mitä me Päivi ajatellaan, et mitä kertoo suomalaisen yhteiskunnan nuorisosuhteesta se, että meillä on tämmönen toistuva tiedonkeruun tapa?

Päivi Honkatukia: No, varmasti se kertoo nyt ainakin siitä, että on kiinnostusta tähän aiheeseen ja kiinnostusta siihen, mitä nuoret ajattelee maailmasta. Täs on eri vuosina ollu aina joku sellainen omanlaisensa teema. Niitä teemoja on todella paljon, kun tää on ollu niin pitkään tehty tätä Nuorisobarometria. Et nää asiat on suomalaisessa yhteiskunnassa kiinnostavia ja halutaan kuulla, et mitä nuoret ajattelevat. Eikä ajatella vain, että me tiedetään jo valmiiksi, mikä on hyvä nuorille.

Jotenkin se must kertoo siitä nuorten arvostuksesta. Se, että meillä on valtionhallinnossa ja muuallakin, ketkä kaikki tähän kirjaan, tähän barometriin on vuosien varrella osallistuneet, tutkijat ja muut. Et on kiinnostusta nuoria koskevaan tutkimukseen, nuorten ajatuksiin ja nuorten asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Toisaaltahan joka vuosi, kun nuorisobarometri ilmestyy, niin se saa aina julkisuutta. Se tulee erilaisissa tärkeissä tiedotuskanavissa uutisoidaan. Että nuoret ehkä sellaisena väestöryhmänä on myös sellainen todella kiinnostava ryhmä yhteiskunnassa myös siitäkin näkökulmasta, että se kertoo jotenki siitä, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa. Et ollaan kiinnostuneita nuorten asenteista ja ajatuksista, mut ollaan myös kiinnostuneita siitä, että millä tavalla nuoret aikuistuu. Siit ollaan ehkä sit myös vähän huolissaankin. Siksi tää kiinnostaa myös, et mitä nää Nuorisobarometrin tulokset on vuosittain.

Tomi Kiilakoski: Täähän on yks tapa perustella nuorisotutkimusta tää niin sanottu savumerkkifunktio. Eli ajatellaan, että se, mitä nuoret tekee tänään, kertoo siitä, mihin meidän yhteiskunta on menossa ylihuomenna tai tulevina vuosina. Jos siirtää tän kielikuvan tällai päivistä siihen vuosien tasolle, joka on se oikea asia.

Tää barometrin teema on tosiaan kestävä kehitys ja ympäristö. Ehkä sellainen varoituksen sana pitää sanoa kuulijoille, että toisin kuin tällaiset, sellaiset tieteelliset tutkimukset, joissa on tietty teoria ja sen mukaan tehdyt hypoteesit ja niiden testaaminen, niin barometri on usein aika laaja. Et se tähtää tällaseen kokonaiskuvan luomiseen, jolloin siinä ei oo yhtä ainutta taustateoria, vaan se on tällainen kokoelma erilaisia näkökulmia siihen, et miten tätä teemaa vois tutkia. Se poikkeaa ehkä siinä mielessä. Että jos joku ajattelee, että onpa rönsyilevän kuulosta tää meidän puhe, meil on paljon erilaisia teemoja, niin se tulee tästä tiedon luonteesta.

Mä väitän, että yksi syy, minkä takia se kiinnostaa on juuri tää rönsyilevyys. Vois ajatella, et siinä on jokaiselle jotakin. Et se on tällainen buffetpöytä, jossa ihmiset voi käydä poimimassa sen, mikä kiinnostaa. Mut myös sen jonkunlainen pyrkimys kokonaiskuvaan ja sellaseen vähän laajempaa käsitykseen, niin on tässä tärkeä.

Ja kyl mä aattelen, että näitä barometreja kannattaa tehdä sen takia että. Mä sanon tän varsin usein. Et ihminen, jota ei kiinnosta nuoret ja nuoruus, ei oo kiinnostunut tulevaisuudesta. Ihmiset, joita ei kiinnosta tulevaisuus, on sit sellaisia, että ne katsoo menneisyyteen. Harvojen mielestä sellaset ihmiset on kovin kiinnostavia, koska meitä kiinnostaa tää yhteiskunnan ja maailmamme ja ihmiskunnan ja myös Suomen tulevaisuus. Sen takia tällainen kansallinen nuorten, barometrihan käsittelee 15–29-vuotiaita, ja heidän arvojaan, asenteitaan, käytänteitä ja näkemyksiä mittaava tutkimus on tervetullut.

Ollaanko me annettu meidän kuulijoille täällä ja siellä podcasteissa niin riittävä tieto siitä, et mitä on kysymys, ja mennään siihen pihviin, joka kiinnostaa ehkä enemmän kuin tällanen tutkijoille tyypillinen omien työkalujen pohdinta?

Päivi Honkatukia: Mikä on meistä tutkijoista ihan hirveen kiinnostavaa kyllä.

Tomi Kiilakoski: Tämä on ihan totta. Mä olen itse tehdaskaupungista, Raahesta. Mä oon ollut viitenä kesänä nykyisen Svenskt Stål aktiebolagetin eli SSAB:n, sillon Rautaruukin hommissa. En mä siellä hirveästi kuulu silloisten työkavereitteni pohtivan vaikka meidän käyttämien hitsauskoneiden olemusta. Mut tutkijoina meitä kiinnostaa omat menetelmämme ja instrumenttimme ja näin pois päin.

Päivi Honkatukia: Mä haluun sanoo tän vielä, et tätä barometria on tehty tosi kauan. Siis 94 vuodesta asti.

Tomi Kiilakoski: Joo, Nuorisotutkimusseura 2004 ja joo.

Päivi Honkatukia: Niin. Ja täähän vieläkin tehdään puhelinhaastatteluna, eikö niin?

Tomi Kiilakoski: Joo.

Päivi Honkatukia: Että jotenkin varmaan tässä, kun mennään eteenpäin, niin täytyy ehkä tätä menetelmää kans alkaa miettimään. Että onks puhelimeen vastaaminen sellanen asia, jolla tällaista tutkimusta jatkossa on järkevää tehdä? Mutta vielä se on onnistunu, eikö niin Tomi?

Tomi Kiilakoski: Joo. Täs on nää omat varaumansa, jotka pitää tehdä. Että pikemminkin kuin otos, niin tää on ehkä paremmin näyte suomalaisista nuorista. Täs on (--) [0:07:23] barometri on instituutio ja instituutioiden muuttaminen on usein hankalaa. Siin on ehkä järkevääkin olla konservatiivinen, ja näitä asioita todella mietitään paljon.

Mennään tohon ensimmäisiin tuloksiin. Eli tää ensimmäinen tällainen kokonaisuus tässä kantaa nimeä Tieto ja tunteet. Poimitaan ekaks ne tunteet.

Kun puhutaan nuorten ilmastotoiminnasta, niin varmaan yksi ensimmäisiä sanoja, mitä tulee mieleen, on ilmastoahdistus tai ilmastopelko. Tässä barometrissa oli mukana Panu Pihkala. Dosentti Pihkala autto sit poimimaan erilaisia kysymyksiä, jotka perustuu sit tällaiseen tunteiden psykologiaan. Siin oli joukko kiinnostavia tutkimuksia.

Varmaan yks sellanen havahduttavimpia asioita oli se, että täs on kaks ilmastotunnetta näist meidän kysymistä. Nää ei tietenkään oo ainoita, jotka nousee muiden yli. Eli kolme neljäsosaa nuorista vastaa, et he on tunteneet joskus surua luonnon monimuotoisuuden häviämisestä ja sit et he saa hyvän olon kestävien valintojen tekemisestä.

