Tiedekirjan podcast-sarja esittelee TSV:n jäsenseurojen toimialoja ja tuoreita julkaisuja, joita Tiedekirja välittää. Kevään 2021 podcastien aiheina ovat Suomessa luontaisina ja viljeltyinä tavattavat puuvartiset kasvit, kalastus kivikaudella ja Karjalan menettämisen kulttuurisen trauman käsittelyä teatterissa ja kaunokirjallisuudessa sekä tutustutaan pohjolan myyttisiin jumalattariin. Keskustelemassa ovat tieteellisten seurojen asiantuntijat. Lue tekstivastine Tiedekirjan podcast-jaksosta Fishbones and Fishing in Finland during the stone age alta ja kuuntele podcast Tiederadio-kanavalla Soundcloudissa tai Spotifyssa.

Tekstivastine: Tiedekirja: Fishbones and Fishing in Finland during the stone age

Aiheena on Suomen Muinaismuistoyhdistyksen arkeologiseen ISKOS-sarjaan kuuluva julkaisu ”Fish bones and Fishing in Finland during the stone age”. Keskustelemassa ovat yhdistyksen julkaisusihteeri Teemu Väisänen ja osteoarkeologi, väitöskirjan tekijä Katariina Nurminen.

Intro: Tutustu tieteeseen kuuntelemalla tiedekirjan podcastia. Aiheena Suomen muinaismuistoyhdistyksen arkeologiseen Iskos -sarjaan kuuluva julkaisu nimeltä Fish bones and fishing in Finland during the Stone Age.

Teemu Väisänen: Hyvää päivää, minun nimeni on Teemu Väisänen toimin Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisusihteerinä. Eli Suomen muinaismuistoyhdistyshän on tieteellinen seura tarkoituksenaan edistää Suomen arkeologista, kansatieteellistä, taidehistoriallista ja kulttuurihistoriasta tutkimusta. Yhdistys perustettiin jo vuonna 1870 ja kuluneeseen 150-vuoteen on mahtunut niin taidehistoriallisia retkikuntia kuin useita satoja julkaisujakin. Meidän yhdistys julkaisee neljää julkaisusarjaa tällä hetkellä, joista tänään keskitytään arkeologisiin julkaisuihin keskittyvän Iskos -sarjaan. Eli Iskos -sarjahan kansainvälinen, vertaisarvioitu ja monitieteellinen julkaisusarja. Sarjassa on julkaistu varsin monipuolista aineistoa artikkelikokoelmista konferenssien esitelmiin ja tutkimusprojektien tuloksiin. Meidän monografioihin lukeutuu puolestaan väitöskirjoja, niin hautarituaaleista kuin kalliomaalauksistakin. Sen lisäksi, että suurin osa diskoksen numeroista löytyy tiedekirjan valikoimasta, nyt ollaan ihan viimeisen vuoden aikana pyritty myös avaamaan uusimpia vuosikirjoja sähköisesti luettavaksi. Ne löytyy tieteellisen seurain valtuuskunnan ylläpitämästä journal.fi -portaalista. Tavoitteena vähitellen saattaa myös tämmöisiä vanhempia loppuunmyytyjä julkaisusarjoja myös samaiselle sivustolle. Eli kiinnostuneet voivat etsiä itsensä osoitteeseen www.journal.fi/iskos, tutustuakseen meidän vanhempiin julkaisuihin. Verkostaa sekä tiedekirjan valikoimasta löytyy myös kuukausi sitten väitelleen Katariina Nurmisen väitöskirja Fish Bones and Fishing in Finland during the Stone Age ja keskitytään tähän aiheeseen sitten seuraavaksi. Tervetuloa Katariina kertomaan väitöskirjastasi.

Katariina Nurminen: Kiitos kiitos.

