Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) luotsaamilla Tiedeklubeilla keskustellaan tänä syksynä sään ääri-ilmiöistä, lääkeainekemiasta ja kirjallisuuden klassikoista. Ravintola Manalassa kuultavat keskustelut äänitetään myös podcasteiksi. Lue lokakuun Tiedeklubi-podcastin tekstivastine alta tai kuuntele podcast Tiederadio-kanavalla SoundCloudissa tai Spotifyssa.

Syksyn ensimmäisellä Tiedeklubilla 13.10.2021 keskusteltiin ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen vesistöihin. Keskustelussa pureuduttiin sään ääri-ilmiöihin ja siihen, miten ne ilmenevät eri maissa. Viime kesänä Saksassa tulvat veivät mennessään ihmisiä, autoja ja asuntoja. Onko syytä pelätä näin käyvän myös Suomessa ilmastonmuutoksen kiihtyessä? Toimittaja Riikka Suominen haastatteli Suomen ympäristökeskuksen johtavaa hydrologia Noora Veijalaista. Lokakuun Tiedeklubin ohjelmasta vastasi Suomen ympäristökeskus.

Tekstivastine: Kuivuvatko kaivot, tulvivatko kaupungit? Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomen vesistöissä

Riikka Suominen: Tervetuloa lämpimästi mun puolesta Tieteellisten seurain valtuuskunnan tiedeklubille. Mä olen Riikka Suominen ja vapaa toimittaja. Epäilen, että minut on pyydetty tänne, koska mä olen ilmastonmuutoksesta kirjoittanut ja siitä ihan kansalaisena huolissani. Ja koska olen sen takia yrittänyt sitten toimittajan työssäni kerätä siitä tietoa ja välittää siitä tietoa.

Me ollaan livenä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Helsingissä. Tiedeklubi on live-tapahtuma, mutta sitten tämä jää muillekin talteen podcastina. Ja vieraana täällä on Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Noora Veijalainen, tervetuloa sulle.

Noora Veijalainen: Hei hei.

Riikka Suominen: Meidän keskustelun otsikko on, että Kuivuvatko kaivot, tulvivatko kaupungit. Eli koska olet hydrologi, niin puhutaan siitä, että miten vesi käyttäytyy, kun ilmasto kuumenee. Ihan ekaks mua kiinnostaa sellainen asia, kun mä ajattelen itse, että ilmastonmuutos ja siitä seuraava ilmastokriisi on merkittävin asia, joka tapahtuu meidän nyt elossa olevien ihmisten elinaikana. Mä ajattelen, et se on suurin muutos, joka me nähdään.

Vaikka me ollaan nähty kaiken näkösiä hurjia muutoksia, internetiä ja nyt ollaan nähty koronapandemia. Mutta mä itse ajattelen, että se on vielä suurempi asia. Ja sit mä ajattelen, että mehän ei olla oikeestaan tavallaan pyydetty sitä, vaikka me itse aiheutetaan sitä myös omalla toiminnalla. Mut me ollaan tavallaan peritty se. Et me ollaan pöllähdetty maailmaan aikana, jolloin on tällanen kriisi käsillä. Niin mitä sä ajattelet siitä? Onko se vaikuttanu sun ammatinvalintaan vai onko se vaikuttanu sun elämänkatsomukseen? Mitä ajatuksia se herättää sussa?

Noora Veijalainen: No se on mielenkiintoisesti kyllä muuttunut tässä viimeisen vaikka 20 tai 30 vuoden aikana. Et kyllähän se silloinkin, kun mä vaikka opiskelin, niin tiedettiin jo. Mutta se oli silloin vielä semmonen hyvin kaukainen asia. Mä muistan, kun mä 18 vuotta sitten aloitin Suomen ympäristökeskuksessa ja silloin tein ilmastonmuutostutkimusta. Et miten ilmastonmuutos vaikuttaa esimerkiks patojen mitoitustulviin. Niin silloin sitä piti vielä jotenkin perustella, et no miks te nyt tutkitte näin kaukaisia asioita ja miks tälläseen asiaan nyt kiinnitetään huomiota.

Ja nyt sit taas alle 20 vuotta myöhemmin se on jo tavallaan täällä. Et se ei ole enää semmonen 60 vuoden päästä tulevaisuudessa oleva asia, vaan me nähdään sen vaikutukset jo nyt. Ja siitä on tullu jotenkin todella paljon konkreettisempaa. Ja myös samalla todella paljon huolestuttavampaa.

Ja vielä se, että täs on menty vähän niinku puolelta toiselle tän suhteen. Et välillä tuntuu kauhean optimistiselta, et tehdään jotain uusia sopimuksia. Esimerkiks se Pariisin ilmastosopimus kun tehtiin, silloin oli semmonen optimistinen fiilis, et no kyl tää varmaan tästä.

Sit taas tuntuu, et välillä et eihän tää ei etene yhtään mihinkään. Et eiks me nyt oikeasti saada tätä hommaa hoidettua kunnialla, hillittyä sitä ilmastonmuutosta. Koska se vieläkin on hirmu suuret epävarmuudet siitä, et mihin me nyt sitten päädytään silloin vaikka 50 vuoden päästä. Ja mitkä ne vaikutukset sit tulee olemaan.

Riikka Suominen: Ja sit mä ajattelen, että se on muuttunu sillä tavalla ja tullu myös läheisemmäks. Et mä ajattelen, et jos 18 vuotta sitten olisin kuullut, että joku tutkii tulvien tai patovaikutusten ilmastonmuutosta ja muuta, niin mä oisin ajatellu sillon, et aa, hän varmasti vie sen jonnekin kehittyviin maihin tämän tietonsa. Ja nykyään kaikki tietää ja allekirjottaa, et ilmastonmuutos koskee myös Suomea ja tapahtuu jo nyt täällä. Et sillä lailla varmaan tarvitsee myös vähemmän perustella, et miks just Suomen ympäristökeskus tekee tällasta?

Noora Veijalainen: Joo kyl se on nykyään jo sellainen asia, että hyväksytään, et se on vaikuttaa ihan kaikkialle ja siihen pitää myös Suomessa varautua. Vaikka ne ehkä suurimmat vaikutukset tuleekin oleen jossain muualla. Suomessakin nitä vaikutuksia on.

Riikka Suominen: Vaikuttiks se sun ammatinvalintaan aikanaan?

Noora Veijalainen: No ei varsinaisesti sillain, et mä en ole ilmastotutkija, vaan vesistötutkija alun perin. Ja sitten vaan sattumalta ensimmäinen työni liittyi ilmastonmuutokseen. Mutta tietysti kyllä se on sen jälkeen sitten vaikuttanut erinäisiin valintoihin elämässä ja muuta. Että pyöräilen paljon ja syön vähän lihaa ja kaikkee tällästä. Et kyl se konkreettisesti tuntuu elämässä kyllä.

Riikka Suominen: Mä ajattelen, et kun tietoa tästä uhan suuruudesta ja kuitenkin siitä, että se liittyy myös meidän elämäntapaan, kertyy tavalliselle median kuluttajalle tai tutkimusta seuraavalle, mut ennen kaiken sit jossain sun kaltases työssä kertyy sitä, niin sitten se tavallaan olisi erikoista, jos se ei mitenkään vaikuttais sit siihen omaan elämäntapaan.

Ja sit samaan aikaan mä ajattelen, et kuitenkin se merkittävin asia, mitä useimmat meistä sit voi tehdä, siis ammatinvalinta ja muu tavallaan. Et se, mihin sä käytät kahdeksan tuntia tai tutkijat käyttää nyt ehkä vähän enemmänki sitä aivokapasiteettia ja muuta jonkun asian joko edistämiseen tai hillitsemiseen tai suojelemiseen tai muuhun, niin se on ehkä se kaikkein merkityksellisin asia.

