Arkisto

7.5.2015

Etsimme suunnittelijaa Avoin tiede ja tutkimus-hankkeen rahoittamaan projektiin Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan, jossa TSV uudistaa OJS -alustaa ja -palveluita. 

7.5.2015

TSVn toimintakertomus 2014 julkaistaan verkkoversiona. Www-polku ja pdf-tiedosto löytyvät tästä uutisesta.

6.5.2015

”Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan” on TSV:n ja Kansalliskirjaston yhteinen hanke, jonka tarkoitus on uudistaa kotimaisten tieteellisten lehtien teknistä infrastruktuuria  sekä luoda pysyvä malli kotimaisten avointen lehtien rahoittamiseksi.

6.5.2015

Suurin osa ns. Beallin listalle kuuluvista julkaisukanavista pudotettiin arvioinnissa pois Julkaisufoorumin tasolta 1.

30.4.2015

Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta -seminaari kokosi Tieteiden talolle noin 50 alan asiantuntijaa keskustelemaan tieteellisten lehtien ja kirjojen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Ala on voimakkaassa murroksessa. Vaikka yliopistojen rahoitusmalli ei suoranaisesti ohjaa kirjoittajia julkaisemaan kansainvälisilä foorumeilla, monen kirjoittajan kokemukset osoittavat, että tähän painostetaan tutkijoita, samoin kuin Julkaisufoorumin 2-tason kanavien käyttämiseen. Kotimaisia aiheita käsittelevä tutkimus, joka on tärkeää paitsi tieteen, myös yhteiskunnan kehittämiseksi, tarvitsee kuitenkin kotimaisia julkaisukanavia. Päivän esitykset ovat nyt luettavissa verkossa.

29.4.2015

Uusimman lehden teemoja ovat tieteellinen julkaiseminen ja tiede ennustajana.

28.4.2015

Kesäkuussa ja lomien jälkeen puhutaan tutkimusdatan omistajuudesta ja tieteellisestä julkaisemisesta – katso tästä ja osallistu!

14.4.2015

Keväällä Tieteen päivät ovat Jyväskylässä 21.–22.4. ja Turussa 7.–8.5.

9.4.2015

Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että julkaisemisessa laatu on tärkeämpää kuin määrä, mutta miten julkaisujen laatua pitäisi arvioida? Entä pitäisikö yksittäistä tutkijaa palkita yliopistolle tuottoisien julkaisujen kirjoittamisesta? Näitä kysymyksiä pohdittiin Tieteiden talolla 31.3. järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

8.4.2015

Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) kevätkokouksessa 31.3.2015 hyväksyttiin neljä uutta jäsenseuraa. Uusi jäseniä ovat Suomen taidekasvatuksen tutkimusseura ry (per. 1983), Suomen Vammaistutkimuksen Seura ry (per. 2006), Suomen inversioseura (per. 1997) ja Eurooppa-oikeuden yhdistys ry (per. 1981).

Pages