Teemu Väisänen: No, kerrotko ihan alkuun lyhyesti hieman väitöskirjasi taustaa. Nimen perusteella sisältö on toki hieman selkeä, mutta mitä päätit tässä tutkimuksessasi lähteä selvittämään ja minkä menetelmien kautta siihen sitten lähdit?

Katariina Nurminen: Kivikauden kalastustahan tässä tuota tutkitaan ja mä olen itse eläinten luihin erikoistunut osteoarkeologi. Kalojen luita aloin tutkimaan kun sille oli oikeastaan tarvetta, muita tutkittiin ja tämä kalastuskysymys on ollu aina vähän semmonen musta aukko. Kyllä noitahan on noita kaikenlaisia kalastusvälineitä löytyny jonkun verran kivikaudelta, mutta se on ollu aika paljon arveluiden varassa kuitenkin. Ja niitä luita ei oo sit samalla tavalla tutkittu ollenkaan. Niitä oikeestaan näitä kalojen luita rupesi löytymään vasta tässä 80-luvun, 90-luvun aikana, kun kaivausmenetelmät sitten vähän muuttu ja ruvettiin ottamaan talteen näitä pienempiäkin löytöjä ja kalojen luuthan on just niitä, ja sitten heräs tämmönen mielenkiinto siihen, että saisko näistäkin jotain irti. Mä sitten päätin ottaa nää kalojen luut omaksi aiheeksi. Ajattelin että jos niitä kautta sitten saisi enemmän tietoa tästä kalastuksesta, koska niitä välineitä nyt kuitenkin aika vähän on vaan löytynyt kivikaudelta. Eli toisin sanoen kivikaudella kun ihmiset sitten kalastivat ja söivät näitä kaloja, niin näitä joutuu sitten lieden pohjien näitä luita heitettiin pois ja jätekuoppiin sitten sieltä lieden pohjista, ja sitten nää luut joita on sitten hyötykäytetty, niin on palaneena säilyneet tähän päivään. Eli toisin sanoen mun aineisto on ollut nää kivikauden roskikset mistä kalojen luita on löytyny.

Teemu Väisänen: Eli käytännössä kun arkeologisista kaivauksista on paikannettu, löydetty näitä roskia, ne saapuu sitten sinulle työpöydälle. Kuinka lähdet sitten niitä käsittelemään, tunnistamaan ja tutkimaan?

Katariina Nurminen: Näistä palaneista luistahan on säilyny vaan pieniä paloja. Suurin osa siis kokonaisestakin luusta palaa pois ne ohuemmat kohdat. Lähinnä näit nivelpintoja ja sitten tietysti noita nikamia säilyy kokonaisenakin jos on sitten kovempaa materiaalia, mutta mä niistä määritän ne lajit ja luut, tai tietysti ensin lähdetään siitä et mikä luu on kyseessä ja sitten mille lajille se kuuluu. Ja tässähän käytetään sitten hyväksi tätä tämmöstä vertailukokoelmaa. Eli mulla pitää olla kaikista mahdollisista kalalajeista sitten nää täydelliset luustot siinä vieressä johon mä niitä vertailen. Nää luut on lajityypillisiä ja siis tähän koskee myös muitakin eläimiä ku vaan kaloja, et niissä on ne tietyt muodot. Tietyn muotoinen joku on aina jonkun tietyn eläimen, et siitä pystyy sitten sen lajin määrittämään sen luun perusteella ja sitten vähän sitä koko ajan kanssa, että tietty jos on kokonainen luu, niin pystyy hyvin sen koon. Mut näistä palaneista luista on aika vaikea sanoa sitten sen suuntaa antavaa ja tästä sitten määritellään tosiaan se lajivalikoima mitä sieltä löytyy ja sitten sen perusteella ruvetahan vähän sitten miettimään, että minkäslaisilla menetelmillä jotain tiettyjä lajeja on saatu pyydettyä ja mikäs sit se kokonaiskuva vois olla.