Musta molemmat näistä on kiinnostavia tuloksia, koska jos me puhutaan ilmastoahdistuksesta, niin usein huomio kiinnittyy siihen ihmiseen, joka on ahdistunu. Ei siihen tekijään, joka aiheuttaa hänen ahdistuksensa. Ahdistushan voi olla ihan järkevä reaktio. Mutta jos me puhutaan hyvästä olosta, me ollaan entistä selvemmin toivon maisemissa, ja sit se surun kysymys on ihan toisenlainen. Että surulla on aina aiheuttajansa.

Mä itse ajattelen menemättä nyt sen kummemmin psykologisten käsitteiden filosofiaan ja niiden kytköksiin, niin mä aattelen, että surun kokeminen on hirveän kiinnostavaa. Koska on ihan eri asia kysyä meiltä, et miten meidän pitää reagoida ilmastoahdistukseen. No, ahdistus pitää poistaa. Mut entä suruun? Miten me reagoidaan suruun? Miten me keskustellaan nuorten kanssa surusta? Miten sä itse luit tätä tunteita käsittelevää osiota?

Päivi Honkatukia: Joo, se oli tosi kiinnostava. Mun mielestä todella hyvä, että tää keskustelu näistä tunteista laajenee sen ilmastoahdistuksen yli. Jotenkin että huomataan, et siel on paljon muutakin.

Tää suruasia on todella kiinnostava ja kiinnostava kysymys tuo, että mitä se tarkoittaa, et kun keskustellaan surusta. Että surua ei nyt varmaan ehkä sillä tavalla poisteta yhtä suoraviivaisesti. Tai ajatella poistettavan kuin sit sitä ahdistusta. Eikä sitäkään nyt varmasti mitenkään suoraviivaisesti poisteta.

Mut sitten. Ja siis jotenkin mä haluisin Tomi kuulla enemmän siitä, et mitä sä ajattelet siitä surun käsittelystä. Mut sen haluisin sanoo sitä ennen, että tässä tää mielihyvä siitä, että voi toimia jotenkin ympäristöystävällisesti, tehdä kestäviä valintoja, toimia yhteiskunnassa ympäristön puolesta, että siitä tulee hyvä olo. Niin se oli must kiinnostava ja tärkeä havainto. Mun mielestä se sopii todella hyvin siihen ajatukseen, mitä on, kun tutkijat on miettiny kestävää hyvinvointia. Eli se toiminta tärkeiden asioiden puolesta, se on osa hyvinvointia. Et voidakseen hyvin ihminen tarvitsee sitä, et hän pystyy toimimaan tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta. Sen lisäks, että hänellä on materiaalisia resursseja ja hän kokee olevansa arvokas ihminen. Niin jotenkin tämä havainto oli mun mielestä tärkeä tässä mielessä.

Mutta ehkä tää surukysymys. Niin se mitä sä sanoit on tosi kiinnostavaa, mutta miten sä oot miettiny sitä eteenpäin?

Tomi Kiilakoski: Joo. Ennen ku mä vastaan, niin mä ehkä avaan kuulijoille sen, et usein, kun tiedeihmiset keskustelee, niin he edustaa leimallisesti tiettyä tieteenalaa. Tää meidän edustama tieteen harjoittamisen perinne eli nuorisotutkimushan on lähtökohtaisesti poikkitieteellistä, koska se on kiinnostunu nuorten ilmiöistä, joita ei voi ottaa haltuun pelkästään katsomalla sitä tällaisena sosiologian kautta ihmisenä yhteiskunnallisena olentona. Tai psykologian kautta ihmisenä tuntevana ja kokevana olentona. Tai sosiaalipsykologian kautta vertaissuhteissa olevana olentona. Vaan meidän pitää vähän niin kuin kuljettaa mukana näitä eri näkökulmia. Joka altistaa meidät sille kritiikille, että ollaanko me jossakin kohdin heikoilla vesillä. Toisaalta se auttaa meitä muodostamaan laajempia kuvia.

Et jos joku kuulija mietiskelee, että mihin perinteeseen nää ihmiset sitoutuu ja sijottuu, niin nuorisotutkimukseen, joka taas on tällainen monikenttäinen ja monialainen ilmiö. Et monitieteisyys ikään kuin on meidän sisällä, ei meidän välisissä yhteistyöverkostoissa.

No, tää oli tällainen varoituksen sana. Tai ehkä jollekin jopa tällainen trigger warning eli ärsytyskynnyksen ylittävä asia. Mene ja tiedä. En halua tota sen enemmän ajatella, että miten ihmiset meihin reagoi, mutta koin tarvetta tän selventää.

Ja nyt siihen surukysymykseen. Täähän on siis hirveän kiinnostava, koska barometrihän koostuu siis tilasto-osiosta, jois on tällainen yleiskuva. Sit me halutaan, et siin on tieteellisiä artikkeleja, jotka porautuu sit syvemmälle.

Yks näistä artikkeleista on Panu Pihkalan ja Julia Sangervon ja Kirsi M. Jylhän yhdessä tekemä analyysi, jossa samalla esitellään tää kenttä ja peilataan näitä barometrin tuloksia muihin. Heidän mukaansahan tää surun kokemus on yllättäväkin tulos ja tärkeä tulos. Koska kansainvälisissä tutkimuksissa niin surua ei ilmoiteta koettavan samalla tavalla.

No, se herättää tietysti sellaisen kysymyksen, mitä mä en tän kummemmin avaa, on se, että onko tässä surun käsitteessä jotenkin. Et onks se meillä Suomessa, suru mul on aina seuranain -tyyppistä. Et suru on jotenkin yhteiskunnasta hyväksyttävämpää. Tai surun ilmaisu on hyväksyttävämpää. Mene ja tiedä.

Mut että täs on tää luonnon monimuotoisuus, johon tämmöinen kysymys kohdistuu. Täs barometrissa monella lailla tulee tämä luonnon monimuotoisuuden tärkeys, joka teemana ehkä on sit jäänyt tän ilmastonmuutoksen ja yhden ja puolen asteen kysymysten, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen, tällaisten kysymysten alle.

No, nyt tota. Kun nuorten kanssa toimitaan, niin mä itse oon taustaltani kasvatustieteilijä. Mä aattelen tätä kysymystä, nyt tätä surukysymystä kahden asian kautta. Yhtäältä minkä tahansa kasvatuksen pitäs aukasta, jos siteeraan kollegaani ja ystävääni Veli-Matti Värriä, että sen pitäs aukasta tällaista toivon horisonttia. Eli kasvatuksen pitäisi aina synnyttää sellainen näkymä, että maailma on elämisen arvonen. Ja ne piirteet, mitkä tekee siitä vähemmän elämisen arvoisen, ne on muutettavissa. Toisaalta mä sit ajattelen, että kasvatuksen tehtävä on myös ihmetellä yhdessä sitä, miten me, millaisessa maailmassa me eletään ja mitä meillä pitäisi tehdä sille.

Nyt tää suru on molemmista näkökulmista kiinnostava. Ensimmäinen on se, et jos me nähdään maailmassamme sitä niinku nähdään, et me eletään tällaisen biodiversiteetin häviämisen aikakautta. Me nähdään monimuotoisuuden häviäminen ihan jo pihapiirissämme. Mitä lintuja siellä on ja muita? Ja sit jos vähääkään lukee asioita, niin pääsee aika synkkiinkin näkymiin. Lajien katoamiseen, sukupuuttoaaltoihin ja tän antroposeenin aikaan ja näin pois päin.

