Kuukauden jäsenseurana on Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry (KaVa)

Uutiset   30.1.2020 8.45   Päivitetty 22.6.2020 10.06

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry on vuonna 1980 perustettu kaikille gerontologian alan tutkijoille ja toimijoille tarkoitettu tieteellinen yhdistys. Tuttavallisemmin KaVa:na tunnettu yhdistys viettää tänä vuonna 40-juhlavuottaan. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on edistää hyvän vanhenemisen edellytyksiä ja ikääntymiseen liittyvän tiedon kasvua sekä lisätä ikääntymisen kysymysten parissa työskentelevien yhteistyötä.

KaVa ry:n yksi konkreettisimmista toiminnoista on erilaisten seminaarien järjestäminen. Se järjestää vuosittain ajankohtaisia, vanhenemistutkimuksen teemoihin liittyviä seminaareja. Lisäksi se on mukana järjestämässä kolmen vuoden välein pidettävää Suomen suurinta gerontologiakongressia. Tänä vuonna kongressi järjestetään Jyväskylässä maaliskuussa teemalla ”Minun vanhuuteni”. Kongressin yhteydessä jaetaan yhdistyksen gradupalkinto opiskelijalle, joka on opinnäytetyöllään ansiokkaasti edistänyt KaVa:n toiminta-ajatuksia. Yhdistyksen neljää vuosikymmentä juhlistanut juhlaseminaari järjestettiin joulukuussa 2019 yhteistyössä KaVan pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Ikäinstituutin, kanssa. Seminaarin teemoina olivat ikääntyvä yhteiskunta, hyvän elämän edellytykset ja osallistavat tutkimusmenetelmät ikääntymistutkimuksessa. Juhlaseminaarin jälkeen järjestettiin avoin yleisötilaisuus Tiedekulmassa, jossa tutkijat haastoivat vanhenemiseen liittyviä myyttejä. Sekä juhlaseminaari että Myyttejä vanhuudesta -tilaisuus keräsivät suuren osallistujajoukon.

Myyttejä vanhuudesta -tilaisuus järjestettiin Tiedekulmassa.
Myyttejä vanhuudesta -tilaisuus järjestettiin Tiedekulmassa osana KaVan 40-vuotisjuhlaseminaaria. Kuva: Vilhelmiina Lehto-Niskala.

KaVa tekee myös kansainvälistä yhteistyötä ja kuuluu esimerkiksi vuonna 1976 perustettuun pohjoismaiseen The Nordic Gerontological Federation (NGF) -yhteistyöverkostoon. Verkoston tavoitteena on tukea ja kannustaa pohjoismaiseen gerontologian ja geriatrian alan tutkimukseen, opetukseen ja käytännön työn kehittämiseen. NGF ja sen jäsenyhdistykset ovat mukana järjestämässä pohjoismaista gerontologian kongressia (Nordic Congress of Gerontology, NKG), joka järjestetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna kongressi järjestetään Reykjavikissa, Islannissa 3.–6.6.2020.

KaVa:n jäsenetuna saa Gerontologia-lehden

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry on julkaissut vuodesta 1987 lähtien monitieteistä Gerontologia-lehteä.  Lehdessä julkaistaan sekä suomen- että ruotsinkielisiä tieteellisiä artikkeleita ja katsauksia sekä muita kirjoituksia ikääntymiseen, elämänkulkuun, ikääntyvien palveluihin ja hoivaan liittyen. Uuden tutkimustiedon lisäksi lehti esittelee esimerkiksi ikääntyneiden palveluihin liittyvää  kehittämistyötä ja lehden aihepiireihin liittyvää uutta kirjallisuutta niin tieteen kuin kaunokirjallisuuden saralla. Lehti tarjoaa tilaa myös tilaan vanhenemisen tutkimusta koskevalle keskustelulle ja kritiikille. Vuoden 2011 alusta lähtien Gerontologia on ollut myös Societas Gerontologica Fennica ry:n ja Suomen Geriatrit ry:n jäsenlehti. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa painettuna ja verkossa. Verkossa lehti on avoimesti luettavissa heti ilmestyttyään.

Gerontologia on kolmen tieteellisen seuran yhteinen jäsenlehti.
Gerontologia on kolmen tieteellisen seuran yhteinen jäsenlehti. Se on vapaasti luettavissa Journal.fi-portaalissa.

Yhdistyksen jäsen saa Gerontologia-lehden kotiin kannettuna sekä tietoa ajankohtaisista ikääntymistutkimukseen liittyvistä tapahtumista seuran sähköpostilistan kautta. KaVa järjestää vuosittain jäsenilleen vanhenemistutkimusta käsitteleviä seminaareja ja avoimia keskustelutilaisuuksia yhdessä muiden toimijoiden kanssa. KaVa:n toimintaan voi mennä mukaan liittymällä jäseneksi lähettämällä sähköpostia yhdistyksen jäsensihteerille tai puheenjohtajalle. Yhteystiedot löytyvät täältä. Voit seurata KaVa:a myös sosiaalisen median kanavissa Facebookissa ja Twitterissä.

Osa KaVa:n hallituksesta toukokuussa 2019.
Osa KaVa:n hallituksesta toukokuussa 2019. Kuvassa vasemmalta Vilhelmiina Lehto-Niskala, Elisa Tiilikainen, Antti Hämäläinen, Mika Simonen, Veera Koskinen, Saija Karinkanta ja Hanna Alastalo.