Tietysti tässä mun aineistossa ongelmana on se tosiaan kun nää palaneita nämä luut, niin siellä on sitä hävikkiä aika paljon. Se pitää sitten miettiä, että se luuaineisto mikä mulle tulee, niin se ei ole sama kuin mitä silloin on joskus heitetty pois, koska sieltä on suurin osa tuhoutunu. Et tässä mun tutkimuksessa aika paljon nyt mietitään sitä, että mikä on se matsku joka on sitten jäänyt jäljelle, et mitä sen perusteella voidaan sitten päätellä siitä mitä se joskus alunperin on ollu. Et mihin se sitten johtaa, minkäänlaista kalastus on ollut ja tämä on vähän tämmöst salapoliisihommaa ja aika paljon sitten joutuu päättelemään, mutta mä oon käyttäny hyödyks sitten näitä kansatieteellisiä tietoja kalastuksesta ja sit näitä ylipäätään kaikenlaisiin, siis tän pohjoisen maapallon alueen, ympäri maapallon ja näitä vanhoja etnografioita, että minkälaista tietoa sitten on ollut tästä perinnekalastuksesta muualla.

Teemu Väisänen: Mainitsitkin oikeastaan näistä kalastusvälineistä on jäänyt varsin vähän mitään näyttöä, että aineisto perustuu pitkälti näihin luuaineistoihin, mutta minkälaista aineistoa sitten näistä kalastusvälineistä on jäänyt ja minkä takia niistä ei oo jäänyt paljoa jäljelle?

Katariina Nurminen: Kivikaudelta on näitä tämmösiä kivisiä siimanpainoja. Ja sit hän on se kuuluisa Antrean verkkolöytö tietysti ja jonkun verran kivisiä ongenkoukkuja, jotain ihan pientä jonku merran jotain pieniä jäänteitä tai jotain verkon havasta jossain on painuneena esimerkiksi kuviona. Tällasia on jäänyt ja suurin syy minkä takia niitä on aika vähän on se koska nää on varmaan tehty aikanaan orgaanisesta materiaalista. Suurin osa on puusta ja luusta on tehty paljon kalastusvälineitä ennen ja Suomessa on semmonen hapan maaperä, että ne ei säily niin kun ei ne palamattomat luutkaan säily, että kaikki orgaaninen aika lailla häviää, niin sitten ne mitkä kivikaudelta kuitenkin puhutaan tuhansista vuosista, niin mitä on sitten hän meidän päiviin jäänny niin on näitä kivisiä. Aika paljon kiviesineitä ja tuota niitä ei sitten hirveen paljoa kuitenkaan ole. Se  antaa aika yksipuolisen kuvan kun ne on pitkälti just näitä siimanpainoja ja tämmöstä, et sit kuitenkin varmasti verkkokalastusta ja nuottausta ja näitä tämmösiä just katiskaa, merta tyyppisiä pyydyksiä on todennäköisesti käytetty, mutta ne on sit aikaa sitten hävinnyt pois.

Teemu Väisänen: Voiko kuitenkin sanoa näiden aineistojen perusteella, että kalastuksella olisi ollut merkittävä rooli kivikaudella ja näkyykö se kautta kivikauden vai sijoittuuko tiettyyn kivikauden aikaan? Onko tässä kalastuksen roolissa jotain muutoksia tän lähdeaineiston perusteella?