Eli tavallaan tän yhteinen kohtaaminen, et miten me käsitellään tätä asiaa. Täähän on sillä lailla kiinnostava myös suomalaisen tällaisen kasvatushistorian ja nuorisotutkimuksen, nuorisotyön ja koulun näkökulmasta, et meidän on helpompi puhua sellaisista yhteisistä ilon asioiden jakamisesta ja tällaisesta positiivisesta meiningistä. Mutta et miten me kohdataan yhdessä surua ja miten me käsitellään sitä? Se on kiinnostava haaste musta.  

Ja sit on tää toivon horisontti -kuva. Et suruhan on osa niitä asioita, joilla me tehdään selkoa omasta maailmasuhteestamme. Et se on tapa ymmärtää, että mikä on mun paikkani ja sidokseni muihin ihmisiin ja ekosysteemiin. Tavallaan tällaisten niin kuin surun kautta niin meidän maailmasuhde. Käytän tällaista heideggerilaista kieltä. Et se avautuu tietynlaisena. Tähän tarraaminen ja se toivon horisontin luominen. Et sehän voi rohkaista toimimaan.

Tos omassa analyysissäänhän Panu ja muut, dosetti Pihkala ynnä muut tuo esiin sitä, että nää eri tunteet on myös sidoksissa toisiinsa. Tästä mä vielä ehkä palaan siihen, mitä sä puhuit tästä toivon horisontin luomisesta. Se, että kestävistä valinnoista tulee hyvä olo, niin must se on sillä lailla tärkeä viesti tässä barometrissa. Että me ehkä olemme ainakin julkisessa keskustelussa liiaksi kiinnittäneet huomiota siihen ahdistukseen ja tän tyyppisiin asioihin. Mut se että kestävistä valinnoista tulee hyvä olo, mä voin tehdä asialle jotakin, muut mun ympärilläni tekee asioita.

Tää liittyy sellaisiin laadullisiin tutkimuksiin, mitä itse olen tehnyt ja mitä sä oot tehny kans, jossa usein korostetaan sitä, et se yhteistoiminta itsessään luo toivoa. Niissäkin tapauksessa, missä ajatellaan, että maailma itsessään on jo peruuttamattomasti muuttunu.

Päivi Honkatukia: Niin ja sit jotenkin tää, et me paljon mietitään sitä, että miten me voidaan lisätä onnellisuutta tai miten me tullaan onnelliseksi ja jotenki typistetään se hyvinvointi onnellisuudeksi. Mutta siis tän surun kautta vois päästä keskustelemaan tällaisista tärkeistä eksistentiaalisista kysymyksistä. Jotenkin sen kautta päästä analysoimaan sitä olemassaoloon liittyviä kysymyksiä ja elämän tarkoitukseen, hyvää elämään liittyviä kysymyksiä eikä. Ja voidaan pysähtyä sen äärelle eri tavalla kuin esimerkiksi jos mietitään sitä ahdistusta ja miten sitä poistetaan. Et täs ei ole kiire poistamaan mitään vai voidaan pysähtyä tämän asian äärelle. Siitä voi syntyä sellaista uutta ymmärrystä yhteisten keskustelujen kautta. Et siinä mielessä se suru voi olla ihan sillä tavalla tärkeä. Tärkeä tunne tällaisissa kasvatuksellisissa konteksteissa.

Tomi Kiilakoski: Joo. Tää on hyvä pointti. Siirrymme kohta toiseen teemaan, mutta en malta olla esittämättä tällaista heittoa, joka saattaa kaduttaa jo huomenna. Suomihan valittiin taas maailman onnellisimmaksi kansaksi, jos mittareina käytetään tällaiseen elämisen laatuun, ei tunnekokemukseen liittyviä asioita. Tässä barometrissä niinku Panu ja muut toteaa niin nää suomalaisten nuorten surun kokemukset on ennätystasolla. Voitais ajatella, että olemme maailman surullisin kansa. Mutta ei silleen negatiivisessa mielessä, koska surusta puhuminen niin se mahdollistaa sen tietyn maailman avaamisen tietyllä lailla ja siitä yhdessä pohtiminen. Koska suruhan on, suru on paitsi henkilökohtainen kokemus niin se on myös yhdessä koettava asia.

Päivi Honkatukia: Ja sit vielä tästä tuli sellainen ajatus mieleen ennen kuin Tomi siirryt seuraavaan teemaan. Tää nuorten vahva luontosuhde näistä vastauksista tulee esiin. Niinku just tää suru siitä luonnon monimuotoisuuden katoamisesta. Sit siellä kysyttiin muun muassa, et mitkä on sellaisia asioita, jotka ehdottomasti pitää tehdä. Tai miten se oli muotoiltu se kysymys? Niin eläinten oikeudet tuli siellä aika vahvasti esiin myös siellä. Et jotenkin ainakin mulle tuli sellainen ajatus, että nuorten luontosuhde on vahva. Mut me ei ehkä tiedetä siitä. Eikä sitä oo tutkittu niin paljon. Suhde eläimiin, luontoon ja siis se, että nähdään itse osana sitä. Niin jotenkin sellainen ajatus tuli näistä vast- tai siis näistä tuloksista myös esiin.

Tomi Kiilakoski: Siirrytään seuraavana teemana siihen. Kysymyshän oli muodossa, että mitkä seuraavista asioista täytyy säilyttää keinolla millä hyvänsä. Täällä yleisössä istuu mun tutkijakollegani Mikko Piispa, joka väittelee ihan näinä hetkinä. Eli kesäkuun alussa Mikolla on väitös, jossa käsitellään myös nuorten ilmastoaktivisteja, myös surffareita. Kiinnostava yhdistelmä.

Tää oli Mikon muotoilema kysymysehdotus, joka kun me analysoitiin tätä kyselylomaketta ja kerättiin palautteita, niin aika usealta herätti sellasen reaktion, et no täs on nyt jotakin uutta kulmaa. Ajatuksena on tosiaan silleen, et jos meidän yhteiskunta joutuu läpikäymään tiettyjä muutoksia, niin mitkä on sellasia asioita, mistä ei mistään hinnasta haluta luopua. Siinä oli tällaisia hyvinvointivaltioon ja meidän demokraattiseen yhteiskuntaan liittyviä asioita. Demokratia. Sit erilaisia vapauksiin liittyviä asioita. Yksilönvapaus ja matkustamisen vapaus.

Musta oli kiinnostava tää asia, minkä nostit esiin, että luonnon monimuotoisuus pitää säilyttää keinolla millä hyvänsä. Sit eläinten oikeudet oli sellasia, että 88 % oli ainakin jonkin verran samaa mieltä, et nää täytyy säilyttää keinolla millä hyvänsä. Tää on yllättävän korkea prosentti, koska eläinten oikeudethan on sillä lailla kiistanalainen teema. Kaikki ei oo valmiita allekirjoittaa näitä eläinten oikeuksien perusteemoja. Monet väittää, että meidän suhde ruokaan ja meidän suhde tuotantoon ois tyystin toisenlainen, jos me johdonmukaisesti korostettaisiin eläinten oikeuden näkökulmia. Edes siinä tapauksessa, että meidän yhteiskunta joutuu tekee rajuja päätöksiä, niin näin iso osuus nuorista ajattelee, että eläinten oikeuksiin ei saa kajota. Niin täähä on, tää on tosi kiinnostava tulos.