Noora Veijalainen: Joo, kyllähän se näin on, että kun se tieto tavallaan lisää tietysti tuskaa, mutta myös ehkä tekee siitä omasta työstä sitten merkityksellisen tuntusen, että tää on semmonen, mitä tarvii tehdä oikeesti.

Riikka Suominen: Ilmastonmuutos siis on jo täällä ja se vaikuttaa esimerkiksi sateisiin ja tulviin ja pohjavesiin jo nyt eri puolilla Suomea. Mä muistan itse maantiedon tunnilta sellaisen kaavion, missä näytettiin, että vesi sataa ja sitten se imeytyy maahan ja valuu jokea pitkin meriin ja sitten se haihtuu ilmaan ja muodostaa pilviä ja sataa taas alas. Et sil on se oma kiertokulkunsa.

Mutta nyt kun on kuivuuksia ja tulvia, niin jokuhan tässä kiertokulussa on siis tän kuumenemisen seurauksena jo muuttunut?

Noora Veijalainen: No se on se ilman lämpötila, mikä vaikuttaa sitten kaikkeen. Että kun ilma on lämpimämpää, niin haihtuu entistä enemmän ja sen veden kiertokulku sillon nopeutuu. Eli silloin enemmän haihtuu, enemmän muodostuu sitten sadantaa ja sit enemmän sataa. Ei kaikkialla. Siis täähän ei oo nyt, se on keskimäärin sadanta kasvaa, mutta sitten sen lisäks vaikuttaa myös näihin erilaisiin paikallisiin ilmiöihin. Eli esimerkiks Välimeren alueella on arvioitu, että sadanta vähenee. Ja sit taas täällä pohjoisessa Euroopassa sadannan arvioidaan kasvavan. Siin on sit vaikutuksii näihin, miten erilaiset sadealueet ja muut liikkuu.

Riikka Suominen: Mihin sen vesi sielt Välimereltä menee, kun se ei pyörikään enää tässä maantiedon kirjan kaaviossa? Jos Välimerellä on kuivempaa ja tääl sataa enemmän?

Noora Veijalainen: Suurin osa siitä sadannastahan ei tuu siitä oman alueen haihdunnasta vaan mereltä päin. Eli esimerkiksi jos Suomessa sataa, niin se on Atlannilta haihtunutta vettä suureks osaks. Ei tietenkään kokonaan. Mut joo, eli edelleen sieltä haihtuu vettä, mutta sitten ne ilmamassat kulkee vähän eri tavalla. Eli sitten jos vaikka Atlantilta tulevia ilmavirtoja ei tuu niin paljon. Mä en itse ole meteorologi, et mä en ehkä osaa tätä ihan oikein selittää.

Riikka Suominen: Suurin piirtein, just näin. Eli sadanta kasvaa. Ja me ollaan nyt jo nähty ihan viime aikoinakin uutisissa aika hurjia asioita. Esimerkiks New Yorkissa oli ensimmäisiä kertoja tämmösiä syöksytulvia. Eli uutiskuvissa näky, kun vesimassa syöksy siis metrotunneleissa. Joka näytti aivan semmoselt kauhuelokuvalta, mutta oli siis siellä tapahtuva asia.

Ja sitte itseeni vielä enemmän pelästytti Saksan tulvat tänä kesänä, joissa ainakin 200 ihmistä on kuollu. Ja joku siinä Saksan tilanteessa, että me ollaan nähty ja todistettu paljon tuhoisampia tulvia esimerkiks Aasiasta. Mut niihin maihin, ne on niin kaukana meistä, että on ollu jotenkin helpompi sitte todeta vaan, että siellä on sellainen ilmasto ja heillä on sitten köyhää ja ei oo voinu varustautua näihin ja muuta.

Mut sitte kun ne oli Saksassa, ni tuli jo aika lähelle. Se on ollu, et omat varpaat alkoivat kastua. Ehkä joku siinä, että Saksa on niin vauras maa. Et se, et sulla on hieno kallis uus auto parkissa auton edessä, ni se ei paljon auta, kun vesi nousee ekasta kerroksesta. Ja sä odottelet sit evakuointia siellä toisessa kerroksessa ja mietit, että mitä tapahtuu. Jos se kävi Saksassa, niin voiko se käydä tämä sama meillä?

Noora Veijalainen: No sama ei voi käydä meillä, koska meillä ei ole vuoria, joista ne vois vyöryä ne vedet semmosella nopeudella ja voimalla kun siellä Saksassa tuli. Eli meil on hyvin erilaiset vesistöt Suomessa. Meil on hyvin erilaiset korkeusmuodot.

Paljon vettä voi Suomessakin tulla. Ei ehkä ihan yhtä paljon ku Saksassa, mutta aika lähelle saman suuruisia määriä. Mut Suomessa se sitten todennäköisesti enemmänkin muodostais valtavia järviä tai lampia, jotka sitten vesi leviäis laajalle ja leviäis metsiin ja pelloille ja muille. Ja varmasti myös aiheuttais vahinkoja taloille ja asutukselle.

Mutta ei samalla lailla vie mukanaan ihmisiä eikä taloja niinku siel Saksassa kävi. Ja Suomessa tietysti on asumistiheys vähän erilainen kuin Keski-Euroopassa. Eli riippuen, mihin se sade osuu. Jos se osuu keskelle metsää, niin vahingot voi jäädä täysin olemattomiks.

Riikka Suominen: Just näin. Ruotsissa on ollu sit vastaavanlainen, et Gävlessä oli ainaki nyt alkusyksystä sellanen tilanne, et siellä sato kolme kertaa enemmän yhtenä päivänä kun yleensä kuukauden aikana. Mutta sielläkin oli sillä lailla pieniä korkeuseroja, että se oli vaan taloudellisia vahinkoja. Että ainakaan mun tiedossa ei oo, että siellä olis tullut henkilövahinkoja, kukaan olisi kuollut.

Mut onks tää nyt tätä sadannan lisääntymistä kuten sanoit? Se, et yhtäkkiä tulee kolme kertaa enemmän ku yleensä kuukaudessa ni kerralla?

Noora Veijalainen: No sadannassahan se luontainen vaihtelukin on tosi suurta. Eli jos keskimääräinen sadanta on nyt vaikka 50 milliä kuukaudessa, niin se, et se sataa yhtenä päivänä, ei oo mitenkään hirvittävän poikkeuksellista. Et sadanta Suomessakin on tosi vaihtelevaa.

Ja se, että mikä nyt on esimerkiks ilmastonmuutoksen vaikutus ja mikä on sitten luonnollista, niin sen erottaminen ei oo mitenkään yksiselitteistä. Eli kyllä niitä rankkoja sateita on ollu täällä jo aikasemminkin ja olisi myös ilmastonmuutosta.

Mut on arvioitu, et ilmastonmuutos lisää niitä rankkoja sateita. Eli sekä voi ajatella joko niin päin, että sama sade, joka ois tullut aikasemmin, ni tulee nyt suurempana. Tai sitten, että niitä tulee entistä useammin niitä saman suuruisia sateita. Et siinä on ilmastonmuutoksella vaikutusta, mutta kyllä niitä myös luonnollisesti on.

Et sen voi ehkä niinku vertaus oli, että vähän niinku urheilija käyttää dopingia, eli kyllä se ois hyvä urheilija myös ilman sitä. Mutta saisko se ilman sitä dopingia tehtyä koko ajan niitä uusia ennätyksiä, niin ei ainakaan niin helposti tai ei välttämättä ollenkaan.

Riikka Suominen: Eli meidän sää on vähän niinku steroideilla nyt käy tällä tavalla.

Noora Veijalainen: Niin sitä voi ehkä ajatella.

