Suomessa tieteelliset seurat ovat työskennelleet tutkitun tiedon puolesta jo kahden vuosisadan ajan. Suomen vanhimmat yhä toiminnassa olevat seurat – Societas pro Fauna et Flora Fennica ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura – täyttävät tänä vuonna pyöreitä. Ne ovat nähneet modernin suomalaisen yhteiskunnan nousun ja raivanneet tiensä läpi sen suurten murrosten. Mikä on maamme vanhimpien seurojen pitkäikäisyyden salaisuus?

Tasan 190 vuotta sitten helmikuun pakkasissa joukko nuoria yliopistomiehiä kokoontui Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston suomen kielen lehtori Carl Niklas Keckmanin luo. Elias Lönnrot kirjoitti kokouksesta kertovassa pöytäkirjassa:

”Ja synty heidän siellä ollessa puhe suomalaisista kirja keinoista, liianteki Suomen kielestä, mitenkä sitä parhaiten saataisi tointumaan kirjallisiin menohin. Juttu päätty viimeiseltä siihen, että käytettäköön asia millä lailla tahtonsa, niin on jo ainakin keveämpi toimitettaa monelta kuin yhdeltä, jonka tähden neuoteltiin toimeen saada Seuraa […].”

Viikon päästä varsinaisessa perustamiskokouksessa ”kirja keinot” olivat vaihtuneet ”kirjallisuudeksi” ja seura sai nimekseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

– Näin oli suomen kieleen syntynyt myös uusi sana: kirjallisuus, kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden seuran nykyinen pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen. 

SKS:n perustava kokous 16.2.1831. Pöydän ympärillä istumassa takaa vasemmalta Immanuel Ilmoni, Elias Lönnrot, K. H. Ståhlberg, Gabriel Rein, J. J. Nordström, Karl Niklas Keckman, J. Fr. Ticklén, N. A. Gyldén ja J. A. Gadolin. Seisomassa A. G. Lindfors, B. O. Lille ja M. J. Lindfors. G. Paaerin akvarelli vuodelta 1932.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1831. Se seurasi Turussa vuonna 1821 perustetun, nykyisin Suomen vanhimman tieteellisen seuran, Societas pro Fauna et Flora Fennican, jalanjälkiä. Seurojen synnyn aikaan Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen suurruhtinaskunta ja köyhä, takapajuinen maatalousmaa. Kokoontumisvapaus ei ollut itsestäänselvyys, mutta muualta Euroopasta kaikuivat muutoksen äänet. 1800-luvun ensi vuosikymmenet olivat kansallisten kulttuurien nousun aikaa koko Euroopassa ja se innoitti yliopistomiehiä kylmässä Pohjolassa asti. Vaikka Suomen vanhimmat seurat perustettiin päällisin puolin palvelemaan varsin eri tavoitteita, oli niillä myös jotain yhteistä: kansallinen paatos. Kun Societas pro Fauna et Flora Fennican tavoitteeksi tuli silloisen Suomen Suurruhtinaskunnan eläin- ja kasvimaailman tutkiminen, perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura edistämään suomen kieltä, kulttuuria ja kansallishenkeä. 

Sitkeää työtä yleistajuisen tiedon puolesta

Vaikka seurojen synty ja toiminta kietoutuivat suomalaisten kansalliseen heräämiseen, olivat ne alusta asti myös paljon muuta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura esimerkiksi keräsi ja julkaisi kansanrunoutta sekä tuki ensimmäisen sihteerinsä Elias Lönnrotin keruumatkoja Itä-Suomessa ja Karjalassa. Matkojen tuloksiin pohjautuvat teokset, Kalevala (1835, 1849) ja Kanteletar (1840), julkaistiin seuran avustuksella. Pikkuhiljaa SKS alkoi tuottaa myös tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä julkaista yleishyödyllisiä teoksia, kuten sanakirjoja ja yleistajuisia esityksiä, muun muassa luonnontieteistä ja lainsäädännöstä.