Mulle itselleni tää tietysti herättää ajatuksia moneen suuntaan. Mä sanon niist kaks suunnista, mut niit on muutakin. Ensimmäinen on tää ajatus siitä, että me yhteiskuntatieteilijät, kun me lähestytään asioita, niin me ollaan perinteisesti ajateltu, että meille riittää se, et me katsotaan ihmisten välistä vuorovaikutusta ja ihmisten luomia instituutioita ja instituutioita, jotka sit vaikuttaa ihmisiin.

Erityisesti postmaterialistit eli jälkimaterialistit on korostanut sitä, että ihminen on erilaisten energiavirtojen kautta jatkuvassa tekemisissä ympäristöönsä. Tälläkin hetkellä me istutaan lämmitetyssä tilassa. Se sähkö tulee jostakin. Ja vaikka meidän yhteiskuntajärjestys on sellanen, että me ollaan yritetty häivyttää tää, niin me ollaan nahkoinemme ja karvoinemme kiinni erilaisissa materiaalivirroissa ja muissa.

Sit tää suhde eläimiin ja muuhun tällaiseen, muuhun elolliseen tai elottomaan on jotenkin jäänyt sillä lailla katveeseen. Vaikka on ihan itsestään selvää, et jos katsotaan lemmikkieläinten tärkeyttä lapsille ja nuorille tai katotaan erilaisia piirustuksia tai muita, et niis on hyvin paljon muita elollisia. Mut et jotenkin meidän tutkijoiden katse on ollut kuitenkin kiinnostuneempi siitä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta kuin siitä, et miten nää eri prosessit on sit niinku välittyy yhteydessä muun luonnon kanssa.

Kyllä tää kiinnostaa suhteessa myös siihen suruun tai riittämättömyyden kokemukseen tai (haikeuksiin) [0:22:57], näihin tunteisiin mitä me kysyttiin. Koska mulla itselläni on allerginen ja perheeni on allerginen, että me pystytä pitää lemmikkieläimiä. Mutta varsin monelle nuorelle lemmikkieläimen ulkoiluttaminen tai muu, se on tapa käsitellä sellaisia hankalia tunteita, hankalia kokemuksia.

No, se toinen näkökulma liittyy sit tässä barometrissa olleeseen artikkeliin, jota kollegani Tuure Tammi ja Pauliina Rautio kirjotti. Hehän kritisoi tätä barometria siitä, että tää ikään kuin olettaa ongelmattomasti, että nää kysymykset, mitä me halutaan tarkastella, on palautettavissa ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Eli me ollaan oltu ihmiskeskeisiä eli spesistisiä. Tuure ja Pauliina käyttää sellasta sanaa kuin lajistinen. Kyl musta se kritiikki oli kiusallisen kohdallista ottaen huomioon, kuinka paljon mä oon osallistunu näiden kysymysten tekemiseen. Kyl mä ehkä ajattelen, et ku me toistetaan näitä 10 vuoden päästä, niin saattaa hyvinkin olla, että meil on paljon enemmän tällaiseen lajien väliseen. Et ne ihmiset, jotka tulee täältä ihmisten ja eläinten välisiä suhteita tutkivasta (-- tietysti) [0:24:09] korostaa, että kyseessä on ihmisten ja muiden eläinten tutkimus. Et ei oo laadullista eroa ihmiskokemuksen ja eläinkokemuksen välillä. Et saattaa olla, että se on näistä artikkeleista se, joka selvemmin viitottaa sit huomiseen.

Päivi Honkatukia: Joo.

Tomi Kiilakoski: Mut mitä sä ite aattelet näistä vahvoista monimuotosuuden ja eläinten oikeuksien korostuksesta?

Päivi Honkatukia: No, musta se on kyllä todella kiinnostava. Mun mielestä tästä tulee se vahva viesti, et nuoret ajattelee olevansa suhteessa luontoon ja suhteessa eläimiin. Siis jotenkin tää suhteisuus jotenkin täältä. Ehkä nyt johtuu myös siitä, että olen jotenkin perehtynyt tän tyyppiseen tutkimuskirjallisuuteen, jossa korostetaan tällaista kestävän hyvinvoinnin, minkälaist se on. Et siinä korostuu tää, et ajatellaan, että me ollaan kaikki suhteessa toisiimme ja suhtees luontoon, suhtees eläimiin. Et ei tehdä näit eroja niin selkeesti ku aikasemmin tutkimuksessa ollaan tehty. Et ollaan tutkittu ihmisten kokemuksia. Et se vahva viesti näistä barometrin tuloksista mun mielest nousee.

Mut et kyl täält nousee myös sellasii sen rinnalla, et ihmisoikeuksia pidetään hirveen tärkeinä. Ja demokratiaa. Et myös se ihmisten välinen suhteisuus nousee täällä yhtä lailla esiin kuin suhteet eläimiin ja luontoon. Ja jotenkin niin. Tuntuu niinku sä sanoit Tomi, että me ollaan liian vähän kiinnitetty näihin, tähän tällaiseen suhteisuuteen huomiota tutkimuksissa. Eikä me ehkä osata vielä esittää edes niitä kysymyksiä, mutta tää. Mun mielest on tärkeetä, että tutkitaan nuorten suhdetta eläimiin. Siis siitä vois tehdä vaikka minkälaisia tutkimusasetelmia. Ja just kun sanoit, että lemmikit on todella tärkeitä nuorille, lapsille ja nuorille. Heidän kasvukumppaneita ja ties mitä merkityksiä niissä on. Et me tiedetään siitä ehkä liian vähän. Että en osaa nyt vastata siihen, et mitä ne voi tarkottaa. Mutta ne on tärkeitä ja samoin luonto. Mitä se sitten nuorille konkreettisesti tarkottaa? Et siitä pitää tehä lisää tutkimusta.

Tomi Kiilakoski: Tässä asioiden joukossa, jotka oli säilytettävä keinolla millä hyvänsä, me kysyttiin myös talouskasvua, joka oli kaikista tarjotuista vaihtoehdoista se, joka selkeimmin jakoi vastaajia. Sitä me pöyhittiin, pöyhittiin sitä vähän tarkemmin.

Siinä oli kiinnostavia tuloksia, että tää talouskasvu oli, heijastu koulutustason mukaan. Et se oli esimerkiks yliopisto-opiskelijoil vähän vähemmän tärkeätä kuin muilla koulutustaustoilla. Se oli naisille vähän vähemmän tärkeetä. Sit siin oli tällaisia poliittisia tekijöitä, vasemmisto-oikeisto-jako. Must täs on kiinnostavaa tässä barometrissa se tulos, että aina aika ajoin vasemmisto-oikeisto-jako, sitä ollaan valmiita heittämään historian romukoppaan ja ajattelemaan, et se ei enää kuvaa tän ajan oleellisia kysymyksiä.