Katariina Nurminen: No mul on ollu aika paljon nyt näitä aineistoja ihan sieltä mesoliittisen kivikauden alusta sitten ihan tänne kun kivikauden loppuun asti käytettävissäni, ja tässä mun väitöskirjassa mä nyt keskityn kymmenen paikan kalanluihin, mutta mä hyödynnän myös kaikkia muita aineistoja mitä mä tässä vuosien varrella oon sitten tutkinu muuten. Kyl tää aika yhtenäistä on siis kautta koko kivikauden, että haukea löytyy, ahventa löytyy, särkikalaa löytyy ja siikaa löytyy niistä paikoista missä on ollu joku virtaava vesi lähellä. Nää on nää samat lajit ihan sieltä alusta lähtien, vuosituhannet siellä pyörii ja todennäköisesti on ollu aika - tän perusteella, niin aika samanlaista sitten koko ajan. Ja järvikalapainotteista tää kalastus, että kivikaudellahan nämä asuinpaikat on sijainnut ihan siinä järvien rannalla. Ne on varmaan siitä ihan niin kuin kotipihalta aika yksinkertaisilla menetelmillä sitten saatu pyydettyä, että tämmöstä helppoa ruokaa.

Teemu Väisänen: Tutun kuulosta lajistoa ollut kyllä kivikaudelta alkaenkin siis käytössä. Näkyykö tässä lajistossa jotain muutoksia, kun miettii vaikka että kivikaudellakin on ollut ilmeisesti erilaisia lämpötiloja, ilmastoja, maa on kohonnut. Onko tämmöset muutokset jotenkin havaittavissa tässä kalalajistossa?

Katariina Nurminen: Ei oikeastaan kauheasti muutoksia, että paria särkikalalajia, semmoiset kun sorva ja turpa, niin niitä mä nyt oon löytäny kivikaudelta pikkusen pohjoisempaa kuin mitä niitä nykyisin on, koska se lämpötila silloin kivikaudella on ollu kuitenki korkeampi kuin nykyisen. Mutta kyllä ne muuten ne lajit on ihan samoja kuin mitä nykyisinkin. No kuhaa on ollu kans ehkä vähän pohjoisempana, mutta nää nykyisetkin nää elinalueet, niin ne on aika lailla silleen laikuttaisia eikä ihan joka paikasta tutkittu nykyisinkään, että missä mitäkin on. Mutta pääsääntöisesti samat lajit kun nykyisin on, niin on ollu silloinkin sitten kuitenkin.

Teemu Väisänen: Joo, eli pystyy ihan vaikka omien kala saaliiden perusteellakin alkaa muodostua on semmosta kokoelmaa luiden osalta ja verrata sitten näihin kaloihin.

Katariina Nurminen: No pystyy ja mähän kato aloin silloin kun mä aloin tän tutkimuksen, niin noita luita oli tosi vähän. Et tuolla eläinmuseon kokoelmissa missä eläinmuseolla mä oon itse tehnyt nää kaikki luuanalyysit Helsingissä, niin siellä oli ihan kuin alle kymmenen kalaa ylipäätään luina ja ne oli semmosia osittaisia. Ne oli 60-luvun alusta ja suuri osa niistäkin oli hävinnyt niistä luista, niin mähän jouduin sitten tekemään tän oman vertailukokoelmani itse, että mä sain aika paljon tuolta riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta jonka nimi on sittemmin muuttunu, mut sieltä kalatutkijoilta näitä kaloja. Ja jonkun verran sitten ostin ihan tuolta Hakaniemen hallista. Ja sitten kalastin itse ja mun pojat kanssa kalasti ihan ongella näitä pienempien särkikaloja ja sellasia. Ne on sitten nykyisin siellä luustokokoelmassa sitten muidenkin käytettävissä, mutta ihan kuka tahansa pystyy ite tekemään luustokokoelman jos haluaa.

Teemu Väisänen: Vähän erilaista kenttätyötä kuin mitä ehkä tyypillisesti liitetään arkeologiaan. No mites sitten näistä kalastusmenetelmistä vielä. Oliko kalastus itsessään ympärivuotista vai perustuiko se tiettyyn vuodenaikaan osana tämmöistä vuotuiskiertoa? Miten se näkyy tässä aineistossa?