Samaan aikaan Societas pro Fauna et Flora Fennica keräsi tarmokkaasti näytteitä Suomen eläimistä ja kasveista. Tänä päivänä melko vaatimattomalta tuntuva tavoite oli 200 vuotta sitten merkittävä, sillä tieto Suomen eläimistä ja kasveista oli rajallista. Kun seuran kartuttamat kokoelmat tuhoutuivat Turun palossa vuonna 1827, jatkettiin toimintaa sinnikkäästi Helsingissä, jossa uudet kokoelmat liitettiin osaksi nykyistä Helsingin yliopistoa. Tutkimustyön ohella Societas pro Fauna et Flora Fennica järjesti muun muassa erilaisia kokouksia ja tutkimusretkiä, ylläpiti julkaisutoimintaa sekä myönsi apurahoja.

Societas pro Fauna et Flora Fennica ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keskittyivät tukemaan keskenään erilaisia aatteita ja tieteenaloja, mutta kansallismielisyyden lisäksi seuroja yhdisti tavoite, jonka merkittäviä edistäjiä tieteelliset seurat ovat yhä tänäkin päivänä. Jo kahden vuosisadan ajan Suomen vanhimmat seurat ovat työskennelleet peräänantamattomasti tutkitun, ymmärrettävän ja yleistajuisen tiedon puolesta.

Societas pro Fauna et Flora Fennican jäseneksi voitiin hyväksyä kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Seuran jäseniä ovat olleet monet tunnetut henkilöt kuten J.W. Snellman, Uno Cygnaeus, J.L. Runeberg ja Z. Topelius sekä tieteen nobelistit A.I. Virtanen ja Ragnar Granit. Seuran ensimmäinen naispuolinen jäsen, Minna Sahlberg, valittiin vuonna 1878.

Edellytyksiä luomassa

Tieteellisten seurojen merkitystä kotimaisella tiedekentällä ei voi ylikorostaa. Kahdessa sadassa vuodessa Suomesta on tullut maa, jossa tieteellisiä seuroja on poikkeuksellisen paljon ja joita ilman tieteellinen toiminta näyttäisi hyvin erilaiselta. Suomessa seuroilla onkin merkittävä rooli paitsi tiedejulkaisijoina myös tutkijoiden työn mahdollistajina ja eri tieteenalojen välisen yhteistyön edistäjinä. Suomen vanhimmat seurat ovat oivallinen esimerkki siitä, miten moninaisilla tavoilla seurat tiedekentällä toimivat. Societas pro Fauna et Flora Fennica esimerkiksi tukee tutkimustyötä myöntämällä apurahoja ja ylläpitämällä Nåtön biologista asemaa Ahvenanmaalla. Opinnäytetöille, kuten graduille ja väitöskirjoille, seura on erityisen tärkeä tuki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura taas tekee apurahatoiminnan ohella myös omaa tutkimustyötä. Lisäksi seura ylläpitää arkistoa ja kirjastoa niin tutkijoiden kuin myös maallikkojen käyttöön.

– Me olemme suomalaisen kulttuurin tutkimuksen eräänlainen voimakeskus. Luomme edellytyksiä monille kotimaisen tiedekentän toimijoille ja erityisesti suomen kielen, suullisen perinteen, muistitiedon ja kirjallisuudentutkimuksen sekä historian puolella meillä on olennainen rooli. Jos meitä ei olisi, jäisi myös iso osa tieteellisistä julkaisuista julkaisematta, kuvailee Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Lehtonen.

Tutkimus- ja julkaisutoiminnan lisäksi Suomen vanhimmat seurat tekevät työtä yleistajuisen tiedon puolesta. Ne välittävät tutkittua tietoa ymmärrettävästi, luotettavasti ja kokemuksellisesti niin tietokirjojen kuin myös keskustelutilaisuuksien, tapahtumien ja näyttelyiden muodossa. Seurat levittävät tutkittua tietoa monin tavoin elämän eri osa-alueilla ja edistävät siten sen käyttöä yhteiskunnassa. Societas pro Fauna et Flora Fennica esimerkiksi on jo kahden vuosisadan ajan luonut edellytyksiä paitsi eläin- ja kasvimaailman tuntemiselle myös suomalaiselle luonnonsuojetyölle.

Kriisit opettavat

Societas pro Fauna et Flora Fennica ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ovat kulkeneet pitkän matkan osana suomalaista yhteiskuntaa. Koronapandemia ei ole ensimmäinen merkittävä kriisi niiden elinaikana, mutta on opettanut kummallekin seuralle jo paljon.