Meil oli tässä kysymyksissä kysyttiin ilmastolakoista. Sit me kysyttiin mielenosotuksista ja suorasta toiminnasta. Sit me kysyttiin kulutusvalinnoista. Tää poliittinen suuntautuminen oli yhteydessä näihin kaikkiin. Eli vasemmistolaisittain orientoituneet. Tää oli siis vastaajien itsensä sijoittama, että onko he keskellä vai vasemmalla vai oikealla asteikolla yhdestä viiteen niinku näis kyselytutkimuksissa tapaa olla. Se oli aika johdonmukaisesti, että ne, jotka on vähän vasemmistolaisemmin suuntautuneita, niin ilmoittaa tekevänsä enemmän kulutusvalintoja. He pitää ilmastolakkoa ja mielenosoituksia tehokkaampana ja myös talouskasvu on heille vähemmän tärkeetä. Että (--) [0:27:53] oli aika informatiivinen tää vasemmisto-oikeisto-jako. Musta oli sillä lailla kiinnostava tulos.

No, vielä kiinnostavammaksi se meni siinä, et ku me katottiin sit näit taustatekijöitä vasemmisto-oikeistossa. Niin siinä paljastu se, et ku katotaan sitä koulutustason mukaan, niin ammattikoulussa opiskelevat ja sieltä valmistuneet oli kaikkein vähiten vasemmistolaisia. Eli se vasemmisto-oikeisto-jako on edelleen nuorten maailmassa olemassa, mut se ei määrity luokkataustan mukaan. Kaikkein vasemmistolaisempia oli yliopisto-opiskelijat. Tää oli must silleen tällaisena yleisyhteiskuntatieteellisenä löydöksenä niin tää oli aika kiinnostavaa, koska se kertoo myös tän ajan poliittisista askelmerkeistä.

PÄIVI HONKATUKIA: Niin. Tosi kiinnostavaa kyllä. En mä tiedä, osaanko kommentoida kauheen pätevästi. Ainoa ajatus, mikä tulee tässä mieleen, on se sitten, että kun me mietitään tota ammatillista koulutusta, niin kuinka paljon ammatilliseen koulutukseen sisältyy sitten tällaista yhteiskunnallista kansalaiskasvatusta tai asioita, jotka liittyy siihen, miten yhteiskunta rakentuu, miten siellä toimitaan kansalaisena. Tällaisia asioita.

Et sellasii varmasti lukiokoulutuksessa, yliopistokoulutuksessa tällasii sisältöjä. Tai riippuu tietysti, mitä opiskelee. Niin on enemmän. Mutta et saatetaan ehkä ajatella, että ammatillinen koulutus on sitä ammattiin oppimista ja niitä käytännön taitoja. Että sitten ammattiin opiskelevat tarvitsee vähemmän tällaista yhteiskunnallista, yhteiskunnallista ymmärrystä. En tiedä, onko näin. Mutta jotenkin tällainen ajatus näistä nousi esiin että. Tai niin. Et voiko nyt ajatella, että se vasemmistolaisuus jotenkin liittyy siihen, että kuinka paljon opiskelee tai kuinka paljon nää asiat on esillä keskusteluissa. En tiedä.

Tomi Kiilakoski: Niin. Joka tapauksessa kertoo tällaisesta muuttuvasta maisemasta, jonka heijastuksia ehkä nähdään sit jo tulevaisuudessa. Ei nyt mennä puoluepolitiikkaan sen kummallisemmin. Mut et jos nuorten maailmassa on tollasia eroja, niin se väistämättä, jos nää jatkuu ja tää savumerkkifunktio, eli se mitä nuoret tänään tekee, heijastaa tulevaisuuden yhteiskuntaa, niin saatetaan nähdä kiinnostavia siirtymiä.

Josta saadaan aasinsilta kahteen asiaan. Toinen on se, että mehän kysyttiin tässä, että onko nuorilla mielestään hyvät tiedot näissä ympäristöasioissa ja kolme neljännestä ajatteli, et heillä on. Niiden joukossa, joilla ei ollu hyviä tietoja, he oli peruskouluikäsiä vastaajia ja sit ammatillisesta koulutuksesta olevia vastaajia. Et voi tietysti olla, että tää ero, et ammatillinen koulutus tuottaa työntekijöitä ja yleissivistävä koulutus tuottaa sit kansalaisia. Jota on yritetty purkaa. Et se edelleen kuitenkin vaikuttaa.

Mut puhutaan hivenen politiikasta. Tässähän me kysyttiin nuorilta, et mitkä on heidän mielestään tehokkaita vaikuttamisen tapoja. Tää oli myös sellanen, (että vähän katsoitte tätä) [0:31:06] 15-19-vuotiaiden osalta omasta artikkelistanne. Niin mä en tyhjennäkään tätä, vaan annan sun vetää ton avauspuheenvuoron ja reagoin siihen sitten.

Päivi Honkatukia: Niin täs itse asias tää artikkeli, mikä me kirjotettiin tähän tutkijakollegoiden kanssa tähän kirjaan, lähti kiinnostuksesta tutkia sukupuolta ja sen merkitystä tällaisessa ympäristön puolessa toimimisessa. Kun mietitään näitä ympäristöliikkeitä, esimerkiks 90-luvulla puhuttiin kettutytöistä, niin sehän oli leimallisesti jotenkin tyttöjen liikehdintää. Kasvissyönti.

Tomi Kiilakoski:Saanko sanoa tuohon? Mä nyt keskeytän sut.

Päivi Honkatukia: No?

Tomi Kiilakoski: Niinku lupasin kuunnella ja näin.

Päivi Honkatukia: Okei.

Tomi Kiilakoski: Se kesti 20 sekuntia.

Päivi Honkatukia: Niin. Tyypillistä. Niin. [naurua]

Tomi Kiilakoski: Mikä hävettää jo itteä. Joo. Valitettavan tyypillistä. Mä opiskelin sillon Tampereen yliopistossa filosofiaa, ja nää neljä ihmistä, jotka teki näitä iskuja, niin yks niistä oli mun opiskelukaverini Joni Purmonen, joka asu vielä mun naapurissani Tampereen Kalevassa. Mä en nähny yhtäkään juttua, jossa Jonia oltais kutsuttu kettupojaksi.

Päivi Honkatukia: (Näin on) [0:32:11]. Se on totta. Koska se liike jotenki leimautui tyttöjen liikkeeks ja se. Niin se on mielenkiintoista katsoo tai ajatella tai pohtia, että mitä se sit tarkotti, miten tätä liikettä, miten siihen julkisuudes suhtauduttiin. Näin. No, mut kuitenkin me täs artikkelissa sitten inspiroiduttiin näistä keskusteluista. Sitten myös siitä, et miten esimerkiks tää koululakkoliikehdintä. Siel on paljon tyttöjä mukana. Sit samoin muissa tällaisissa uudemmissa ilmastoliikehdinnässä. Et mikä se sukupuolen merkitys sitten on siinä, et miten nuoret haluaa toimia ympäristön puolesta.

Meil oli tää 15–19-vuotiaat tässä tutkimuksen kohteena, koska he on niinku. Heil on heidän oikeutensa toimia ja mahdollisuutensa toimia on hieman rajotetummat. Alle 18-vuotiaat eivät voi äänestää, asettua ehdokkaiksi. Muutenkin ehkä kun on nuori, niin sitten saatetaan ajatella, että ei vielä osaa. Siksi kun on nuori, ei ole mandaattia toimia. Tai tällaisia ajatuksia saattaa liittyä sitten siihen nuorten mahdollisuuksiin toimia. Niin sen takia otettiin tää ryhmä tähän nyt analyysin kohteeks.

