Tiede - kuluerä muiden joukossa?

Tapahtumat   18.3.2016 13.45   Päivitetty 22.3.2016 13.18

Tieteessä tapahtuu -foorumi III: ”Kaiken maailman dosentit” – onko tieteen arvostus heikkenemässä? järjestettiin 14. maaliskuuta Tieteiden talolla. TSV-yhteisön järjestämä foorumi toteutettiin tällä kertaa yhteistyössä Suomen tiedetoimittajain liiton kanssa, ja tilaisuuden juontajana toimi liiton pääsihteeri Ulla Järvi. Tilaisuuteen osallistui noin 150 henkilöä paikan päällä ja etäyhteydellä.

Tilaisuudessa käydyn keskustelun pääkohdat voi tiivistää seuraavasti:

  • Tunne tieteen arvostuksen romahtamisesta johtuu julkisen keskustelun sävystä sekä rajuista rahoitusleikkauksista. Tieteen arvostuksessa on kuitenkin kyse paljon laajemmasta ja moniulotteisemmasta asiasta.
  • Vaikuttamiseen pyrkivää vuoropuhelua median, päättäjien ja suuren yleisön kanssa tarvitaan entistä enemmän, vaikka keskusteluilmapiiri on raaistunut.
  • Vuorovaikutuksen toteuttamiseksi on mentävä sinne, missä keskustelua käydään.
  • Tarvitaan yhteishenkeä – uskoa, toivoa ja rakkautta tieteeseen.

Keskustelua alusti akatemiaprofessori Uskali Mäki, joka kysyi esityksessään, miksi mahtavin instituutiomme eli tiede on joutunut puolustuskannalle. Mäen mukaan tarvitaan kokonaiskuva tieteestä sekä sen suhteesta muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan ja ajattelutapoihin. Hän esittelikin kokonaiskartan nykyiseen tilanteeseen vaikuttavista tekijöistä. Osatekijöitä kartassa olivat vähenevät resurssit, hyötyajattelu, median viihteellistyminen ja herraviha. Lisäksi tieteeseen kohdistuvat liialliset odotukset ja tiedeuskovaisuus synnyttävät tiedevastaisuutta, kun tulokset eivät vastaakaan odotuksia. Kuitenkin tiede, samoin kuin yritystoiminta, on riskinottoa. Suurin osa uusista avauksista on arvailua, mutta tieteen järjestelmä on viritetty teorioiden testaamiseksi ja virheiden korjaamiseksi, mikä johtaa tieteen edistymiseen.

Keskeisiä muutosvoimia tieteen arvostuksen kannalta ovat kulttuurin markkinaistuminen ja relativismi. Tieteestä on tullut tasavertainen muiden tietämisen muotojen kanssa, ja ”asiakkaalla” on oikeus valita, mihin haluaa uskoa. Kun tiede menettää auktoriteettinsa, siitä tulee vain yksi vaihtoehto muiden rinnalla – ja vieläpä tylsä vaihtoehto, sillä tiede ei tarjoa helppoja vastauksia. Mäki totesi, että tieteen maailmankuvaa voi olla vaikea käsittää, sillä monet teoriat ovat arkiajattelun näkökulmasta epäuskottavia. Tieteen merkitystä myös kyseenalaistetaan tai sitä vastaan hyökätään erilaisten yhteiskunnallisten ideologioiden tai intressien pohjalta. Taustalla on yhteiskunnallisen eriarvoistumisen aiheuttamaa vihaa, jossa tieteilijät mielletään osaksi hyödytöntä eliittiä.

Tiedepolitiikan ongelmat Mäki tiivisti kolmeen kohtaan. Kilpailu resursseista johtaa retorisiin ylilyönteihin ja tutkimuseettisten rajojen venyttämiseen. Kun tiede ei taivukaan kustannustehokkaaseen mittatilaustulosten tehtailuun, on johtopäätöksenä tieteen pitäminen hyödyttömänä kulueränä. Lisäksi leikkaukset sekä niiden perusteluina esitetyt halventavat puheenvuorot vahvistavat muita tieteen arvoa koettelevia kehityskulkuja.

Lääkitykseksi ongelmiin akatemiaprofessori tarjosi tieteentutkimukseen perustuvaa tiedepolitiikkaa, kärsivällistä ja analyyttista argumentointia tieteen puolesta sekä laadukkaampaa tiedejournalismia. Lisäksi Suomeen pitäisi perustaa tieteentutkimuksen instituutti.