Katariina Nurminen: Nämä kalat, hauki, ahven ja särkikalathan on sellasia, että ne on kyllä pyydettävissä ympäri vuoden. Tietysti niil on ne omat kutuajat jolloin ne tulee parveilemaan sinne sinne rantaan, jolloin niitä saa helpommin. Tässäkin tässä mun tutkimuksessa sitten oli muutamia semmosia paikkoja joissa oli esimerkiks sitten vaikka parivuotista lahnaa, niin semmoisina parvina pyydetty että hyvinkin todennäköisesti vois olettaa, että ne on jollain nuotalla saatu joku kutupari sitten kerralla, mutta periaatteessahan nää tämmöset järvikalat ne on siellä koko ajan ja niitä pystyy ympärivuoden pyytämään. Ja sitten tää made, joka on sitten talven kala, niin sitä on löytynyt kivikautisista aineistoistani siis ympäri harvakseltaan, mutta kuitenkin ihan lähes koko maasta ja nää on ollu nimenomaan semmosia kutukypsiä aikuisia mateita, jotka yleensä on saatavissa siinä sydäntalvella kun nekin tulee sinne rantavesiin kutemaan ja sillä perusteella nyt sitten kyllä on ihan selvää, et talvella on kalastettu myös. Ja koska talvella kalastettu madetta, niin talvella on kyllä hyvin todennäköisesti kalastettu näitä kaikkia muitakin lajeja, koska niitä sitten saa kuitenkin sieltä jään alta ja ihan näillä samoilla vehkeillä kun millä keväällä ja kesälläkin sitten ongella ja verkoilla talvella jään alta pystyy kalastamaan, ja myös näillä pyydyksillä. Ja sittenhän tässä on otettava huomioon myös se, että ku silloin kivikaudella on kuitenkin ollut vähän lämpimämpää kun nykyisin, niin todennäkösesti tämä talven pituus ei välttämättä sitten oo ollu ihan niin pitkä. Se aika kuin järvet on ollu jäässä, niin on ehkä ollut lyhyempi, että se on lyhentänyt  tätä tarvetta siihen jään alla kalastukseen, joka tietysti vaatii enemmän siis voimavaroja kun muu. Mutta kyllä silloin on osattu ihan varmasti ympäri vuoden kalastaa ja todennäköisestikin sitten siinä on ollut siinä samassa asuinpaikassa hyvinkin helppo asua sitten ympärivuotisesti, vaikka olis metsästysretkiä tehtyä muualle sitten riistan perässä, mutta koti on voinut olla siinä järven rannalla kyllä iha ympäri vuoden, kun sitä kalaa on kuitenkin siinä saatu.

Teemu Väisänen: Mites sitten juuri nämä riista ja muu eläin luuaineisto. Näyttäytyykö ne määrällisesti millä tavalla suhteessa kalaan, että onko riistaa hyödynnetty samassa mittakaavassa kuin kalaakin kivikaudella?

Katariina Nurminen: Riistaa on kaikilta asuinpaikoilta mistä kalaakin on, mut niist määristä on todella vaikea sanoa yhtään mitään, koska ne luut on palaneita ja nisäkkäistä jää hyvin vähän jäljelle sitten kuitenkin, että ne nisäkkään paluun luunpalat mitä jää, niin ne on aika paljon niitä semmosia jotain sormiluita ja sitten pieniä paloja muiden luiden päistä. Et siis se että kuinka iso määrä se on loppujen lopuks sitten ollu mistä ne tulee, että periaatteessa kun otetaan joku ihan tavallinen kivikauden asuinpaikka josta tulee se luuaineisto sitten mun pöydälle, niin siellä on majavaa, hirveä, sitten löytyy näitä kaloja ja metsäjänistä, ja sitten ne vähimmäis yksilömäärät on semmosia, että on yksi hirvi, kaks marjaa, 25 haukea, 30 ahventa ja niin päin pois. Mut siis ei niistä niistä pysty sanomaan siis silleen ihan varmuudella kuinka paljon niit metsän eläimiä on hyödynnetty. Mut sit kylhän niit siel on, mutta siis voi olla se iso kasa luita niin kun yhdestä eläimestä tai sitten voi olla enemmän. Mut siis onhan niitä siis nisäkkäitä pyydetty missä määrin, niin se jäänyt kyllä tässä epäselväksi. Et ainoa poikkeus on ihanaa merenrannan asuinpaikat, jossa sit on hylkeenpyyntiä harrastettu, että hylkeen luita on selvästi runsaammin. Niistä näkee että  se yksilömäärä on isompi kun sitten näissä maaeläimissä.

