TSV:n toimintakertomus 2018 julkaistu

Tiedotteet   3.4.2019 15.41   Päivitetty 24.6.2020 13.17

Tieteellisten seurain valtuuskunnan vuoden 2018 toimintakertomuksessa kerrotaan jäsenistölle tarjotuista palveluista, valtuuskunnan asiantuntijatehtävistä, tiedeviestinnästä ja tieteen tunnetuksi tekemisestä, TSV:n jakamista palkinnoista ja keskeisimmät tiedot valtuuskunnan organisaatiosta, taloudesta, henkilöstöstä - mukana myös valtuuskunnan yhteydessä toimivien neuvottelukuntien toimintakertomusten tiivistelmät.

Vuonna 2018 TSV valmisteli ja hyväksyi uuden strategian vuosille 2019-2023. Vuoden aikana järjestettiin useita tiedetapahtumia, kuten itsenäiseksi ja vuosittain toistuvaksi kehittynyt Tieteiden yö, Tiedetori Helsingin kirjamessuilla, ja valmisteltiin intensiivisesti vuoden 2019 Tieteen päiviä sekä pohdittiin, miten Tieteiden talosta saataisiin parempi kohtaus- ja kokoontumispaikka jäsenseuroille ja muille tieteestä kiinnostuneille. TSV jakoi myös ensimmäisen TSV:n Kordelinin tiedepalkinnon, joka oli arvoltaan 10 000 euroa. Vuoteen kuului myös uutena tehtävänä avoimen tieteen kansallisen koordinaation toimintamallin ja rakenteen valmistelu koko tiedeyhteisön yhteistyönä.

Tutustu TSV:n vuoden 2018 toimintakertomukseen (pdf).