Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta järjestää tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen jaon yhteydessä seminaarin tutkijoiden saamasta yleisöpalautteesta ja rohkeudesta jatkaa asiantuntijatyötä.
Arkisto
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan järjestämässä seminaarissa käsitellään tieteellisten julkaisujen tekijyyttä kansainvälisenä tutkimuseettisenä haasteena.
TSV:n julkaisuvarasto muuttaa syksyn aikana uusiin Celia-kirjaston yhteydessä oleviin tiloihin Itäkeskukseen.
Tieteellisten seurain valtuuskunnan syyskokouksessa 20.10.2015 valittiin viisi uutta jäsentä hallitukseen ja kaksi uutta jäsenseuraa.
Suuressa Nobel-keskustelussa kysytään, millä eväillä napattiin vuoden 2015 maailmankuulut tiedepalkinnot.
TSV-yhteisö järjestää 20.10.2015 toisen Tieteessä tapahtuu -foorumin otsikolla Mitä mittaat, sitä saat?
Onhan valtuuskunnan syyskokous tiistaina 20.10.2015 kalentereissanne - toivomme runsasta osanottoa!
Tieteellisten seurain valtuuskunta valitsi Vuoden 2015 Tiedekongressivaikuttajaksi professori Samuli Siltasen Helsingin yliopistosta. 5000 euron arvoisen palkinnon lahjoitti Suomen Messusäätiö.
Uusimman lehden artikkeleiden teemoja ovat Suomen muinainen ilmasto, satunnaisuuden eli kontingenssin eri muodot, kriittisen uskontokeskustelun mahdollisuus sekä psykofyysisen ongelman tarkastelu evoluution kautta.
Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan 375 humanistia-sivustolla on 14.9. esittelyvuorossa TSVn varapuheenjohtaja Cecilia af Forselles.