Kuukauden jäsenseura on Hallinnon Tutkimuksen Seura ry

Uutiset   24.8.2021 10.12   Päivitetty 24.9.2021 11.59

Hallinnon Tutkimuksen Seura on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen yhteistoimintaan. Seura täytti toukokuussa 40 vuotta. 

Hallinnon tutkimus on laaja yhteiskuntatieteellinen tutkimusalue, jossa mielenkiinto kohdistuu erityisesti julkisen sektorin johtamiseen ja hallintaan, päätöksentekoon, hallintojärjestelmiin sekä organisaatioihin. Julkaisutoiminnan ja kansainvälisen verkostoitumisen lisäksi seura järjestää jäsenistölle ja suurelle yleisölle erilaisia tapahtumia, joihin voi osallistua etäyhteydellä eri puolilta Suomea.

Hallinnon Tutkimuksen Seuran hallitus ryhmäkuvassa.
Hallinnon Tutkimuksen Seuran kiertävä puheenjohtajuus on vuoden loppuun asti Vaasan yliopistossa. Kuvassa on jäsensihteeri Hanna-Kaisa Pernaa (vasen ylhäällä), rahastonhoitaja Jari Autioniemi, sihteeri Laura Perttola (vasen alhaalla) ja puheenjohtaja Kirsi Lehto. Kuva: Johanna Kalliokoski.
 

Seura järjestää vuosittain Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivät

Seuran päätapahtuma on vuosittain järjestettävä Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivät, joka järjestetään yhteistyössä kuntatutkijoita edustavan Focus Localis ry:n kanssa. Tänä vuonna Hallinnon Tutkimuksen Seura täytti 40 vuotta ja Focus Localis 50 vuotta, ja tämän juhlavuoden kunniaksi Tampereen yliopistolla marraskuussa järjestettävät Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivät 2021 luovat katsauksen seurojen historiaan ja hallinnon tutkimuksen tulevaisuuteen otsikolla Eilen, tänään ja huomennaTärkeä osa tiedepäiviä on nuorten tutkijoiden prekonferenssi, jossa tänä vuonna keskitytään akateemiseen julkaisemiseen ja työssäjaksamiseen. Lisäksi päivillä kokoontuu 12 eri teemoihin keskittyvää työryhmää, joissa tutkijat ja hallinnon tehtävissä toimivat esittelevät omia tutkimuksiaan. Osallistuminen on mahdollista sekä paikan päällä että etäyhteydellä.


Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivät 2021 -banneri.
Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivät 2021 järjestetään sekä paikan päällä että etänä. 

Seuran julkaisutoiminta

Seuran julkaisema Hallinnon Tutkimus on neljästi vuodessa ilmestyvä korkeatasoinen (JUFO-taso 2) tieteellinen aikakauslehti, jossa julkaistaan monitieteistä julkisen, yritysten ja järjestöjen hallinnon, johtamisen ja organisoinnin tutkimusta. Lehden julkaisukielet ovat pääasiassa suomi ja ruotsi. Juhlavuoden kunniaksi syksyllä julkaistaan englanninkielinen teemanumero Artificial Intelligence (AI) in Contemporary Society, joka on muiden Hallinnon Tutkimus -lehden numeroiden tapaan luettavissa avoimesti verkossa. 

Juhlavuoden kunniaksi Hallinnon Tutkimuksen Seura julkaisee Focus Localiksen kanssa yhteistyössä Vastapainon kustantaman artikkelikokoelman Hallintotieteellinen tutkimus muutoksen kohteena ja tekijänä. Alkuvuonna 2022 ilmestyvä teos kuvaa kriittisesti reflektoiden hallinnon tutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuuden kehityssuuntia, ja sen kohderyhmänä ovat erityisesti alan tutkijat ja korkeakouluopiskelijat. Juhlakirjaa esitellään tiedepäivillä Tampereella 18. marraskuuta.

Hallinnon tutkimus -lehtienkansikuva.
Hallinnon Tutkimus -lehti täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Lehti jaetaan painettuna jäsenille ja tilaajille, ja sen artikkelit ovat sähköisinä avoimesti luettavissa Journal.fi-palvelussa. Kuva: Laura Perttola.

Seuran toimintaan voi liittyä mukaan kaikki kiinnostuneet

Hallinnon Tutkimuksen Seuran toiminta on tarkoitettu kaikille hallinnon tutkimuksesta kiinnostuneille sekä opiskelijoille tieteenalasta ja taustaorganisaatiosta riippumatta. Mukaan hallinnon tutkijoiden verkostoon voi liittyä seuran verkkosivuilla ja ajankohtaisesta toiminnasta voi lukea Facebook-sivuilta ja Twitteristä @HTseura.