Riikka Suominen: Mut sitte tässäkin on tosiaan se, että sittenhän aina tutkijat muistuttavat, että sää ja ilmasto ovat eri asiat ja Suomen sää on hyvin vaihtelevaa ja vuodet ovat keskenään hyvin erilaisia ja muuta. Mutta must tuntuu, että kun tietää, että ilmastokriisi on käynnissä, niin sitä sitten reagoi näihin.

En tiedä, olisiko sääuutinen Gävlestä ylittänyt uutiskynnystä Suomesta, ellei meillä olisi näitä ilmastolaseja päässä. Toimittajana tiedän, että sääuutiset on kiinnostavia ja luettuja uutisia. Ja se saattaa johtua siitä, että sää on yhä useammin poikkeuksellista ja meillä on ilmastolasit päässä. Mut ne on ylipäänsä, et ne vaikuttaa tietenkin arkeen paljon ja sillä tavalla.

Sanoit, et nää on hyvin erilaisia, aina on ollu poikkeuksellisia sateita. Niin koetko sä, että osataan julkisessa keskustelussa tai näin erotella sen, et mikä on normaalia, mikä on tätä dopingin vaikutusta ja mikä on sellast, mist pitäs huolestua?

Noora Veijalainen: No ei se varmasti aina ihan helppoa oo. Että jotkut tilanteet on aika semmosia vaikeasti arvioituja. Esimerkiksi lämpötilassa se on paljon helpompi. Et jos kesän lämpötilaennätys menee rikki, niin se on aika helppo jo arvioida, et kuinka paljon siit on ilmastonmuutoksen vaikutusta. Koska lämpötila vaihtelee selvästi vähemmän ja se ilmastonmuutoksen vaikutus siihen lämpötilaan on suhteessa suurempi.

Mut sit kun sadanta on semmonen, joka vaihtelee luonnollisesti paljon enempi. Siinä on paljon vaikeempi sitten esimerkiks arvioida, et mikä se ilmastonmuutoksen vaikutus siinä on ollu.

Riikka Suominen: Onks tää semmosta, mitä tutkitaan tai tarkentuuks nää arviot tai -?

Noora Veijalainen: Kyllä sitä koko ajan tutkitaan. Että esimerkiks näitä havaintojen trendejä, että mikä on tilastollisesti merkittävää, niin kyllä niitä on arvioitu. Esimerkiks lämpötilassa just Suomessa on tosi selkeä havaittava trendi lämpenemiseen. Mut sadannassa esimerkiks se onkin paljon vaihtelevampaa, et se ei oo joka puolella yhtä saman ees suuntainen.

Jossain Länsi-Suomessa on ollu pieneneviä sadantoja viime vuosina nyt osittain ehkä siks, et täs on ollu muutama tosi kuiva vuosi. Ja jossain päin sitten taas on sadannat kasvanu. Että siinä se alueellinen vaihtelu on tosi paljon suurempaa kun lämpötilassa.

Riikka Suominen: Suomessa on sillä lailla aattelen lempeä ilmasto. Ja ku on arvioitu näitä ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia ja vaikka vahinkojen suuruutta, että vakuutusyhtiöt näitä tietenkin sitten joutuu seuraamaan. Että kuinka paljon vahinkoja on tulossa. Niin monessa tällaisessa kansainvälisessä arviossa nähdään, että Suomi tulee pärjäämään tosi hyvin. Että meillä on sillä lailla lempeä ilmasto, että tämä ei aavikoidu eikä huku veteen just nyt. Ja sitten onneksi yhteiskunta on sillä lailla varustautunut monenlaisiin asioihin.

Mut mä ajattelen kuitenkin et samaan aikaan, et ollaan me sillä lailla haavoittuvia. Että täällä oli vähän reilu kaksi vuotta sitten oli elokuussa 2019 Helsingissä semmonen ihan poikkeuksellisen rankka sade, joka osu viel sit ihan jotenki Helsingin keskustaan. Ja silloin se tulvi metroon ja metro pysäytettiin ja näin. Ja sitten Asematunnelin hissi silloin, niin sinne valu hissikuiluun vettä ja se sortu. Ja se oli puol vuotta sitten se hissi pois käytöstä. Joka tarkotti, et liikuntarajoitteiset ja lastenrattaat ja muut eivät voineet siis päärautatieaseman sitä Asematunnelin hissiä käyttää. Se oli vähän sellanen, et yksi sade tekee tällasen asian. Niin missä määrin tällasiin asioihin voidaan varautua? Ja varaudutaanko niihin nyt jo ja miten, vai voidaaks tällaset estää?

Noora Veijalainen: No riippuu tulvatyypeistä. Ja riippuu vähän, missä päin ollaan. Et esimerkiks vesistötulvissa, niin niihin on tehty tosi paljon jo tulvasuojelutoimenpiteitä Suomessa. Ja tulvariskien hallintaan on panostettu jo vuosikausien ajan.

Riikka Suominen: Eli jokien tulvimiseen?

Noora Veijalainen: Jokien tulvimiseen. Eli ne on ehkä monesti yksinkertasimpia, kun se joki menee tietystä paikasta, niin sitten voidaan rakentaa vaikka tulvapenkereitä tai muuta. Ja myös kaavoituksessa voidaan huomioida, että minne alueille se tulva tulee nousemaan, on tehty tulvakarkotuksia. Ja sitten vaikka sinne alueelle joko ei rakenneta tai rakennetaan riittävän korkealle.

Ja Suomessa on hyvät ennustejärjestelmät, vesistömalleja, joilla ennustetaan. Tulvakeskus, Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen, tekee ennusteita. Ja yhdessä paikallisten toimijoiden, pelastuslaitosten ja ELY-keskusten, kuntien ynnä muiden kanssa tekee semmosta varautumista. Ja siinä ollaan mun mielestä varsin pitkällä ja ollaan onnistuttu vähentää niitä tulvariskejä näil toimenpiteillä.

Mut sitten hulevesitulvat eli rankkasateista johtuvat tulvat, niin ne on aika paljon monimutkaisempia. Koska sitä sadetta ei pysty oikeestaan estämään millään tapaa. Se tulee sitten kun tulee. Ja sitten just et minne se tulee, on hyvin vaikee tietää. Ja ennustekin on yleensä, pari tuntia ennen ehkä saatetaan arvata, että nyt voi olla riski tälle. Mutta sekin, että osuuko se nyt sitten Helsingin keskustaan, rautatieasemalle vai vaikka kaksi kilometriä etelään, jossa on merta eikä mitään vaikutuksia, niin sen arvioiminen voi olla sit tosi vaikeeta.

Ja sitten myös tämmösessä olemassa olevassa infrassa, niin sit niitten muutosten tekeminen on vaikee. Et esimerkiks uusilla asuinalueilla sitä on pyritty nyt entistä paremmin huomioimaan. Mutta sitten Helsingin keskustassa ei ole realistista, et voitais ajatella, et aletaan uusia hulevesijärjestelmää koko keskustassa. Se kustannukset on sitten jo äkkiä niin isot, että ei se oo kannattavaa.

Riikka Suominen: Ja kaikki neliöt ovat arvokkaita ja niistä käydään jo nyt taistelua, kuka ne saa. Niin siihen ei mitään sellasta imeytyskenttää kovin helposti saa.

Noora Veijalainen: Joo, nää hulevesitulvat on semmonen ongelma, mihin on vaikeempi varautua. Tosin siihenkin tehdään kyl sadetutkan kanssa kehitystyötä ja varoitusjärjestelmiä kehitetään. Et kyllä sitä yritetään, mut se ei oo niin helppo varautua.

Sitten kolmas tulvatyyppi on merivesitulvat, niille ei oikein kans voi mitään. Meri nousee sitten jos nousee, mutta sitten siihenkin voidaan varautuu erilaisilla. On rakennettu penkereitä tietyille alueille.