Teemu Väisänen: Käytännössä eläimistöä, luontoa hyödynnetty ravinnon hankinnassa hyvinkin laajasti, mutta toki nyt näin vuosituhansia myöhemmin omat haasteensa aina tässä tutkimuksessa.

Katariina Nurminen: Kyllä.

Teemu Väisänen: Vaikka nyt suunnataankin arkeologiassa katseemme menneisyyteen, niin mielusti tarkastelisin myös tätä nykyhetkeä ja tulevaisuutta ainakin tieteenalan näkökulmasta, ja kysyisinkin onko sinulla jotain sellaisia tutkimuskysymyksiä joita haluisit mielellään lähteä edistämään, joko kalojen tai miksei muidenkin eläinluiden osalta?

Katariina Nurminen: Kyllähän se nyt oikeastaan olis hirveän kiinnostavaa tietää, että mikä se metsästyksen todellinen rooli silloin on ollu. Se on nykyihmisellä aika vaikea mennä sinne kivikauden maailmaan loppujen lopuks. Meillä on nää oman elämämme ennakkoluulot ja oman elämämme tai oman aikamme ajatukset siitä esimerkiks minkälainen ruoka on hyvää, mikä maistuu. Kun aatellaan et kyl 50-vuotta sitten Suomessa syötiin liharuokaa kerran viikossa ja nykyisin se on itsestäänselvyys ja nyt se jo vaikuttaa meidän käsityksiin siitä et totta kai liha, liha, liha, liha, mutta ei se ollu vielä mun isovanhempien aikaan sellasta. Mun oma isoisäkin oli kalastaja ja minun lapsuudessa ei meillä juuri lihaa syöty. Mä en tiedä saako sitä, pystyykö sitä mitenkään ikinä selville saama, mut tää oikeen se totuus siitä kivikauden elämästä. Siit ruuasta, siitä ravinnostam minkänlaista se oikeasti on ollu. Mut sä et mä katson et se tarttis sellasen tutkimusryhmän joka oikeasti siis tekee - pitäs elää siellä kivikaudella, pitäis metsästää itse, kalastaa itse. Pääsis sinne oikein syvälle sisään siihen, että minkälaista on ollut. Ilman näitä meidän omia ennakkoluuloja siihen ja oletuksia ja nykyajan meininkiä, että tää on semmonen haave, mutta en tiedä jääkö se haaveeksi vai jääkö se seuraavalle sukupolvelle ehkä toteutettavaksi, mutta tästä voi sitten jatkaa.

Teemu Väisänen: Tätä voi itse kukin miettiä nytten kun lähtee taas joko kohta pilkkimään jos jäät kestävät tai sitten kun kesä lähestyy, niin muulla tavoin kalastamaan ja samalla kun kalastaa ja perehtyy tähän meidän oman nykyisin kalalajistoomme, niin voi myös perehtyä siihen kivikauden ihmisen elintapaan, kalastukseen, lukemalla Katariina Nurmisen väitöskirjaa. Oikein mielenkiintoinen teos, mielenkiintoinen tutkimus ja kiitos paljon Katariinalle, että ehdit tästä kivikauden elämästä hieman tässä jakaa meidän kanssa, kiitos paljon.

Katariina Nurminen: Kiitos.

Outro: Tieteen oma kirjakauppa tiedekirja, välittää Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisuja osoitteessa www.tiedekirja.fi