 

Rohkeasti mukaan julkiseen keskusteluun

Syöpäjärjestöjen johtaja Satu Lipponen ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu valottivat yksityisten tahojen motiiveja tieteen rahoittamiselle.

Satu Lipposen mukaan ihmiset ovat oppineet luottamaan tieteeseen ongelmien ratkaisijana. Tämä näkyy esimerkiksi silloin, kun ihminen sairastuu vakavasti. Tällöin halutaan tutkimukseen perustuvaa eli koeteltua tietoa. Tällaisten kokemusten kautta tieteen merkitys tulee hyvin konkreettisesti esiin yksittäisten ihmisten elämässä.

Liisa Suvikumpu totesi, että hankalan nykytilanteesta tekee sen ristiriitaisuus. Tieteen merkitys tuntuu itsestään selvältä, mutta samaan aikaan tiedeyhteisön ulkopuolelta tulee viestiä, että tieteen tekemistä pitäisi perustella ja puolustella. Suvikumpu tiivisti motiivit tieteen rahoittamiselle uskoon, toivoon ja rakkauteen. Ensinnäkin lahjoittajan mielessä on usko siihen, että tutkijat voivat ratkaista tutkimussuunnitelmassa esittämänsä ongelmat. Lahjoittaa motivoi myös toivo siitä, että hän voi itse vaikuttaa paremman maailman luomiseen rahoittamalla tutkimusta. Kolmantena vaikuttimena on rakkaus tieteen kauneuteen ja totuuteen, ja juuri tätä asennetta kansalaiset odottavat myös tutkijoilta. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukuntaan kuuluvat organisaatiot jakavat tutkimukselle vuosittain 422 miljoonan euron edestä apurahoja.

Suvikummun mielestä tiedeyhteisön ongelma on tällä hetkellä liiallinen ongelmakeskeisyys – ratkaisukeskeisyydelle olisi enemmän käyttöä. Suvikumpu peräänkuulutti tulevaisuuden visioihin ja sisältöihin keskittymistä. Konkreettisina esimerkkeinä hän mainitsi säätiöiden professoripoolin ja post doc -poolin sekä Post Docs in Companies (PoDoCo) -ohjelman. Lisäksi hän ehdotti tieteen rahoituspohjan laajentamista siten, että muutettaisiin pysyväksi yksityishenkilöiden verovähennysoikeus yleishyödyllisiin tarkoituksiin osoitetuista lahjoituksista.

Satu Lipponen jatkoi toteamalla, että säätiökenttä on koettanut helpottaa vaikeaa taloustilannetta lisäämällä myöntämänsä tutkimusrahoituksen määrää, mutta tätä ei voida pitää pysyvänä ratkaisuna. Lipposen mielestä suurin ongelma on kuitenkin tieteen arvostusta murentava keskustelu, joita erilaiset sosiaaliset kuplat ja kaikukammiot tuottavat uusmedian välityksellä. Ratkaisuna ongelmaan hän piti suomalaisten hyvää yleissivistystä ja koulutusta sekä laadukasta journalismia.

Lipponen ja Suvikumpu toivoivat sekä medialta että tiedeyhteisöltä vastuunottoa. Median pitäisi välttää sensaatiohakuisuutta ja tuoda esiin aitoja sisältöjä, tieteilijöiden puolestaan pitäisi ymmärtää median toimintamekanismeja, tarjota kiinnostavia sisältöjä ja pyrkiä eroon liiasta herkkänahkaisuudesta. Jos tiedeyhteisö kokee mediakentän liian raa’aksi ja vetäytyy taka-alalle, joku muu toimija täyttää tieteen jättämän tilan julkisessa keskustelussa.
 

Valistusta kansalle – mutta entä, kun kansa ei halua valistua?

Viestintäteemasta jatkoivat Ville Tuominen ja Anja Nystén. Vuoden 2016 tiedeviestintäpalkinnon saanut tietokirjailija ja bloggari Anja Nystén toivoi suomalaisten medialukutaidon kohenevan tulevaisuudessa. Nystén totesi, että nykyään kuka tahansa voi perustaa nettisivun, jota sitten kutsutaan mediaksi. Tutkimustietoon tukeutuvien asiantuntijoiden motiiveja epäillään, mutta toisaalta monelta nettikeskustelijalta on lähdekriittisyys hukassa. Viestintä sosiaalisessa mediassa on nopeaa ja hallitsemattomasti vellovaa, joten virhekäsitysten oikaiseminen voi tuntua toivottomalta. Kuitenkin läsnäolo sosiaalisessa mediassa on tutkijoille tärkeää, koska sitä kautta pääsee riittävän nopeasti ja näkyvästi mukaan keskusteluun.