– Korona-aika on vaikuttanut toimintaamme selvästi. Kuukausikokoukset ja Helsingin yliopiston Tiedekulmassa järjestetyt keskustelutilaisuudet on jouduttu perumaan. Kaikki hallituksen ja apurahakomitean kokoukset on järjestetty etänä. Toisaalta tämä aika on osoittanut, että toimintaa on mahdollista ylläpitää näinkin, kuvailee Societaksen puheenjohtaja Mikael von Numers.

SKS:n juhlasalissa järjestetään noin sata tilaisuutta vuodessa. Koronapandemian takia iso osa tapahtumista on jouduttu perumaan tai siirtämään verkkoon. Kuva: Gary Wornell, SKS 2012.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimintaan koronapandemia on myös vaikuttanut monin eri tavoin. Viime keväänä seuran arkisto ja kirjasto jouduttiin sulkemaan ja monet tapahtumista perumaan. SKS:n pääsihteerin mukaan pandemia on kuitenkin myös auttanut kehittämään seuran toimintaa ja pistänyt miettimään, millaisille palveluille muuttuvassa maailmassa on tarvetta.

– Koronan myötä työyhteisön sisäinen digiloikka on ollut valtava. Vaikka olemme striimanneet tapahtumia jo vuosia, olemme nyt pala palalta kehittäneet niiden laatua. Korona-aika on lisännyt myös uskoa strategiaamme kirjatusta tavoitteesta tuottaa paikasta riippumattomia palveluita, iloitsee Lehtonen.

Vaikka Suomen vanhimmat seurat ovat näyttäneet jälleen kyntensä ja mukautuneet vallitsevaan tilanteeseen, toivotaan niissäkin jo paluuta vanhaan normaaliin.

– Odotamme kovasti, että saamme taas ottaa ihmisiä vastaan tiloissamme, sillä kasvokkaisten kohtaamisten tarve ei ole kadonnut mihinkään, sanoo Lehtonen.

Vahvat ja joustavat seuravanhukset

Societas pro Fauna et Flora Fennican tänä vuonna täyteen tuleva 200 vuotinen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 190 vuotinen taival osoittavat, että haasteista huolimatta seurat ovat vuosikymmenestä toiseen onnistuneet tekemään monia asioita oikein. Joustava mukautuminen muuttuvaan maailmaan ja uusien toimintamuotojen etsiminen näkyvät kummankin toiminnassa.

–  Meillä yleisökato kuukausikokouksissa on ollut jo pitkään ongelma. Korvaavaa toimintaa on kuitenkin kehitetty ja vuodesta 2017 olemme järjestäneet esimerkiksi erilaisia ohjattuja keskustelutilaisuuksia Tiedekulmassa, kertoo von Numers.

Seurojen merkitys ei maailman muuttuessa olekaan kadonnut, vaan muovautunut sen mukana. von Numers ja Lehtonen arvelevat, että seurojen pitkäikäisyyden taustalla vaikuttaa myös niiden pitkä historia.

– Ihmisen kyky luoda sukupolvelta toiselle siirtyviä instituutioita on hämmästyttävä. Vaikka instituutiot voivat toisinaan olla itsetarkoituksellisia ja jäykkiä, ovat ne parhaimmillaan vahvoja ja joustavia alustoja uusille tulijoille, sanoo Lehtonen.

Kun Societas pro Fauna et Flora Fennica perustettiin vuonna 1821 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuonna 1831, onnistuttiin niille myös määrittelemään tavoitteet, jotka ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa aina näihin päiviin asti. Yleistajuinen tutkimustieto eläin- ja kasvimaailmasta, luonnonsuojelu tai kielen ja kulttuurihistorian ymmärtäminen eivät ole menettäneet merkitystään vaan ovat nykymaailmassa kenties entistäkin polttavampia aiheita.

– Toimintamme ydin on ollut kestävä. Ajatus siitä, että omaa kieltä ja kulttuuria edistämällä parannetaan maailmaa jaksaa motivoida uudestaan ja uudestaan. Alusta asti olemme olleet myös mukana globaalin maailman sykkeessä ja toisaalta pystyneet toimimaan hyvinkin paikallisesti. Tämä risteyskohta kannattelee meitä eteenpäin, sanoo Lehtonen.