Kuukauden jäsenseurana on Suomen Tilastoseura ry

Uutiset   2.4.2020 12.19   Päivitetty 22.6.2020 9.50

Suomen Tilastoseura ry on vuonna 1920 perustettu, voittoa tavoittelematon tieteellinen seura. Tilastoseuran tarkoituksena on edistää tilastotieteen tutkimusta, opetusta ja soveltamista sekä olla tilastotieteilijöiden ja tilastoja tekevien henkilöiden yhdyssiteenä.

Tilastoseuralla on noin 300 jäsentä, jotka työskentelevät yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa, valtion ja kuntien organisaatioissa, järjestöissä ja yrityksissä pääasiassa tutkimus-, suunnittelu-, opetus- ja asiantuntijatehtävissä. Koska tilastotiede on yleinen menetelmätiede, sitä voidaan soveltaa, tutkia ja kehittää eri tieteenaloilla kuten matematiikassa (todennäköisyyslaskenta), ympäristötieteissä, biotieteissä (epidemiologia), taloustieteessä (ekonometria) ja tietojenkäsittelytieteessä. Tilastotiede luetaan nykyään datatieteen osa-alueeksi tietojenkäsittelyn rinnalla. Datatiede on erilaisten aineistojen analysointia käsittelevä tieteenala, ja sen aineistoina voivat toimia erilaiset tilastot tai esimerkiksi äänet, kuvat ja tekstit. Siten tilastotieteellä on läheiset yhteydet myös tekoälyyn, tiedon louhintaan ja koneoppimiseen.

Suomen Tilastoseuran historia

Kun Tilastoseura perustettiin vuonna 1920, maailma oli hyvin erilainen kuin nyt. Maailman muuttuminen näkyy myös seuran toiminnassa. Seuran perustivat valtion virastoissa, kuten Tilastollisessa päätoimistossa (joka oli Tilastokeskuksen edeltäjä), työskennelleet tilastojen tuotannon asiantuntijat. Seuran tavoitteena oli kohentaa etenkin tilastoasiantuntijoiden ammatillista asemaa, mutta myös ammattitaitoa.

Ennen toista maailmansotaa seuran toiminta keskittyi lähinnä sellaisten seminaarien järjestämiseen, joissa käsiteltiin tilastojen tekemistä tai soveltamista. Vasta sodan jälkeen seminaarien aiheina alkoi enenevässä määrin näkyä tilastotiede eri osa-alueineen sekä tilastotieteen kehitys tieteenalana. Tilastotieteen rooli alkoi kasvaa samalla, kun tilastotieteen opetus Suomen yliopistoissa alkoi 1940-luvun lopussa. Tilastoseuran 80-vuotisjuhlaseminaari järjestettiin 14.‒15.2.2000 entisen Teknillisen korkeakoulun päärakennuksessa, joka sijaitsi Bulevardilla Helsingissä.

Marcel Van den Broecke seisoo oikealla pitämässä seminaaripuhetta.
Vuoden 2000 Tilastoseuran 80-vuotisjuhlaseminaarin avajaiset, jonka puhujana toimi kuvassa oikealla oleva ISI:n (International Statistical Institute) silloinen johtaja Marcel Van den Broecke. Kuva: Juhani Korpi.

Suomen Tilastoseuran toiminta

Tilastoseuran keskeisiä toimintamuotoja ovat iltapäiväseminaarit, muutaman vuoden välein järjestettävät Tilastopäivät ja osallistuminen pohjoismaisten tilastoalan koulutusten järjestämiseen.

Tilastopäivät keräävät parin vuoden välein yhteen niin tilastotieteilijöitä kuin tilastotieteen sovelluksista kiinnostuneita. Edellisessä, vuonna 2017 Turussa järjestetyssä seminaarissa teemana oli puuttuva data, joka aiheuttaa tutkimusta tehdessä monenlaisia haasteita.

Seura osallistuu myös pohjoismaisten tilastoalan kokouksien järjestämiseen. Kokoukset järjestetään kiertävin vuoroin aina eri Pohjoismaassa, ja järjestäjinä toimivat isäntämaan tilastoseurat yhdessä maan yliopistojen ja tilastokeskuksen kanssa.  

Iltapäiväseminaareja järjestetään muutamia kertoja vuodessa. Viimeisimpiä aiheita ovat olleet esimerkiksi tekoälyn ja tilastotieteen suhde, tilastoilla ennustaminen sekä tilastot muuttuvassa maailmassa. Tilastoseuran esimies Pauliina Ilmonen toteaakin edellisessä Tilastoseuran vuosikirjassa (2017‒2018), että elämme vaihtoehtoisten totuuksien ja valeuutisten aikaa. Tällaisessa maailmassa tarvitsemme virallisia, luotettavia ja ajantasaisia tilastoja sekä niiden osaajia. Siksi elämme myös tilastotieteen kulta-aikaa. 

Tapahtumien järjestämisen lisäksi Suomen Tilastoseura jakaa säännöllisesti kolmea palkintoa ansioituneille tilastotieteen harjoittajille. Näitä palkintoja ovat Leo Törnqvist -palkinto tilastotieteen tai lähialan pro gradu -tasoiselle tutkielmalle, Väitöskirjapalkinto sekä Gunnar Modeen -mitali. Lue lisää seuran verkkosivuilta palkinnoista ja palkinnonsaajista.

Seura julkaisee kahden vuoden välein ilmestyvää vuosikirjaa (lue lisää vuosikirjoista seuran verkkosivuilta) sekä osallistuu Scandinavian Journal of Statistics -lehden julkaisemiseen pohjoismaisten tilastoseurojen kanssa. Tänä vuonna ilmestyy myös uusi tilastosanasto. Tilastoseura edistää aktiivisesti myös nuorten tilastojen luku- ja käyttötaitoa muun muassa kansainvälisen tilastojulistekilpailun kautta. Tässä yhteistyökumppaneina ovat Tilastokeskus ja MAOL ry (Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto) ja ISLP (International Statistical Literacy Project). Seuran toiminnasta kerrotaan tarkemmin verkkosivujen jäsenkirjeissä.

Seuran vuoden 2013 hallitus istuu kalliolla piknikillä.
Suomen Tilastoseuran vuoden 2013 hallitus viettämässä kesäistä piknikkiä Suomenlinnassa. Kuvassa vasemmalta Kaisa Mäntysaari (seuran sihteeri), Ville Hyvönen, Jyrki Möttönen, Maiju Pankakoski, Kimmo Vehkalahti (esimies) ja Annu Nissinen.

Suomen Tilastoseura täyttää 100 vuotta!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen Tilastoseuran perustamisesta. Juhlavuotta oli tarkoitus juhlistaa toukokuussa Tilastopäivien merkeissä, mutta koronavirusepidemian vuoksi tapahtuma siirtyy tulevaisuuteen. Luvassa on kuitenkin hieno seminaari täynnä alan huippuasiantuntijoita. Tilastopäivillä käsitellään muun muassa seuran historiaa sekä uutta tilastosanastoa. Tarkempaa tietoa seurasta ja satavuotisjuhlasta voit lukea seuran verkkosivuilta. Tilastoseuran toimintaan ovat tervetulleita kaikki tilastotieteestä kiinnostuneet!