Sit me oltiin inspiroiduttu myös tämmösistä ekofeminististä keskusteluista, joissa on korostettu sitä naiseksi kasvamista ja siihen liittyvää hoivaa ja huolenpitoa. Et se tuottais jotenkin sellasta näkemystä siitä, että luontoakin suojellaan. Et tällast keskustelua on käyty ekofeminismin piirissä. Sitä on myös kyseenalaistettu, että onko se sukupuoli siel ainoa asia. Mut me haluttiin kattoo, et miltä se näyttää tän aineiston pohjalta. Ja sitten tutkittiin sitä, et tällasia erilaisia ympäristön puolesta toimimisen ulottuvuuksia. Meillä oli siin analyysissa mukana lähtien kulutusvalinnoista ja päätyen tällaiseen toimimiseen yhteiskunnassa ympäristön puolesta. Katottiin, et miten sukupuoli näkyy. Niin kyl siellä tuli sellasia havaintoja, et tytöillä nää kaikki muodot, mitä me analysoitiin, oli tyypillisempiä kuin pojilla. Erot ei tietysti ollu ihan kategorisia, mutta et ne oli tilastollisesti merkitseviä.

Mut sitten me katottiin sitä vielä, et mites jos otetaan tämmöst yhteiskuntaluokkaan liittyviä asioita siihen analyysiin mukaan. Miten se vaikuttaa? Niin tytöillä ei ollu vaikutusta, mutta pojilla oli äidin koulutus ja sitten tää kotitalouden varallisuus, niin mitä korkeempi se oli, niin sitä enemmän pojat oli todennäköisemmin tehny erilaisia ympäristötekoja.

Sitten toinen asia, mitä katottiin oli vähemmistöön kuulumisen kokemus. Et jos kuuluu, kokee kuuluvansa johonkin vähemmistöön, niin miten se vaikuttaa yhdessä sukupuolen kanssa tähän todennäköisyyteen tehdä erilaisia ympäristötekoja. Niin sekä tytöillä et pojilla se, et jos on tällainen vähemmistöön kuulumisen kokemus, niin se lisäs todennäköisyyttä toimia ympäristön puolesta ja tytöillä erityisesti tällaista yhteiskunnallista aktiivisuutta.

Eli näitten meidän analyysien pohjalta voi sanoa, että sukupuolella on merkitystä. Mutta siellä on myös muitakin tekijöitä, jotka kietoutuu sen kanssa yhteen vaikuttaen siihen halukkuuteen toimia ympäristön puolesta. Totta kai tää nyt aineisto loppu kesken ja jotenkin olis tietysti hauska tutkia paljon muittenkin asioiden yhteyttä tähän sukupuoleen. Mutta siihen sitten ei ollu mahdollisuuksia.

Mutta että oli kiinnostavia tuloksia, joita olis kiinnostava vielä jatkossakin sit syventääkin. Että sukupuolella on merkitystä näissä ympäristökysymyksissä. Se tuli myös näis muissakin artikkeleissa esiin, niinku sanoit tästä poliittisesta toimijuudesta. Ja eiks toi Kari Saaren ja niitten artikkelissa myös jotenkin. Tai sä varmaan osaat paremmin kertoo siitä, et miten he hahmotti tätä poliittista toimijuutta, erilaisia ulottuvuuksia siitä. Siinä sukupuolikin tuli merkitykselliseksi.

Tomi Kiilakoski: Joo. Se pitää paikkansa. Jako tässä omassa tilastoanalyysissaan neljään joukkoon nää vastaajat tiettyjen kysymysten mukaan. Tässä, menemättä nyt tällaisiin terminologisiin kuvioihin, kaikkein nää aktiivisimmat ja ympäristömyönteisimmät oli todennäköisesti naisia. Sitten tällainen joukko, joka on ehkä tehny vähemmän kulutustekoja ja suhtautuu sit penseämmin, jos käyttää tällaista vähän epätieteellistä sanaa, näihin ympäristövaikuttamisen keinoihin, niin siin korostu miesten näkökulma.

No, tää on kiinnostava tulos sillä lailla, et jos aatellaan valtakunnan politiikkaa tällä hetkellä, niin tällainen sukupuoli eli gender-aspekti, asetelma näkyy monissa kysymyksissä sekä puolesta että vastaan. Et tällainen ekofeministinen lähtökohta, että ympäristön sorto ja naisten sorto on jonkunlaisessa yhteydessä keskenään. Tai että jollakin lailla tää on myös sukupuolittunutta tää huoli ympäristöstä. Niin sai ikään kuin jonkunlaista ainakin. Mehän ei tietenkään tilastotutkimuksessa päästä tällaisiin syviin aatteellisiin virtoihin tai muihin. Mut et jollakin lailla se ero tuli esille siinä.

Päivi Honkatukia: Mm.

Tomi Kiilakoski: Mut pitäydytään vähäksi aikaa siinä vähemmistössä. (Barossahan) [0:38:12] me kysytään nuorten itsensä kokemusta. Et kokeeko he kuuluvansa vähemmistöön. Varmaan useimmat, ku ajattelee vähemmistöjä, et siinä ajatellaan ihonväriä. Mut me kysytään myös seksuaalista suuntautumista ja uskonnollisuutta ja hyvin monipuolista tällaista vähemmistökokemusta.

Aikasemmissa barometreissa on tullu esiin jo se, että nuoret, jotka kokee kuuluvansa vähemmistöön, niin he on todennäköisemmin poliittisesti aktiivisia kuin ne, joilla tällaista kokemusta ei oo. Meil on tällainen kouramittainen selitys sille on se, että jos se oma vähemmistökokemus on olemassa tai kokee kuuluvansa vähemmistöön, niin silloin tää oma yhteiskunnallinen suhde on jollakin lailla, niinku sitä on pakko kysyä, et miksi minä kuulun vähemmistöön. Miks mä kohtaan tällaisia kokemuksia? Se ikään kuin tekee siitä refleksiivisemmän. Se ehkä synnyttää sit halun toimia siitä, että näitä ei tule. Sellaset nuoret, jotka on sillä lailla paremmassa ja tässä mielessä etuoikeutetummassa asemassa, että tällaisia ei tarvii miettii.

Tää on sellanen meidän kouramittainen selitys. Millaisia keskusteluja sä kävit kollekoiden kanssa? Että mitä tästä vähemmistöidentifikaatiosta eli samaistumisesta ja sen yhteydestä tähän haluun toimia ympäristön puolesta niin mitä siitä pitäis tai mitä siitä vois ajatella?

Päivi Honkatukia: No, jotenkin ehkä vähän samansuuntaisesti me sitä mietittiin. Että juuri jos on siellä keskellä, jotenkin täyttää ne normatiiviset odotukset yhteiskunnassa, niin silloin ei ehkä edes huomaa niitä asioita. Tai niitä valtasuhteita, jotka sitten tuottaa eriarvoisuutta. Mut jos se oma positio on siel marginaalissa ja jotenkin sieltä päin katsoo yhteiskuntaa, niin ne kysymykset ja valtasuhteet ja eriarvoisuudet, ne on jotenkin eri tavalla koettuja. Tulee näkyväksi. Niitä ymmärtää ehkä sitten paremmin ja ehkä myös sitten alkaa toimia niiden puolesta. Jos tällainen vähemmistöön kuulumisen kokemus ja jotenkin siihen liittyvää aktiivisuutta on, niin se sitten säteilee myös tähän ympäristökysymysten puolesta toimimiseen. Totta kai me tehtiin tämmöinen havainto ja se on tehty aikaisemmis Nuorisobarometreissa. Mutta tätä olis tosi kiinnostava tutkia vaikka kvalitatiivisesti, jotenkin etnografisesti tai jollain tavalla laadullisesti tätä kysymystä vähän tarkemmin. Et mitkä ne mekanismit on, joiden kautta tää yhteys syntyy.