Erityisesti Helsingissä esimerkiks uudet rakennukset rakennetaan sen 3 metrin korkeuteen. Eli jätetään varaa siihen, et merivesi voi nousta. Mut sitten just keskustaan, Kauppatorille se nousi silloin 2005 merivesi, niin silloin oli hiekkasäkit sitten. Pelastuslaitoksella on suunnitelma sit, miten he saa tietyssä ajassa ne hiekkavallit sinne tehtyy. Ja on olemassa myös suunnitelmia pysyvämmiks ratkaisuiks. Mut neki on aina, tietysti maksaa kaikki tämmöseen varautuminen.

Riikka Suominen: Eli se kolme metriä, mihin on varauduttu, kun Helsingissäkin on rannoille paljon rakennettu nyt, niin se sit liittyy siihen, et jos ilmastonmuutoksen myötä merivesi nousee paljonkin?

Noora Veijalainen: No siis jonkun verranhan siitä on ihan semmosta, että nykyäänkin jos tuulee oikein, niin kyllä ne ennenkin piti olla aika korkeella, mut siihen on lisätty sitten tavallaan sen ilmastonmuutokseen varautumiseks joku tietty määrä. En muista ulkoa, mikä se on, mut sitä on kasvatettu sitä alinta rakentamiskorkeutta.

Riikka Suominen: Miten sit, mä ajattelen, kun kaupunki tiivistyy ja yhä suurempi pinta-ala on viel sitten asvalttia ja muuta, niin vaikuttaaks se kuinka paljon näihin sateiden aiheuttamiin just hulevesitulviin? Että mihin se menee? Se pyörii sit tääl kaduilla ja yrittää mennä niist viemäriritilöistä läpi. Mutta vaikuttaaks kuinka paljon se, että tiivistetään kaupunkii ja tulee asvalttipintaa enemmän?

Noora Veijalainen: Kyllähän se aina lisää hulevesien määrää, jos on paljon asvalttia. Siihenkin on olemassa erilaisii rakennusratkasuja, imeytyskenttiä. Tai voidaan tehdä erilaisia luonnonmukaisia ratkaisuja, missä varataan tiettyjä alueita, minne se hulevesi voi sitten kerääntyä johonkin puistoon vaikka. Mutta sitten tietysti se aina vaatii tilaa jonkun verran, et tulee aina sitten näitä valintoja, että mihin panostetaan.

Riikka Suominen: Helsingin keskuspuistossa on sellanen, onkohan sen nimi hulevesikenttä. Ihan sellasii, laitettiin puut pois, sit se on vähän niinku sellanen laakee kylpyamme missä on kiviä. Ja sit siin lukee, siinä on sellanen kyltti, et selitetään, et tämä ei ole mikään uhripaikka. Vaan se selitetään, että tää on sellanen imeytyskenttä. Ja en sit tiedä, onks se miten identifioitu, et siihen valuu just paljon vettä tai näin.

Mutta ainakin se on semmonen, mä ajattelen, tavalliselle kaupunkilaiselle ensimmäisiä konkreettisia tällasia ilmastonmuutokseen varautumisasioita, joka on tullu näkyväks.

Noora Veijalainen: Joo, kyllä näitä ratkaisuja on tehty erinäisille alueille ainakin pienimuotoisesti ja varmaan entistä enemmän tulevaisuudessa. Ja tosin hulevesiin tietysti pitäs ilman ilmastonmuutostakin varautua. Että sekin on semmonen, mitä joka tapauksessa joskus tapahtuis. Mutta ne aika paljon kyl kasvaa joidenkin skenaarioiden mukaan ne rankimmat rankkasateet. Ne kasvaa vielä enemmän kuin keskimääräinen sadanta, että sen takia siihen on hyvä just varautua.

Riikka Suominen: Kun olet pitkään tätä tutkinu ja silloin just aikasemmin joutunu sitä ehkä perustelemaan, niin onko joskus sellanen olo, et tekis mieli sanoa, että mitäs mä sanoin? Että nyt kaikkia kiinnostaa ja rahoittajat ymmärtää varmaan paremmin ja sitten tämmösessä kaupunkisuunnittelussa ja muussa ymmärretään? Mut tekeeks ikinä mieli sanoo?

Noora Veijalainen: No ei, ei se ehkä silloinkaan ollu semmonen niin yleinen asia, et siitä nyt ois jääny mitään hampaankoloon. Mutta nykyään sitä ei enää ei esiinny ollenkaan. Mut kyllähän se jo aika pitkään on ollut tapetilla. Että on siitä jo kauan aikaa, kun on alettu ymmärtää, että se ilmastonmuutokseen varautuminen on tärkeetä.

Että Suomessakin oli jo silloin 2000-luvun alkupuolella, oli niit hyvin märkiä talvia muutama, niin silloin jo se ehkä konkretisoitui ekan kerran, että kyllä tääl nyt jotain tapahtuu jo nyt eikä vasta silloin 40 vuoden päästä.

Riikka Suominen: Märkä talvi on aiheuttanu muun muassa sellasen, että toissa talvena Tampereella semmonen rivitalo, joka oli savimaalle rakennettu, niin se evakuoitiin. Se ei enää pitänytkään, maa ei mennyt jäähän talvella, vaan se oli, kun tuli talvisateet, se alkoi sieltä talon alta mennä. Niin onks tämä sellaista uusiin ilmastoon varautumista, mitä myös pitää miettiä?

Noora Veijalainen: No mä en tunne tätä yksittäistapausta nyt niin hyvin. Mutta usein se on sitten yhdistelmä monesta eri asiasta. Eli voi olla rakentamisessa jotain ongelmaa, et siinä on ollu joku semmonen maaperä, mikä ehkä sitten nykytiedon valossa kannattais stabiloida eri tavalla. Mutta tietysti entistä useammin tulee semmosia lauhoja vuosia ja se voi lisätä riskei. Mut Suomessa ne on kyllä aika hyvin tollaset riskit hallinnassa.

Et esimerkiks Norjassahan on ollut pahoja maanvyörymiä, mut Suomessa just tää tasanen maan aiheuttaa sen, et se ei oo kauheen suuri riski. Ja kyllä ne mun mielestä nykyään huomioidaan rakentamisessa tämmöset asiat aika hyvin. Ainakin mun käsityksen mukaan.

Riikka Suominen: On onnekasta asua tämmösessä laimeassa maassa, missä ei ole mitään huippuja eikä kukkuloita.

Siellä samassa maantiedossa opetettiin aikanaan kouluissa, et Suomella on siis asia, mikä muuttuu tulevaisuudessa ihan hirveen arvokkaaks. Meil on paljon puhdasta juomavettä, makeaa vettä. Ja että sitä vielä jonain päivänä viedään sitten ulkomaille pullossa ja se on semmonen meidän rikkaus ja tällä tavalla.

Mut nyt tänäkin kesänä sato jäi pienemmäksi, koska oli niin kuivaa. Et tavallaan samaan aikaan kun puhutaan kaikista tulvista ja muista, mut sitten myös yhtäkkiä voikin olla niin kuivaa, että maanviljelijät kärsii siitä. Ja kärsii ihan, mä ajattelen, tavallinen mökkeilijä ja ulkoilijakin siitä, että siis on luonto ihan keltasta keskellä kesää ja muuta. Niin miten tää, sadanta lisääntyy, mut sitte kesä voi olla sellanen, että pelloille ei riitä vettä?

Noora Veijalainen: Ensinnäkin sadantakin ei kasva ihan tasasesti. Eli on arvioitu, että se sadanta kasvaa enimmän keskimäärin talvella ja selvästi vähemmän kesällä.

Ja sitten lisäks on viitteitä siitä, että vaihtelevuus säässä saattaa lisääntyä ilmastonmuutoksen myötä. Eli vaikka keskimäärin sadannat kasvaa ja talvella on entistä enemmän vettä, niin sitten voi myös olla, et kuivat kaudet voi pidetä. Se ei oo varmaa. Voi olla, että ne kesän sateet ei sinällään muutu juurikaan, mutta sitten, koska se kesäkausi on entistä pidempi ja entistä lämpimämpi, niin sen aikana ne vedet ehtii laskee alemmas.