Strateginen viestintätoimisto Ellun Kanoissa työskentelevä viestinnän tekijä Ville Tuominen totesi, ettei nykyään ole olemassa pientä eliittiä, joka päättäisi tieteeseen tehtävistä panostuksista. Suoraan päättäjille kohdistettu viestintä ei enää riitä, vaan suuren yleisön kiinnostus on keino, jolla saadaan päättäjät myönteisiksi omalle asialle. Tämä tarkoittaa, että viestintä on kohdistettava entistä suuremmalle ja hajanaisemmalle joukolle ihmisiä. Suuren yleisön ja päättäjien tavoittamiseksi ei riitä tiedote tai seminaari, vaan on pystyttävä herättämään huomio jollakin epätavallisella toiminnalla. Tuomisen mukaan onnistunut osallistuva tiedeviestintä on oikea-aikaista ja ymmärrettävää sekä tuo jonkinlaista lisäarvoa keskusteluun.

Pelikentän raivaamiseksi Tuominen kaipasi koko tiedeyhteisön ja instituutioiden osallistumista, jolloin tieteestä viestiminen ei jäisi yksittäisten tutkijoiden, ryhmien tai lausuntoautomaatteina toimivien ”kaikkien alojen asiantuntijoiden” varaan. Tällöin viestintään saataisiin enemmän uskottavuutta, volyymia ja taustatukea omalta yhteisöltä.

Edessä musta tulevaisuus?

Koulutuspoliittinen sihteeri Tapio Heiskari Suomen ylioppilaskuntien liitosta ja akatemiatutkija, dosentti Irmeli Mustalahti Itä-Suomen yliopistosta puhuivat tutkijan arjesta sekä nuorten tutkijoiden tulevaisuudennäkymistä. Tapio Heiskari totesi, että vaikka toisinaan muuta väitetään, aikaisempien sukupolvien lailla myös nuoret arvostavat turvallisuutta ja pitkää uraa. Sellaista ei kuitenkaan ole enää monelle saatavilla, vaan tulevaisuudessa epätyypilliset ja yrittäjämäiset työn muodot tulevat vallitsevaksi käytännöksi. Nuorten tutkijoiden tulevaisuudenuskoa syö se, ettei säästöille näy loppua.

Irmeli Mustalahti palasi puheenvuorossaan uskon, toivon ja rakkauden teemaan. Toivoa tarvitaan rahoitushakemuksia laatiessa ja uskoa omiin kykyihin yrittäjämäisessä työympäristössä. Vaaditaan myös paljon rakkautta omaa työtä kohtaan, jotta epävarmassa tilanteessa jaksaa ponnistella eteenpäin. Mustalahti kertoi, ettei olisi palannut muutama vuosi sitten Tanskasta Suomeen post doc -tutkijaksi, mikäli olisi osannut ennustaa yliopistojen nykyisen rahatilanteen. Mustalahti totesi, ettei jatko-opiskelijaksi kannata lähteä työpaikan tai apurahan toivossa, vaan tarvitaan syvällisempää kiinnostusta ja sitoutumista tutkijan työhön sekä tutkimusaiheeseen.  


 

Tieteellisten seurain valtuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Keijo Hämäläinen päätti tilaisuuden. Hämäläisen mukaan tietyissä ryhmissä on havaittavissa tiedevastaisuutta, tai lievemmin ilmaistuna epätietoisuutta tieteen luonteesta, toimintatavoista ja merkityksestä. Toisessa ääripäässä ovat ne ihmiset ja myös päättäjät, jotka ymmärtävät tieteen ja sivistyksen arvon. Usein huomiotta jää kuitenkin suuri hiljainen enemmistö, jolla ei ole vahvaa mielipidettä puolesta tai vastaan. Hämäläinen kehottikin jatkamaan sinnikkäästi dialogia tuon neutraalin enemmistön vakuuttamiseksi, jolla voi tulevaisuudessa olla poliittista painoa.

 

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Tiedetv:ssä osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=06S7okGixFQ
Tapahtuman verkkosivut: http://www.tieteessatapahtuu.fi/foorumi/index.html

Aiheeseen liittyvää:

Teksti: Anna-Sofia Ruth
Kuvat: Jari Loisa