Tomi Kiilakoski: Tää on hyvin tyypillinen Nuorisobarometrin johtopäätös. Et on asioita. Se nostaa esille asioita, mitä me ei tiedetä ja jatkotutkimuksen aiheita. Kysymys ei oo pelkästään meidän halusta tienata leipäämme ja oikeuttaa yhteiskunnallista asemaamme, vaan mikä tahansa. Mitä enemmän meidän tieto lisääntyy, niin sen enemmän lisääntyy myös se ymmärrys alueista, mitä emme tiedä.

Meil on Päivi viis minuuttia aikaa. Me voidaan ottaa yks teema. Mä aattelin, että otetaan, puhutaan noist vaikuttamisen tavoista vielä vähän lisää. Sellasena taustotuksena, että tän barometrin erityinen arvo on siinä, et se kertoo meille nuorten moninaisuudesta. Se osottaa meille, että huolimatta siitä, että me mielellään julkisuudessa ajattelemme, että nuoret kokee samalla lailla, he on tietty sukupolvi, voidaan puhua nuorten äänestä yksikössä. Ei nuorten äänistä monikossa. Tää barometrihän osottaa, että tässä on monia kysymyksiä, joita nuoret jakaa. Ilmaston tärkeys, se että ilmasto kiinnostaa, monia tällaisia arvolähtökohtia. Täs on hyvin paljon sellasta tämän, jos aattelee, että on järkevää puhua 15–29-vuotiaista sukupolvena, on jaettua. Mut sit tääl on joukko tällaisia asioita, mitkä myös jakaa tätä. Me viitattiin jo siihen talouskasvuun. No, täs on erilaisia niinku vaikkapa suhtautuminen ilmastoveroihin tai muuta.

Me esitettiin täs kysymys, että minkälaiset politiikan tekemisen tavat on tehokkaita vaikuttamisen tapoja. Siin oli sillä lailla kiinnostava tulos, että ostopäätöksellä vaikuttaminen oli äänestämisen ohella se tapa, joka on kaikkein voimakkain. Se kertoo siitä, että meidän tutkijoiden pitkään povaama ajatus kuluttajademokratiasta nuorten tärkeydelle, niin pikkuhiljaa niinku toi empiirinen maailmakin alkaa tukea sitä.

Mut ehkä vielä kiinnostavampi oli täst moninaisuuden näkökulmasta oli suhtautuminen ilmastolakkoihin ja muihin. Se tuloshan oli, nyt mä vedän mutkia suoriksi, karkeasti näin, että vajaa kolmannes tai hieman yli kolmannes ajatteli, että mielenosoitukset, tää on se suuruusjärjestys, ilmastolakost ja suoratoiminta ja kansalaistottelemattomuus on tehokkaita poliittisen vaikuttamisen tapoja.

Täähän on nyt sillä lailla kiinnostava, et tää on selkeesti myös sellainen asia, joka jakaa nuorten maailmaa. Tästäkin löytyy nää samat asiat, jotka selittää kaikkia muitakin. Eli ikä ja sit koulutustaso ja sit nää arvoulottuvuudet. Onko arvoliberaali, vasemmistolainen, isänmaallinen vai ei-isänmaallinen ja muuta?

Mulle tää herättää sellasen kentän, ja nyt mä vetäsen tästä kaniinin hatusta, mitä mä en kertonu sulle aikasemmin. Et tavallaan, kun me pohditaan, et miten me suhtaudutaan tähän nuorten tapoihin toimia, niin me ei löydetä sieltä sellaista. Niinku mitä konkreettisempiin kysymyksiin mennään, niin me ei löydetä sellaista yhtenäistä tapaa, minkä kaikki nuoret jakaa. Kun puhutaan siitä, et mitä sit olis tehtävä konkreettisesti tai miten pitää toimia.

Et nää ympäristökysymykset jakaa myös nuorta sukupolvea ja tuottaa sinne eroja. Näissä nää erot selittyy sit niinku joukolla tällaisia perinteisiä rakenteellisia asioita. Nyt tällä hetkellä hallitus on tehny tuoreita päätöksiä, miten Suomi siirtyy kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Kaikissa näissä päätöksissä on olennaista se, et me saadaan niille tällainen yhteiskunnallinen legitimiteetti. Ne on hyväksyttäviä. Edes nuorten maailmassa nää, mitä konkreettisimpiin mennään, niin me ei voida saada näille kaikille hyväksyntää ainakaan ilman keskustelua, kasvatusta, väittelyä tai muuta.

Ja nyt se kaniini hatusta on se, että mitä meidän sun mielestä pitäis ajatella siitä. Et ku me käydään näit ilmastopoliittisia teemoja, keskustellaan siitä, et mitä pitää luopua. Mistä me voidaan päästä irti? Millaisia rakennemuutoksia me halutaan? Niin miten me turvataan se, et meidän yhteiskunta on samalla viivalla, ettei kansalaiset koe, että nyt mua ei oo kuunneltu. Ettei tultais tuottaneeksi osattomuutta samalla, kun tehdään näitä päätöksiä, mitkä kaiketi ovat väistämättömiä.

Päivi Honkatukia: No.

Tomi Kiilakoski: Oi että tää on mukava kysyä, kun ei tarvii vastata.

Päivi Honkatukia: Kyllä. Niin. Ja kiva kun heitit mulle tällaisen kysymyksen tähän.

Tomi Kiilakoski: Voin mä vastata vähän ajan päästä. Ole hyvä.

Päivi Honkatukia: [naurahdus] En tiedä, osaanko tähän vastata.

Tomi Kiilakoski: Osaat. Sähän oot professorina.

[yleisö nauraa]

Päivi Honkatukia: Joo. Niin siis. Joo. Kyllä niit eroja sieltä varmasti tuli. Siis tää on tosi vaikee kysymys, että varmasti siellä oli jotain ilmastoskeptikkoja, vaikka se oli kyl todella harvinaista. Nuoret luottaa tieteeseen. Sit myös niin. Et siel oli tällaisia eroja, jotka liittyi erilaisiin taustatekijöihin.

En tiedä. Ehkä mä vaan ajattelisin, et se on sitten demokratiaa ja demokraattinen prosessi. Et jokainen vois saada sen äänensä kuuluville ja olla mukana keskusteluis, yhteises keskustelussa. Myös nuoret. Ja tällaisia paikkoja, tapoja, joissa he voi päästä näistä asioista keskustelemaan rakentavasti. Siis jotenkin ymmärtää sen, että se demokraattinen prosessi tuottaa niitä kompromisseja. Et se oma näkemys ei välttämättä sitten ole se lopullinen näkemys. Tai siis se päätös.

Jotenkin ehkä tällainen mukaan ottaminen ja arvostaminen, kaikkien mielipiteiden arvostaminen ja sit se demokraattinen prosessi ja et nuoret luottaa siihen. Ja vaikuttaa siltä, et suurin osa nuorista luottaakin siihen että. Mutta ehkä sitten on näitä, jotka on, kokee olevansa marginaalissa. Jotenkin että miten heidätkin saatais tähän mukaan. Jotenkin ettei heille tulis sellast kokemusta, että he ei oo arvokkaita tai heidän mielipiteensä on huonoja. Niin en tiedä.

Sä saat Tomi keksiä, et miten se tehdään.