Eli koska se alkaa jo aikasemmin ja yleensä kesän aikana yleensäkin vedenkorkeudet laskee ja virtaamat joissa on aika pieniä. Koska sadannat, vaikka ne itse asiassa kesällä on ihan kohtalaisen suuria, mut haihdunta on niin suurta, et se on monin paikoin suurempaa sitte kun se sadanta. Ja silloin järvien vedenkorkeudet laskee. Niin se voi aiheuttaa sen, et sitten loppukesästä on entistä kuivempaa erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa.

Pohjois-Suomessa näin ei välttämättä sitten käy, siellä ne muutokset on todennäköisesti pienempiä. Mut tääkin on epävarmaa, että joissain skenaarioissa sitten kesän sadanta kuitenkin kasvaa sen verran, että kesät ei merkittävästi kuiva.

Eli tää on taas tämmönen asia, mitä edelleen tutkitaan ja mikä on epävarmaa. Mutta ainakin muutaman viime kesän aikana on ollu tämmöstä, 2018 ja nyt viime kesänä on ollu aika kuivaakin.

Riikka Suominen: Ja sit tietenkin eiks se riipu siitä, kuinka korkea lämpötila, et paljonks se haihtuu? Tietenkin jos on kova helle, niin sittenhän haihtuu enemmän?

Noora Veijalainen: Joo, se tietysti vaikuttaa tähän myös ja sitten just kasvit kaipais sitä vettä enemmän silloin kun on kuumaa.

Riikka Suominen: Sanoit, että on eroja, et Länsi-Suomessa muuttui kuivemmaksi ja jotenkin siellä sadanta pieneni tai näin. Onks tää siis niin merkittävä, et jos ihminen miettii vaikka maatilansa kohtaloa tai muuta, niin että kannattaaks tällasia jo alkaa miettiä?

Noora Veijalainen: No ei varmasti nyt pelkästään tän takia. Että se, että miten se sadanta nyt jatkossa muuttuu, ni ei välttämättä nyt oo samalla lailla kun se on muuttunu nyt täs viimeisen 10 vuoden aikana. Et ei sitä voi nyt suoraan ekstrapoloida eteenpäin.

Mutta on tehty esimerkiksi tutkimusta nyt siitä, et pitäskö Suomessakin alkaa jo kastella joitain viljalajeja. Kun Keski-Euroopassahan kastellaan. Ja Suomessakin voitas saada parempaa satoa sillä, että Etelä-Suomessa alettais kastella. Mut sit ne kustannukset toisaalta on sen verran suuret, et se ei edelleenkään ehkä vielä kannata. Mutta ehkä jossain vaiheessa se voi olla sitten et tuo tällasiakin muutoksia.

Mutta sitten se, et mikä se lopputulemavaikutus satoon on, niin sehän vaihtelee tosi paljon vuosittain. Et joinain vuosina sitten lämmin sää voi olla ihan hyväks viljasadolle ja on tämmösiäkin vuosia ollu. Että hyvin paljon vaihtelua säilyy edelleen, eikä osata nyt vielä sanoo, että mikä se lopputulema sitten on.

Että aika monessa skenaariossa näyttäs, että keskimääräiset satomäärät Suomessa paranee, kun lämpötila kasvaa. Mutta sitten riippuu myös, et pystytäänkö se lämpötilan nousu hyödyntämään vaikka uusilla lajikkeilla. Ja sitten just, että kuinka paljon nää erilaiset ääritilanteet sitten lisääntyy ja aiheuttaako ne entistä enemmän ongelmia vai ei. Se on vielä epävarmaa.

Riikka Suominen: Ja jotain kasvitauteja saattaa sit tulla, jotka sitten nää lämmin sää –

Noora Veijalainen:Kasvitauteja ja tuholaishyönteisiä, joo. Ne on tämmöset riskit, mitkä on olemassa.

Riikka Suominen: Paljon on muuttujia, mitkä voi muuttua.

Noora Veijalainen: Ylipäänsä tossa vesivaroissa ne vuodenaikaisvaihtelut on aika isoja. Että keskimäärin vaikka joen virtaama, niin ei se hirveän paljon välttämättä muutu ilmastonmuutoksen myötä. Se muutos on siinä, että talvella on entistä enemmän vettä ja kevät on entistä aikaisemmin. Kevättulvat, jos niitä edes on, niin täällä etelässä on jääny jo jonain vuosina täysin lumensulamistulvat väliin, kun ei ole ollut lunta. Niin jos niitä on, niin ne on aikasemmin ja sitten taas kesällä voi olla virtaamat pienempiä. Muutokset eri vuodenaikojen vedenkorkeuksissa on selvästi suurempia kuin mitä keskimäärin vuodessa tapahtuu.

Riikka Suominen: Oonks ymmärtäny oikein, et Lapissa sataa ehkä enemmän lunta ku aikasemmin, koska sadanta siellä jonkun verran vois kasvaa?

Noora Veijalainen: No tääkin on vielä vähän semmonen ei tiedetä -asia. Siellä on kaksi toisiaan vastakkaista voimaa. Eli lämpötila nousee, niin se lyhentää keskimäärin sitä lumen kertymiskautta sekä alkupäästä että loppupäästä myös Lapissa. Mutta sitten siellä on kuitenkin talviaikaan edelleen lämpenemisen jälkeenkin yleensä pakkasella. Ja sitten kun se sadanta kasvaa, niin silloin se lumimäärä, mikä silloin kertyy, on entistä suurempi.

Eli siis Lapissa on ollut sekä semmosia vuosia, et on tosi paljon lunta. Silloin 2020 siel oli ihan ennätysmäärin lunta. Sit taas esimerkiksi viime vuonna siellä oli tosi vähän lunta. Oli lauha alkutalvi ja kerty aika vähän. Eli sielläkin sen vaihtelu lisääntyy. Eli varmaankaan keskimäärin ei välttämättä lumet kasva, mut sit taas ne ääritilanteet, että ne hyvin lumiset vuodet.

Ja koska täs on kaksi ilmastonmuutoksen vaikutusta, jotka on toisiaan vastakkain, niin sit se riippuu vähän sitä ilmastoskenaariosta, että kumpi on voimakkaampi, että kuinka paljon ne kasvaa ehkä ne maksimilumet. Mutta keskimäärin kyllä lumen määrä sielläkin vähenee todennäköisesti. Ainakin Etelä-Lapissa, ehkä Tunturi-Lapissa ei niinkään.

Riikka Suominen: Mietin vaan, kun siel on niitä korkeuseroja, et voiko siellä tulla sitten semmosia tulvia, jotka ovat hankalia? Jos paljon sulaa keväällä ja on niit korkeuseroja?

Noora Veijalainen: Kyllähän Lapissa on suuria tulvia ollut ihan viime vuosikymmeninä. Ja 2020 esimerkiks oli Rovaniemellä aika iso tulva ja Rovaniemi on yksi merkittävä tulvariskialue Suomessa. Niin kyllä siellä voi tulla isoja tulvia.

Mutta siellä se ei oo niinkään ehkä sen ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Vaan että ylipäänsä siellä on tulvariskejä olemassa. Ilmastonmuutos ei siellä mitenkään, no, on epävarmaa, että kasvattaako se niitä tulvia. Se voi joissain päin Suomea jopa pienentää tulvia, koska Suomessa on perinteisesti ollu ne lumensulamistulvat, kevättulvat suurempia. Ja sitten tietyissä osissa Suomee se lumen määrä vähenee, niin silloin ne kevättulvat voikin pienetä.

