Ilkka Niiniluodosta uusi tieteen akateemikko

Uutiset   13.3.2017 8.51   Päivitetty 15.3.2017 9.45

Tieteen akateemikon arvonimen saanut emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto (s.1946) on tehnyt erittäin merkittävän uran tiedeyhteisössä ja yliopistomaailmassa. Hän on toiminut muun muassa Helsingin yliopiston rehtorina 2003-2008 ja kanslerina 2008-2013. Tieteellisten seurain valtuuskunnan hallituksen puheenjohtajana Niiniluoto toimi 2000-2014 ja Suomen Filosofisen Yhdistyksen puheenjohtajana 1975-2015. Hän on myös lukuisten kansallisten ja kansainvälisten tieteellisten seurojen jäsen ja on toiminut monissa merkittävissä kansainvälisissä ja kansallisissa luottamustehtävissä. Niiniluoto on kirjoittanut laajasti tieteen luonteesta, tieteellisestä ajattelusta ja osallistunut aktiivisesti yliopistojen uudistamiseen ja yliopistoista käytävään keskusteluun. Joulukuuussa 2016 Ilkka Niiniluoto julkaisi yhdessä Tuomas Heikkilän kanssa teoksen Humanistisen tutkimuksen arvo – kuusi murrettavaa myyttiä ja neljä uutta avainta.

Uudet akateemikot vastaanottavat arvonimensä torstaina 16.3.2017 Helsingissä pidettävässä juhlatilaisuudessa. Tieteen akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti kuudellatoista erittäin ansioituneella suomalaisella tieteentekijällä. Tasavallan presidentti myöntää tieteen akateemikon arvonimen Suomen Akatemian esityksestä.