Tomi Kiilakoski: No, alotan vastaamalla, viittaamalla vaan yhteen asiaan, joka uutisoitiin aika laajalta, joten me ei nyt. Jos yleisökysymyksissä tulee, niin sit otetaan sitä. Mut ei oteta tässä keskustelussa ja podcastissa. Mut todetaan vaan, että nuorten luottamus tulevaisuuteen oli ennätystasolla tässä näin. Erityisesti niiden osuus, jotka suhtautuu erittäin optimistisesti. Vaikka tää kerättiin alkuvuonna 2021 keskellä koronapandemiaa.

Mut sama tulos oli Eurobarometrissä. Eli se ei oo, niinku kysymys ei oo mittavirheestä. Vaan se näkyy myös muissa kyselytutkimuksissa, jotka on tehty tästä riippumatta. Se ikään kuin antaa sellasen hyvän lähtökohdan, että siin on joku sellainen juuri tää toivon horisontti. Se on olemassa siinä.

Mä aattelen, et tehtiin mitä tahansa päätöksiä siitä, niin jotenkin meidän se toivon horisontti pitää säilyttää. Sit varmaan niit käytännön johtopäätöksiä sitten, et miten me saatais kaikki jotenkin hyväksyttyä se että. Saatais kaikki hyväksymään näiden päätösten, joita oletettavasti on tulossa ja niil on seuraamuksia. Tapa, jolla kulutamme, lämmitämme asuntomme tai matkustamme tai käytetäänkö yksityisautoja tai muita. Et siin pitäis huomioida nää erot. Alueelliset erot totta kai. Koulutuserot ja sit sukupolvierot.

Tää on tietysti hirveen yleistä puhetta, ja se on helppo sanoa näin. Mut että vaikka nuorten maailmassa nää asiat on jaettu, et sit ku mennään käytännön johtopäätöksiin, niin musta se on yks tärkee viesti, esimerkiks ilmastoveroihin tai saastuttaja maksaa -tyyppisiin ratkaisuihin, et nää ei oo enää samalla tavalla jaettuja. Et tiedetään ikään ku että pysähdytään, käydään keskustelua, aukastaan ja pidetään huoli, että kaikki pysyy kartalla.

Mä ehkä haluan. Siirrytään kumpikin tällaiseen loppukaneettiin. Sit mä kerron, mistä barometria saa hankittua. Sit siirrytään yleisökysymyksiin ja päästetään podcastin kuuntelijat pinteestä.

Kun me julkastiin tätä barometria, niin joukossa oli myös tähän Nuorisobarometrin ikäryhmään kuuluvia ihmisiä. Mulle jäi mieleen yks loppupuheenvuoroista, joissa 24-vuotiaaksi itsensä, iäkseen kertova nainen tai naisoletettu nousi esiin ja sanoi, että hänestä on hyvin hämmentävää kuulla tätä tulevaisuususkoa, koska hänen lähipiirissä ihmisiä pelottaa. Siel on tällainen ahdistuksen ja muun maisema. Se on ehkä sellainen hyvä muistutus aina, et ku puhutaan tilastoasioista, niin me puhutaan täs tapaukses aika laajoista enemmistöistä. Neljä viidesosaa tai muuta. Mut kuitenkin se tarkottaa, että yksi viidesosa sitten kokee asioita eri lailla.

Sit jos tehdään sellaisia asioita, sellasia päätöksiä, jotka vaikuttaa kaikkiin, niin silloin on huolehdittava kasvatusjärjestelmän ja palvelujärjestelmän mut myös meidän ihmisten kansalaistoiminnan keinoin, että jotenkin siinä ei käy niin, että koetaan, että kuulutaan marginaaliin. Nää on hyvin hankalia, koska osa sit on ahdistuneita. Osa kokee vahvoja riittämättömyyden tunteita. Osa kaipaa radikaaleja muutoksia. Sit on niitä, jotka ei oo siihen valmiita. Tarvitaan tällaista barometrin kaltaista tutkimustietoo, mut tarvitaan myös toimintaa ja puhetta. Tarvitaan myös sitä toivon horisonttia. Muistetaan vielä, että yks tapa kehittää toivoa on se yhteistoiminta ja ne kestävät valinnat.

Mitä sä sanoisit tällaisena loppukaneettina? Loppulauseena. Viestinä Suomen kansalle.

Päivi Honkatukia: No, en tiedä. Siis ainakin sellainen ajatus tuli esiin, et Nuorisobarometri on tärkeä keskustelun herättäjä. Se oli tosi tärkeetä, että siellä julkistustilaisuudessa tämä nuori nainen nousi esiin ja kertoi tämän oman näkemyksensä. Että eihän tämä oo mitään kiveen hakattua. Tutkimuksessa on paljon epävarmuuksia ja aina voidaan problematisoida nää tulokset. Että tärkeetä et me keskustellaan. Jotenkin sillä tavalla monet voi saada äänensä kuuluville. Tärkeetä, että Nuorisobarometri herättää sitä keskustelua ja kiinnostaa. Että nään tän myös tällaisena keskustelun herättäjänä tän Nuorisobarometrin. Ei pelkästään, että tässä nyt tuodaan jotain objektiivista tietoa nuorista, vaan keskustelu jatkuu. Ens vuonna tulee uusi barometri.

Tomi Kiilakoski: Mä vähän vitsinä sanoin ton viestin Suomen kansalle, mutta sen taustalla oli ihan aito kokemus. Mulla oli ilo olla Ylen Aamu-tv:ssä keskustelemassa Nuorisobarometristä. Kun mä odotin, että mä pääsin puhelimitse sinne, niin siinä analysoitiin Ukrainan sotaa ja joukkojen siirtoja ja asemia. Jotenkin mulle tuli ensimmäistä kertaa urallani sellanen olo, että mä oikeasti haluan sanoo Suomen kansalle jotakin. Mä haluan sanoa sen, että nuoret uskoo tulevaisuuteen ja näkee ratkasukeinoja. Sithän me kysyttiin erilaisia kestävän kehityksen päämääriä, ja kaikkein tärkein niistä oli rauha. Jotenkin tässä maailman ajassa tuntu hirveen (merkitykseltä) [0:51:44] sanoa se, että näistä kysytyistä päämääristä, ei kovinkaan hirveen isolla erolla, mut kuitenkin rauha oli se, mitä nuoret halus Suomen tekevän kansainvälisesti. Se viesti tuntu tavattoman merkitykselliseltä sen kriisimoodin ja sotakeskustelun ja sitä koskevan journalismin kanssa. Luottamus, demokratia, rauha ja toivo. Vaikka siinä taustalla onkin nää erilaiset kokemukset.

Nuorisobarometria julkaisee Nuorisotutkimusseura, valtion nuorisoneuvosto ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Se löytyy netistä tietoanuorista.fi-sivustolta. Jos joku haluaa ostaa sitä, tuol on muutama kappale, jos haluatte tässä yhteydessä. Maksaa voi kassalle. Nuorisotutkimusseuralta löytyy näitä kirjoja meidän verkkosivujen kautta.

Me kiitetään teitä langoilla eli podcastin kuuntelijoilla ja täällä paikan päällä. Siirrytään yleisön kysymyksiin. Mutta katkaisemme tämän podcastin tähän. Kiitos mielenkiinnosta. Lukekaa Nuorisobarometria ja olkaa kiinnostuneita nuorten asioista, koska sitä kautta olette kiinnostuneita tulevaisuudesta.

[aplodit]

Päivi Honkatukia: Kiitos.