Kuukauden jäsenseurana Suomen urheiluhistoriallinen seura

Uutiset   1.2.2018 9.50   Päivitetty 31.7.2020 9.00

Suomen urheiluhistoriallinen seura (SUHS) on perustettu vuonna 1992. Seuran tarkoituksena on koota yhteen urheilu- ja liikuntahistorian harrastajia ja tutkijoita sekä edistää alan monipuolista tutkimusta, toimintaa ja keskustelua Suomessa. SUHS kannustaa myös paikallista, alueellista ja valtakunnallista toimintaa liikuntahistoriallisen perinteen monimuotoiseksi tallentamiseksi.

Nyky-yhteiskunnassa urheilun merkitys on pirstaloitunut lukuisiin eri osa-alueisiin, joita ovat huippu-urheilu, harrasteurheilu, nouseva e-urheilu ja nuorten lisääntyvä ei-urheilullisuus. Pirstaloitumisen vuoksi liikunnan historiallisen perspektiivin säilyttäminen, jossa korostuu myös liikunnan historiallinen monimuotoisuus, on erittäin tärkeää ja ajankohtaista. Seuran järjestämät seminaarit ovat koonneet yhteen monitieteisesti alan tutkijoita esittämään tutkimustuloksiaan sekä pohtimaan laaja-alaisesti liikunnan ja yhteiskunnan välisiä yhteyksiä.

Ihmiset istuvat kuuntelemassa Dr. Andreas Brugger esiintymistä Ski Congress 2017 -seminaarissa.Dr. Andreas Brugger esiintyi Ski Congress 2017 -seminaarissa. Kuva: Suvi Kuisma.

Yhteistyö ulkomailla ja kotimaassa

Seura on tukenut alan tutkijoiden osallistumista kansainvälisiin tieteellisiin kongresseihin, mitä kautta tutkijat ovat, toisaalta luoneet kansainvälisiä yhteyksiä toisaalta välittäneet kotimaisia tutkimustuloksia maailmalle. Seura pitää yllä yhteyksiä erityisesti Pohjoismaiden ja Viron vastaavien järjestöjen ja tutkijoiden kanssa. Seura on The International Society for the History of Physical Education and Sport (ISHPES) jäsen ja European Committee for Sport History (CESH) jäsen.

Kotimaassa seura toimii yhteistyössä urheilujärjestöjen kanssa. Yhteistyötä tehdään muun muassa koulutuksen, tiedotuksen, tutkimusneuvonnan, historiikkien kirjoittajien välityksen, artikkeleiden ja esitelmien välittämisen saralla. Urheilumuseon, -arkiston ja -kirjaston sekä Hiihtomuseon kanssa seura toimii säännöllisessä yhteistyössä julkaisuhankkeissa, tapahtumien järjestämisessä sekä ko. laitoksista tiedottamisessa muun muassa yliopistojen ja järjestöjen suuntaan.

Urheiluhistoriallinen vuosikirja

Seuran vuodesta 1995 saakka julkaisema Urheiluhistoriallinen vuosikirja on Suomessa ainoa tieteellinen julkaisufoorumi, joka on erikoistunut urheilu- ja liikuntahistorian tutkimusartikkeleiden julkaisemiseen. Seura tarjoaa alan tutkijoille mahdollisuuden julkaista vuosikirjassa vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita. Vuosikirjassa julkaistaan myös ulkomaisten tutkijoiden artikkeleita.

Urheiluhistoriallisen seuran esittelypöytä Lahden Historiapäivillä 2010. Vasemmalla Suvi Kuisma, selin Heikki Roiko-Jokela ja oikealla Anneli Kokkola. Urheiluhistoriallisen seuran esittelypöytä Lahden Historiapäivillä 2010. Vasemmalla Suvi Kuisma, selin Heikki Roiko-Jokela ja oikealla Anneli Kokkola. Kuva: Jyrki Talonen.

Tulevaisuuden haasteet

Urheiluhistorian tutkijoiden sidejärjestönä seura edistää tutkijoiden yhteistyötä ja toimii myös mahdollisuuksiensa mukaan ”edunvalvojana” toimenpiteitä vaativissa kysymyksissä ja antaa lausuntoja tutkimuspoliittisista kysymyksistä. Seuran tulevaisuuden haasteena on nuorten jäsenmäärien lisääminen ja erityisesti nuorten historiantutkijoiden saaminen urheiluhistoriallisen tutkimuksen kentälle.

Urheiluhistoria tematiikkansa puolesta tarjoaa itse urheilua huomattavasti laajempien historiallisten ilmiöiden tarkastelun muun muassa aikakausien kulttuuriset, sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset kysymykset. Tästä huolimatta urheiluhistorian status ei ole akateemisessa maailmassa kovin korkealle noteerattu, urheiluhistoriaa opetetaan vähän, eikä Suomessa ole esimerkiksi vakiintunutta alan oppituolia.

Teksti: Heikki Roiko-Jokela, Antero Holmila & Anssi Halmesvirta