Suomessa ei voi aina sanoa, että tulvat kasvaa ilmastonmuutoksen myötä. Monissa paikoissa ne kasvaa, mut joissain paikoissa ne voi pysyä nykyisellään tai jopa pienetä. Mut tässäkin on ne epävarmuudet sitten siitä sateiden määrästä aika isot.

Riikka Suominen: Otetaan lopussa yleisökysymyksiä tossa kohta, niin sitten voi miettä, kun täältä saa mikin, että haluaako jotain kysyä. Nyt voi alkaa sitä miettiä vielä tässä kun me jutellaan.

Sä oot tässä sanonu, että just että tähänkin liittyy epävarmuuksia tai että pitää näitä viel tutkia ja muuta. Miten näitä haittoja pystytään torjumaan ja ennakoimaan, kun tässä on näin paljon tämmöstä? Pystytäänkö niitä ja ponnistellaanko sen eteen sinun mielestä tarpeeks?

Noora Veijalainen: No kyllä tää ilmastonmuutostutkimus on paljon lisääntynyt viime vuosina. Mutta tietysti itse asiaa tutkivana, niin aina mielellään tutkisi paljon lisää. Eli se tutkittu tieto on tärkeetä, jotta voidaan tehdä niitä päätöksiä. Ja täs on se, että pitää tehdä päätöksiä epävarmuuden vallitessa. Siitä ei pääse nyt yli eikä ympäri.

Mutta ei se toisaalta, jatkuvastihan päätöksiä tehdään epävarmuuden vallitessa. Että ei me tiedetä monesta muustakaan asiasta, et miten ne tulee. Vaikka joku väestökehitys Suomessa, niin ne on ihan arvailuja, jos vähänkään kauemmas tulevaisuuteen joutuu ekstrapoloimaan.

Päätöksiä vaan pitää tehdä sen parhaan olemassa olevan tiedon perusteella. Ja siihen tarvitaan tutkittua tietoa esimerkiks tulviinkin liittyen, niin voitas tutkii paljon enemmänkin vaikka niitä rankkasateita ja muuta. Vaikka sitä onkin aika paljon jo tutkittu. Mutta aina löytyy semmosta, mitä vielä vois parantaa.

Riikka Suominen: Niinku esimerkiks mitä sieltä vielä pitäis selvittää?

Noora Veijalainen: No esimerkiks vaikka se, että miten ne rankkasateiden muutokset nyt sit vaikuttaa niihin. Niit on arvioitu paljon enemmän semmosia, et miten keskimäärin muuttuu vaikka virtaamat. Ja on pyritty jotenkin ottamaan huomioon sitä rankkasateiden muutosta.

Mutta kyllä sitä vois entistä paremmin pyrkiä, nyt ne ilmastomallitkin paranee koko ajan. Se on ollu ehkä se ilmastomallienkin ongelma, että niin ne on ollu paljon luotettavampia arvioimaan keskiarvoja. Ja se on ihan luonnollista, koska suurin osa siitä datasta on siinä lähellä keskiarvoja.

Mutta ne ääriarvot on yleensä ne, jotka sitten vaikuttaa eniten. Niin siihen tarvii sit ilmastomallinnustakin parantaa, että saadaan parempia lähtötietoja sitten hydrologiselle mallinnukselle.

Riikka Suominen: Sanoit tossa, et muitakin päätöksiä täytyy pystyä tekemään, vaikka ihan jokainen fakta ei olisi tiedossa ja tulevaisuuteen ei kukaan millään kristallipallolla näe. Niin mä ajattelen itse, että ilmastopäätökset tulis nähdä turvallisuuspolitiikkana ja turvallisuuspäätöksenä.

Et me tehdään muutakin turvallisuuspolitiikkaa. Me tehdään isoja investointeja sotakalustoon ja muuhun, mitä me toivotaan, ettei ikinä tarvitse käyttää. Mutta turvallisuustoimina me ollaan nähty, että tää on välttämätöntä.

Niin itse toivoisin, että ilmastonmuutokseen suhtauduttais samalla tavalla, et turvallisuusperiaatteen mukaan tutkittais ja varauduttais siihen. Ja sitten toivotaan, että saadaan päästövähennyksillä ja hyvällä onnella se, että niitä ei ikinä tarvii käyttää sitten näitä pahimpia varautumiskeinoja. Mutta se ois must –

Noora Veijalainen: Kyllähän tää on just tää tulviin ja kuivuuteen varautumisessa se periaate ollutkin, että ne on monesti paljon helpompi tehdä etukäteen. Tai et jos ne on tehty etukäteen, niin ne maksaa jonkun verran, mutta niillä voidaan sitten aika paljon säästää sitä haittaa sit jos tulee semmonen tarve. Ja sitten taas jos ne yritetään siinä vaiheessa, kun tilanne on niin sanotusti päällä, ni sit se voi olla mahdotonta ja liian myöhäistä tehdä niitä varautumistoimenpiteitä.

Et kyllä se on semmonen, mihin Suomessa on hyvin erityisesti tulvien osalta varauduttu. Kuivuuksiin ei ehkä niin paljon ookaan Suomessa panostettu, koska niitä ei oo nähty niin vakavana uhkana täällä. Mutta siihenkin ehkä entistä enemmän on nyt viime vuosina sen 2018 kuivuuden jälkeen alettu varautua.

Riikka Suominen: Oisko se sit veden varastointia vai jonkun ruokaturvan varmuusvarastointia, vai -?

Noora Veijalainen: No esimerkiks vesihuollossa varavesilähteiden ja erilaisten siirtoputkien tekeminen hyvän sään aikaan, niin se voi säästää sitä aika paljon, sit jos tulee kuivuutta. Et esimerkiksi Turun seudulla on ollu kuivaa, mutta siellä on pärjätty viime vuosina aika hyvin, koska siellä on tää Virttaankankaan tekopohjavesi. Ja sitten siitä saa Turku vetensä ja sit siellä on siirtoputkia siihen lähialueille.

Jos siel ei ois sitä tekopohjavesihanketta, niinku vielä jotain 20 vuotta sitten ei ollut, niin silloin ois voinu olla paljon suurempia ongelmia. Mutta koska on tehty varautumista, joka ei oo kuitenkaan mitenkään erityisen kallista suhteessa moneen muuhun asiaan, niin sitten ollaan pärjätty aika hyvin siellä.

Ja sitten ehkä, tässä nyt puhutaan sopeutumisesta ja varautumisesta, mitkä on tietysti tärkeitä, mutta tietenkään ei pidä unohtaa sitä hillintää. Että meidän sopeutumiskyky on tiettyyn rajaan asti hyvä. Mut sitten jos me ei pystytä hillitsee sitä ilmastonmuutosta, niin ennemmin tai myöhemmin tulee sitten niin isoja vaikutuksia, et se on joko äärettömän kallista tai jopa mahdotonta sitten niihin ihan järkevästi sopeutua.

Eli siks pitäs pystyy rajoittamaan sen ilmastonmuutos siihen 1,5 asteeseen, tai ainakin alle 2 asteeseen tai mahdollisimman vähän. Ei oo mitään yhtä raja-arvoa, jonka jälkeen peli on menetetty. Vaan pitäs vaan mahdollisimman vähäiseks se ilmastonmuutoksen vaikutus saada. Koska sit se helpottaa sitä sopeutumista koko ajan ja eläimistä sen kanssa.

Riikka Suominen: Jokainen asteen kymmenesosa on oikeeseen suuntaan. Et se 1,5 astettakaan kukaan ole sanonu meille, et tää on turvallista, vaan se on jonkinnäköinen poliittisesti määritelty kipuraja ja sitten molempiin suuntiin siitän jokainen asteen kymmenys on merkittävä.

Noora Veijalainen: Näin. Eikä myöskään pidä sitten, et no jos se 1,5 astetta ei onnistu, niin sitten ei anneta periks, vaan sitten pyritään rajoittamaan siihen, mihin päästään.

Riikka Suominen: Vielä ennen kuin annan yleisölle puheenvuoron. Niin yhä enemmän näihin ympäristökeskusteluihin on viime vuosina sanottu, että ilmastonmuutoksen ohessa ei saa unohtaa luontokatoa. Eli biodiversiteetin vähenemistä. Vaikuttaako tulvat jotenki luonnon monimuotoisuuteen?

Noora Veijalainen: Tää ei oo ollenkaan mun omaa eksperttialuetta, mutta on niillä jonkun verran vaikutuksia. Yleensä myös siihen suuntaan, että luonto tarvii jonkun verran tulvia.

Eli jos pyritään liikaa tasaamaan sitä virtaamia, niin silläkin voi olla huonoja vaikutuksia. Sit tietysti jos tulee joku äärimmäisen suuri tulva, niin sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia. Mutta yleensä ne on sitte kuitenki semmosii aika paikallisia ne vaikutukset.

Mutta esimerkiksi tulvametsiä voidaan käyttää sillai, että ne on sitten luonnolle hyväks ja sitten ne myös toimii tulvaa tasaavana alueena. Eli siinä voi olla tämmösiä win-win-vaikutuksia.

Eli voidaan sekä varautua tulviin että sitten parantaa luonnon monimuotoisuutta joissain tapauksissa.

Riikka Suominen: Kuivuudessa tiedän, että on omakotitalossa asuvia suositeltu antamaan vettä siileille ja linnuille, oraville, mille siellä pihalla. Mut se on tietenkin aika pienimuotosta, mutta et varmaan kuivuuskin osuu sitten monimuotoisuuteen varmaan monella tavalla?

Noora Veijalainen: Kyllähän sillä voi olla vaikutuksia. Mutta tietysti jonkun näköseen kuivuuteen luonto on sopeutunu.

Mutta siinäkin voi tietysti tulla sit semmosia joitain vaikutuksia, esimerkiks kuusi on herkempi kuivumiselle. Keski-Euroopassahan on jo käyny sillai, et siel on kuivunut kuusimetsiä ja sen takia metsäpalot lisääntyny. Koska siel on ehkä istutettu kuusia semmosillekin alueille, mitkä sitten ei enää oo niin hyviä. Joko ei ollu alun perinkään ehkä niin hyviä tai sitte ilmastonmuutoksen myötä on turhankin kuivia. Niin tämmösiä vaikutuksia voi sit olla.

Suomessa nyt ei oo hirveesti metsäpaloja ollut, koska Suomessa on hyvä metsätieverkosto, hyvät sammutuskalustot ja muut. Mutta esimerkiks Ruotsissa ja Keski-Euroopassa ja Venäjällä, niin siellähän nää maastopalot on ihan selvästi lisääntyny. Ja se linkittyy myös kyllä ilmastonmuutokseen, vaikka siinäkin on tietysti muitakin ajajia.

Riikka Suominen: Jos me saadaan käsimikrofoni, niin onko täällä kysymyksiä? Nyt olisi Noora Veijalaiselle mahdollisuus esittää tiukkoja kysymyksiä hydrologiasta.

Yleisökysymys 1: Kiitos keskustelusta. Kysyisin sellaista, että Suomihan on tunnettu puhtaasta vedestä. Ja miten sitten ilmastonmuutos vaikuttaisi sen veden laatuun?

Noora Veijalainen: Joo, me ei laadusta nyt vielä puhuttukaan ollenkaan. Se on heti semmonen asia, mikä on paljon vaikeempi tietää. Määrät pystyy vielä aika helposti arvioimaan, mutta laadussa on sitten jo lisää muuttujia.

Eli esimerkiks se riippuu myös siitä, et miten vaikka maanviljelylle tapahtuu. Aika suuri osa ravinnekuormituksesta tulee pelloista, niin miten maanviljelykäytännöt muuttuu, sopeutuuko ne ilmastonmuutokseen. Esimerkiksi talviaikainen kasvipeitteisyys on semmoinen asia, mikä voi vähentää huuhtoutumia talvella.

Eli ravinnekuormitusten on ilman sopeutumistoimia arvioitu lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä. Koska talvella tulee entistä enemmän niitä sateita ja valunnat kasvaa, niin silloin myös ravinnekuormitukset kasvaa.

Ja erityisesti jos on paljas maa ja siihen sataa vettä, niin silloin sitä huuhtoutuu entistä enemmän. Eli voi olla negatiivisia vaikutuksia veden laatuun. Mutta sitten ne sopeutumismahdollisuudet on aika hyvät vielä.

Et jos muutetaan esimerkiks maanviljelykäytäntöjä sillai, että on talvella entistä enemmän kasvipeitteisyyttä ja erilaisia muitakin keinoja on mietitty, et miten sitä voidaan sopeutua, niin niillä pystyy kyllä sitä ilmastonmuutoksen vaikutusta kompensoimaan sitten kohtalaisen hyvin. Tietty ne pitää tehä sitte aika isossa mittakaavassa.

Ja sitten kun mennään vielä vaikka ekologiaan, et miten ilmastonmuutos vaikuttaa vaikka vesien ekosysteemieihin, niin sit se meijän tietotaso on kyl taas vielä aika paljon huonompi.

On arvioitu, että voi vaikka rehevöityä jotkut järvet, mut välttämättä kaikkialla näin ei käy. Ja leväkukinnot, kun on lämpimämpää vettä, niin saattaa lisääntyy. Mut sekään ei välttämättä oo ihan niin suoraviivasta, et näin kävis kaikkialla. Siit on tutkimusta meneillään, mutta ei vielä mitään semmosta varmaa tietoa, että mitä tulee käymään sen suhteen.

Riikka Suominen: Tää oli tosi hyvä kysymys. Kun ts just puhuttiin, et talvella sataa enemmän, niin sitten tosiaan pelloiltahan sitten valuu. Viljelyksiltä valuu sitten vesistöihin kaikkea, mikä sinne ei kuuluis. Mikä olis parempi olla siel pellolla ravitsemassa kun sitten leviä ja järviä ravitsemassa ja merta.

Noora Veijalainen: Joo näin on. Kiitos.

Yleisökysymys 2: Haluaisin jatkaa edellistä aihetta sivuten, kun tilaisuuden nimi oli muistaakseni Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomen vesistöissä.

Niin kaikki muistavat, että viime kesä oli erityisen kuuma, heinäkuu nimenomaan. Ja silloin puhuttiin yleisesti, että tämä vaikuttaa hyvin voimakkaasti siihen, että sinileväkesästä tulee aivan erityisen vaikeaa. No nyt ei niin ollenkaan käynytkään. Vaan merivesi oli paikoitellen jopa elokuussa niin puhdasta, ettei se oo oikeestaan ollu 50-luvun jälkeen.

Niin mikä mahtoi vaikuttaa tähän, että sinileväkukinnot nyt sitten ei ollenkaan olleet mitään suorastaan viime kesänä?

Noora Veijalainen: Mä oon nyt huono vastaamaan valitettavasti tähän. Mä en oo yhtään merien ja merien leviin. Meillä ois siellä Sykessä kyllä ois asiantuntemusta tästäkin aiheesta, mutta eri ihmisten. Mutta siinä taitaa olla muutama tekijä.

Yksi on tuulet, et jos ne sopivasti sekottaa sitä vettä oikeeseen aikaan, niin silloin ei pääse sitä leväkukintoa tulemaan. Ja sit toinen voi olla se, että ehkä ne jotkut toimenpiteet, mitä on tehty Itämerellä 70-luvulta lähtien, on vähennetty sitä kuormitusta, niin ehkä ne vähän alkaa jo vaikuttaa.

Mutta tää pitäis kysyä Seppo Hellsteniltä varmaan.

Riikka Suominen: Toi jälkimmäinen syy olis kauheen ihana, että se työ, mitä tosiaan on, Suomikin on auttanu muita Itämeren maita ja tätä on tehty ja yritetty eri tavalla tehdä, niin se ois ihanaa. Mut ne vaihtelut on aika suuria, et siit ei oo ku ihan pari vuotta, niin Itämeri on aivan semmost puuroa. Ja nyt sit viime kesä olikin tosiaan, vaik povattiin, et tulis tosi huono, ni sitte oli kuitenki paljon parempi.

Että itselläkin on koira, niin niitä seuraa tietenkin tosi tarkkaa. Ja voi tosi paikallisestikin olla, et yksi ranta on semmonen, mihin varotellaan, et ei kannata mennä ja sit toisaalla onki ihan kirkasta.

Noora Veijalainen: Joo, en mä ehkä vielä luottais siihen, että nyt tän jälkeen. Se voi olla enemmän sit vaan sattuman kauppaa, että miten ne tuulet nyt sattuu puhaltelemaan.

Riikka Suominen: Toivotaan, että kehitys on kuitenkin siihen suuntaan, että nää toimet olis auttaneet lisää. Saa keskeyttää, meillä on vielä viitisen minuuttia aikaa, niin kysyn, että mitä, jos nyt saisit, näkyykö muuten tää, sanoit, et ilmasto- tavallaan tutkimusta on lisätty ja tällä tavalla, niin näkyykö se siinä, että onko rahoitusta kuinka helppo saada ilmastotutkimuksell? Vai tekeeks sitä nykyään kaikki niin, että kaikki osaa kirjoittaa sinne hakemukseensa, että tää muuten liittyy?

Noora Veijalainen: Kyl se on levinny sillai, että ennen oli semmosia, hankkeet oli, et tämä on nyt ilmastonmuutostutkimushanke. Niin nykyään se on, että tämä on nyt hanke, joka tutkii vaikka hiilen kiertoa, jossa ilmastonmuutos on tärkeänä osana. Eli se ei oo enää se yhden tutkimuksen aihe, vaan se on osana tosi montaa tutkimusta. Yhtenä osana, jossa sit tutkitaan montaa muutakin.

Ja niinhän se pitäskin olla, koska ei se oo semmonen yksittäinen aihe, vaan se on semmonen läpileikkaava, mikä liittyy tosi moneen muuhunkin. Se on levinny kyllä, että nykyään niitä ilmastonmuutosta aika monessakin projektissa ja hankkeessa käsitellään.

Riikka Suominen: Näkyyks se rahotuksessa?

Noora Veijalainen: No vaikee ehkä arvioida. Kyl niitä on ollu semmosia ilmastonmuutosteemaisia hakuja aika paljonkin. Mutta vaikee nyt sanoa, miten tulevaisuudessa sitten käy, pysyykö se edelleen yhtä hyvin. Kyl se on nyt viime vuosina ihan hyvin ehkä näkynyt rahotuksessakin, mutta en osaa sit sanoo, mikä on se tulevaisuus.

Riikka Suominen: Mitä sä haluaisit seuraavaksi tutkia, mikä olisi tärkeää selvittää? Sä oot tässä luetellut jo monta, niiden rankkasateiden, sateiden vaikutuksia ja muuta, mutta mikä olis semmost motivoivaa ja tärkeetä selvittää?

Noora Veijalainen: No niitä on tosi monta kyllä.

Riikka Suominen: Kerro.

Noora Veijalainen: No kuivuuteen liittyen on mietitty hankkeita. Esimerkiks miten pohjavedet Suomessa muuttuu ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Sit just näihin rankkasateisiin ja rankkasadetulviin liittyen on erilaisia arvioita. Ravinnekuormitukseen ja sen vaikutuksiin, niin siihen liittyy tosi paljon tutkimusta ja paljon kysymyksiä, mitä ei vielä tiedetä ja niitä on paljon erilaisia.

Riikka Suominen: Ja mikä tutkimus sulla on tällä hetkellä käyn- tai -?

Noora Veijalainen: No nyt mä oon itse asiassa ryhmäpäällikkönä, et mä en ehi enää mitään itse kovin paljon tutkia. Mutta on meillä useempi ilmastonmuutokseen liittyvä hanke meneillään meidän ryhmässä, että on just noi ilmastonmuutokseen ja kuivuuteen liittyviä ja sitten tämmöstä ilmastonmuutosten ilmastoriskejä ja niihin liittyviä asioita meneillään.

Riikka Suominen: Tuleeko vielä yleisöstä, joku ajatus herännyt? Siinä tapauksessa kiitos, oli, no niin, mahtavaa. Viimeinen tilaisuus.

Yleisökysymys 3: Kuinka paljon kansainvälistä yhteistyötä tekee hydrologi Suomessa?

Noora Veijalainen: Riippuu jonkun verran, mitä hydrologi nyt tekee. Mutta kyl meillä on kansainvälistä yhteistyötä. Meillä on ollut perinteisesti paljon pohjoismaista yhteistyötä, koska Pohjoismaissa on just aika samanlaisia hydrologisia olosuhteita.

Eli ruotsalaisten ja norjalaisten ja latvialaisten ja liettualaisten ja virolaisten kanssa on ollu perinteisesti paljon yhteistyötä. Tänäänkin on oltu venäläisten kanssa seminaaria pidetty. Eli naapurimaiden kanssa nyt erityisen paljon.

Ja sitten on nykyään EU-rahoitus on yksi merkittävä rahoituslähde, tämmöisiä EU-hankkeita on kyllä useampia meneillään, jossa sitten. Nyt ne on vähän ollu hankalia täs viimeiset 1,5 vuotta, mutta eiköhän ne nyt taas lähde paremmin käyntiin. Ja kyllä niitä on sitten etänä pystytty tietysti jonkun verran pitämäänkin.

Mutta kyllä tietysti niinku tulvavahingot on aika paikallisia, niin kyl siel myös paljon tehdään sitten ihan Suomen sisällä töitä ja alueellista yhteistyötä sitten just alueellisten ympäristökeskusten kanssa esimerkiksi, sitä tehdään paljon.

Riikka Suominen: Se täs ilmastokriisissä jotenkin onkin vähän hankalaa, kun ilmiö ja vastuu on jaettu, mutta sitten ne tuhot on usein paikallisia. Ja sitten tuntuu välillä, että solidaarisuutta ei kauheasti riitä sitten, jos ei just omat varpaat kastu.

Noora Veijalainen: Näinhän se on.

Riikka Suominen: Mut tosiaan sanoit tossa, kun me juteltiin etukäteen ja sanoit sen tässäkin, että me ollaan tässä puhuttu paljon sopeutumisesta ja varautumisesta ja muusta. Mutta oleellisinta kuitenkin on se, että yritämme hillitä niin, että sopeutumista tarvittas mahdollisimman vähän.

Eli kaikki mahdollisuudet siihen on, että pystytään hillitsemään. Siihen on teknistä kehitystä ja tahtoa, mutta päätöksiä kaivataan vielä.

Noora Veijalainen: Näinhän se on. Ja näähän nyt ei oo tietenkään poissulkevia, et molempia tarvitaan. Hillintää tarvitaan ja sopeutumista. Et vaik me onnistuttais hillinnässä, niin ne vaikutukset kasvaa vielä tässä lähivuosikymmeninä ihan joka tapauksessa. Joten tarvitaan sopeutumista ja varautumista ehdottomasti, mutta tietysti myös hillintää.

Riikka Suominen: Kiitos Noora Veijalainen. Kiitos Tieteellisten seurain valtuuskunta, joka tilaisuuden järjesti. Ja kiitos yleisö. Oli kauhean kiva pitkästä aikaa pystyä puhumaan ihan elävien ihmisten edessä. Kiitos ja hyvää syksyn jatkoa.

Noora Veijalainen: Kiitos.

[aplodit]